KATSOMASI RESEPTIT
Hedelmäinen täytekakku

Resepti: Kaneli ja Sokeri 01/2016

Hedelmäinen täytekakku

Resepti: Kaneli ja Sokeri 01/2016

Hedelmäinen täytekakku

Persikalla ja vadelmilla täytetty kakku on samaan aikaan täyteläinen ja raikas. Hedelmäisen täytekakun kaunis pallomainen pursotus syntyy pyöreällä tyllalla ja kermakuorrutus saa vaaleanpunaisen värin luonnollisesti punajuuriliemestä.

ARVIOI
5.0

Lisää suosikiksi

Tulosta 

Tee näin 5 t 30 min

5 t 30 min
{
AKTIIVINEN
1 t 30 min
PASSIIVINEN
4 t
  • Valmista hedelmäinen täytekakku näin:

    Voitele kakkuvuoka (Ø noin 22 cm) ja leikkaa pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Korppujauhota vuoan reunat.

    Sulata voi.

    Yhdistä jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe.

    Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimesta pudotettu kuvio pysyy selvästi näkyvissä vaahdon pinnalla.

    Lisää kuivat aineet vaahtoon siivilän läpi vuorotellen voisulan kanssa, nuolijalla varovasti käännellen.

    Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia, kunnes testitikkuun ei tartu taikinaa. Kumoa kakku ritilälle jäähtymään.

    Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja terävällä veitsellä kolmeen osaan. Aseta yksi kakkulevy tarjoiluvadille. (Jätä vuoan pohjaa vasten ollut sileäpintainen kakkulevy päällimmäiseksi, koska tasainen pinta on helppo koristella.)

    Vatkaa täytteen kasvirasvasekoite kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla.

    Valuta ja kuutioi persikat.

    Kostuta ensimmäinen kakkulevy desillä limonadia. Levitä päälle neljännes vaahtotäytteestä. Painele puolet persikanpaloista ja vadelmista vaahtotäytteeseen. Levitä niiden päälle vaahtotäytettä, kunnes siitä puolet on käytetty.

    Nosta toinen kakkulevy paikalleen, kostuta ja täytä samoin.

    Kostuta myös päällimmäinen kakkulevy limonadilla.

    Anna kakun vetäytyä jääkaapissa kuvun alla vähintään kaksi tuntia. tai seuraavaan päivään.

    Vatkaa kuorrutuksen kasvirasvasekoite kuohkeaksi vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Lisää muutama tippa punajuurilientä, jotta kuorrute värjäytyy vaaleanpunaiseksi. Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa on pyöreä tylla.

    Pursota hieman kuorrutetta kakun pinnalle ja levitä se veitsellä aivan ohueksi tarttumapinnaksi pursotukselle. Kakku saa vielä tässä vaiheessa kuultaa ohuen kuorrutepinnan alta.

    Pursota pieniä palloja kakun pystyreunan pintaan aloittaen kakun alareunasta. Älä nosta tyllaa suoraan kakusta poispäin pursottaessasi palloja, vaan vedä tyllaa kakun pintaa pitkin, jolloin syntyy suomumainen kuvio. Aloita seuraavan pallon pursottaminen sivusuunnassa hieman edellisen kuvion päältä.

    Pursota samanlaista kuviota kakun päälle spiraalimaisesti aloittaen kakun reunoilta ja edeten keskustaa kohti.

    Koristele hedelmäinen täytekakku tuoreilla kirsikoilla.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen

Kokeilitko reseptiä?

Tekisitkö uudestaan?
Mitä pidit?
ARVIOI:
  • Onnistuin
  • Helppo
  • Hurmasin vieraat
  • Opin uutta
  • Ei maistunut
  • Kaikki meni

Ravintosisältö

pala
100 g
  • energiaa
    181 kcal
  • hiilihydraattia
    24.4 g
  • rasvaa
    7.4 g
  • proteiinia
    3.8 g
  • kuitua
    1.2 g
  • suolaa
    0.2 g
Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Lisää suosikiksi

Tulosta 

    Kommentoi

    Haluaisitko maustaa kommenttiasi kuvalla? tai rekisteröidy Omaan Makuun.

    Lisää aiheesta: Täytekakku

    Lisää suosikiksi

    Tulosta