Kantarellitäytteiset hirvikääryleet

Resepti: Maku 06/2005

Kan­ta­rel­li­täyt­tei­set hir­vi­kää­ry­leet

Resepti: Maku 06/2005

Kan­ta­rel­li­täyt­tei­set hir­vi­kää­ry­leet

Lisää suosikiksi

Tulosta

Tee näin

1 t 35 min
{
AKTIIVINEN
35 min
PASSIIVINEN
1 t
  • Leikkaa hirvenpaistista noin 1,5 sentin paksuisia viipaleita ja nuiji ne kahden tuorekelmun välissä ohuiksi levyiksi.

    Anna ruisleseiden turvota oluessa hetken ajan.

    Hienonna sipulit ja sekoita ne, sekä muna ja turvonneet ruisleseet jauhelihan sekaan. Mausta suolalla, paprikajauheella sekä hyppysellisellä cayennenpippuria.

    Pilko sienet ja paista niitä voissa muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita smetana joukkoon ja keitä kokoon. Anna jäähtyä.

    Voitele alumiinifolio kevyesti öljyllä ja nosta ohueksi nuijittu hirvenpaistilevy foliolle. Levitä noin puolet jauhelihaseoksesta ohueksi kerrokseksi hirvenpaistin päälle ja sen päälle kantarelliseos. Kääri koko komeus tiukaksi rullaksi folion avulla. Tee näin kaikille paistilevyille.

    Kypsennä kääryleitä 150 asteessa 35–50 minuuttia. Kypsymisaika riippuu siitä, onko liha nuoresta vai vanhasta eläimestä.

    Kun liha on kypsää, nosta hirvikääryle puualustalle pyyhkeen alle vetäytymään 15 minuutiksi.

    Kun liha on vetäytynyt vartin, poista folio ja leikkaa kantarellitäytteiset hirvikääryleet viipaleiksi.

    • Tarjoa kantarellitäytteiset hirvikääryleet salvia-punaviinikastikkeen ja kasvistagliatellen tai perunoiden ja salaatin kera.

    •Juomasuositus: Keskitäyteläinen espanjalainen Riojan Reserva tai kivennäisvesi.

    •Paista ylimääräinen jauheliha lihapulliksi. Ne maistuvat hyvinä kylminäkin jälkiuunileivän päällä suolakurkun kera.

Ravintosisältö

annos
100 g
  • energiaa
    226 kcal
  • hiilihydraattia
    2.1 g
  • rasvaa
    7.3 g
  • proteiinia
    37 g
  • kuitua
    2.5 g
  • suolaa
    2 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta

Kommentit (0)

    Kommentoi

    Esikatselu

    Lisää suosikiksi

    Tulosta