KATSOMASI RESEPTIT
Jäätelöllä täytetyt keksikupit

Resepti: Perinneruokaa prkl

Jäätelöllä täytetyt keksikupit

Resepti: Perinneruokaa prkl

Jäätelöllä täytetyt keksikupit

Mikä on ihanampaa kuin jäätelö ja kesän ensimmäiset merkit? Lisätään mukaan vielä rapea keksikuppi, tuoreita marjoja ja täyteläinen suklaakastike.

ARVIOI
5.0

Lisää suosikiksi

Tulosta 

Ainekset

4 annosta

Lisäksi

Tee näin

  • Aloita keksikuppien valmistus sulattamalla voi. Sekoita joukkoon hunaja ja kananmunan valkuainen. Yhdistä keskenään vehnäjauhot ja sokeri. Lisää seokseen.

    Levitä leivinpaperin päälle noin 1-2 rkl taikinaa noin 15 cm kokoisiksi pyöreiksi levyiksi. Paista 180 asteessa uunipellillillä leivinpaperin päällä noin 7-8 minuuttia. Taikinasta riittää noin kahdeksaan keksikuppiin.

    Käännä neljä juomalasia ylösalaisin ja sivele niiden pohjaan hieman öljyä. Irrota keksit heti uunista tultuaan lastan avulla ja painele juomalasien päälle kupeiksi. Anna jäähtyä ja irrota keksikuppi vasta sitten juomalasin päältä.

    Täytä jäähtyneet keksikupit vaniljajäätelöllä, tuoreilla marjoilla ja viimeistele suklaakastikkeella. 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kokeilitko reseptiä?

Tekisitkö uudestaan?
Mitä pidit?
ARVIOI:
  • Onnistuin
  • Helppo
  • Hurmasin vieraat
  • Opin uutta
  • Ei maistunut
  • Kaikki meni

Ravintosisältö

annos
100 g
  • energiaa
    249 kcal
  • hiilihydraattia
    32.2 g
  • rasvaa
    12 g
  • proteiinia
    2.6 g
  • kuitua
    1 g
  • suolaa
    0.2 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta 

    Kommentoi

    Haluaisitko maustaa kommenttiasi kuvalla? tai rekisteröidy Omaan Makuun.

    Lisää suosikiksi

    Tulosta