KATSOMASI RESEPTIT
Mansikka-raparperikakku keksipohjalla

Resepti: Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Mansikka-raparperikakku keksipohjalla

Resepti: Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Mansikka-raparperikakku keksipohjalla

Kesän kaunein mansikkakakku

ARVIOI
5.0

Lisää suosikiksi

Tulosta 

Ainekset

15 palaa

Pohja

Täyte

Koristeluun

Tee näin 4 t 45 min

4 t 45 min
{
AKTIIVINEN
45 min
PASSIIVINEN
4 t
  • Murustele kaurakeksit ja sulata voi. Sekoita kaurakeksimurut ja sulatettu voi hyvin keskenään. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija 24cm) leivinpaperilla. Painele keksi-voiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Nosta jääkääppiin.

    Pilkoraparperit ja laita kattiilaan. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 min tai kunnes raparperi on kunnolla pehmentynyt. Anna jäähtyä

    Pilko valkosuklaa veitsellä paloiksi. Laita valkosuklaa palat leivinpaperilla peitetylle pellille ja paahda 175 asteisessa uunissa noin viisi minuuttia. Vahdi ettei valkosuklaa pääse palamaan. Anna valkosuklaan jäähtyä ja rouhi veitsellä pieneksi rouheeksi.

    Poista tuoreista mansikoista kanta ja puolita ne. Asettele mansikat leikkauspinta irtopohjavuoan reunaa vasten. Valmista täyte.

    Vatkaa kerma, vaniljatangon siemenet ja sokeri vaahdoksi.  Vatkaa joukkoon mascarpone. Sekoita täytteeseen jäähtynyt raparperisose ja rouhittu valkosuklaa.

    Liota liivatteet pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna kattilassa tilkka vettä kiehuvaksi ja liota liivatteet vesitilkkaan. Lisää liivateseos ohuena norona samalla sekoittaen täytteeseen.

    Kaada täyte irtopohjavuokaan ja tasoita hyvin. Peitä irtopohjavuoka kelmulla ja anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Koristele kakku tuoreilla mansikoilla.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kokeilitko reseptiä?

Tekisitkö uudestaan?
Mitä pidit?
ARVIOI:
  • Onnistuin
  • Helppo
  • Hurmasin vieraat
  • Opin uutta
  • Ei maistunut
  • Kaikki meni

Ravintosisältö

pala
100 g
  • energiaa
    340 kcal
  • hiilihydraattia
    16.7 g
  • rasvaa
    28.3 g
  • proteiinia
    4.8 g
  • kuitua
    0.7 g
  • suolaa
    0.6 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta 

    Kommentoi

    Haluaisitko maustaa kommenttiasi kuvalla? tai rekisteröidy Omaan Makuun.

    Lisää suosikiksi

    Tulosta