KATSOMASI RESEPTIT
Kolmen suklaan juustokakku

Resepti: Maku 03/2017

Kolmen suklaan juustokakku

Resepti: Maku 03/2017

Kolmen suklaan juustokakku

Jokaisen suklaafanin unelmien juustokakussa on valkosuklaapohja ja maitosuklaatäyte. Päälle rouhitaan lisäksi tummaa suklaata.

ARVIOI

Lisää suosikiksi

Tulosta 

Ainekset

25 annosta

Pohja

Täyte

Koristelu

Tee näin 12 t 50 min

12 t 50 min
{
AKTIIVINEN
30 min
PASSIIVINEN
12 t 20 min
  • Sulata pohjaa varten miedolla lämmöllä paloiteltu voi ja valkosuklaa. Nosta kattila pois levyltä.

    Lisää haaleaan suklaaseokseen munat, sokeri ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

    Pingota irtopohjavuoan (Ø 24–26 cm) pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Levitä taikina vuokaan.

    Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia. Pohja saa jäädä sisältä tahmeaksi.

    Vatkaa täytettä varten kerma kuohkeaksi. Notkista tuorejuusto samoilla vatkaimilla ja mausta tomusokerilla. Lisää tuorejuusto ja vaniljarahka kermavaahtoon varovasti nostellen.

    Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna kermatilkka kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan kermaan. Nosta kattila heti pois levyltä.

    Sekoita haalea liivateseos täytteeseen. Mausta sitruunamehulla. Sulata paloiteltu maitosuklaa miedolla teholla mikrossa ja sekoita se epätasaisesti täytteeseen siten, että täyte jää marmoroituneeksi. Kaada täyte pohjan päälle. Nosta kakku peitettynä jääkaappiin yön yli hyytymään.

    Hyydytä juustokakku peitettynä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota kakku varovasti vuoasta.

    Koristele valmis juustokakku karkeaksi rouhitulla suklaalla tai halutessasi valmiilla suklaakoristeilla.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kokeilitko reseptiä?

Tekisitkö uudestaan?
Mitä pidit?
ARVIOI:
  • Onnistuin
  • Helppo
  • Hurmasin vieraat
  • Opin uutta
  • Ei maistunut
  • Kaikki meni

Ravintosisältö

annos
100 g
  • energiaa
    393 kcal
  • hiilihydraattia
    37.6 g
  • rasvaa
    24.3 g
  • proteiinia
    6 g
  • kuitua
    0.5 g
  • suolaa
    0.3 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta 

    Kommentoi

    Haluaisitko maustaa kommenttiasi kuvalla? tai rekisteröidy Omaan Makuun.

    Lisää suosikiksi

    Tulosta