KATSOMASI RESEPTIT
Kreikkalaiset pitaleivät
MA
MU

Resepti: Maku 01/2011

Kreikkalaiset pitaleivät

Resepti: Maku 01/2011

Kreikkalaiset pitaleivät

ARVIOI
4.5

Lisää suosikiksi

Tulosta 

Ainekset

5 annosta

Tee näin 1 t 55 min

1 t 55 min
{
AKTIIVINEN
25 min
PASSIIVINEN
1 t 30 min
  • Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon hunaja, suola ja durumvehnäjauhot. Lisää tavallisia vehnäjauhoja vähitellen, samalla vaivaten taikinaa voimakkaasti. Kun taikina on kimmoista, eikä tartu enää sormiin, lopeta jauhojen lisääminen. Mitä pehmeämmäksi pystyt taikinan jättämään, sen kuohkeampia ovat myös kypsät leivät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
    Kauli piirakkapulikalla vajaan sentin paksuisia ja halkaisijaltaan noin 15 cm:n kokoisia leipiä. Jotta leivät pullahtavat uunissa palloiksi, on tärkeää, ettei leipiä kaulita liian ohuiksi, varsinkaan reunoilta. Kohota pitaleipiä liinan alla.
    Paista 230-asteisessa kiertoilmauunissa 1 pelti kerrallaan, varo paistamasta liian kypsäksi. Ota pitaleivät uunista, kun niihin on ilmestynyt muutama ruskea pilkku.

    •Pitaleivät kohoavat uunissa palloiksi, jolloin ne pystyy syödessä repimään auki ja halutessa täyttämään.

    •Yleensä leivistä kuitenkin revitään paloja, joita käytetään pieninä ”äyskäreinä”, eli ruoka viedään suuhun leivän avulla, muita ruokailuvälineitä ei aterialla käytetä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kokeilitko reseptiä?

Tekisitkö uudestaan?
Mitä pidit?
ARVIOI:
  • Onnistuin
  • Helppo
  • Hurmasin vieraat
  • Opin uutta
  • Ei maistunut
  • Kaikki meni

Ravintosisältö

annos
100 g
  • energiaa
    187 kcal
  • hiilihydraattia
    37.2 g
  • rasvaa
    1 g
  • proteiinia
    6.5 g
  • kuitua
    4.8 g
  • suolaa
    0.7 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta 

    Kommentoi

    Haluaisitko maustaa kommenttiasi kuvalla? tai rekisteröidy Omaan Makuun.

    Lisää suosikiksi

    Tulosta