Resepti

Resepti: MarjapiirakkaPunaherukka-tuorejuustopiirakka

Maku 4/2005

Laatinut: Kaarina Roininen

Kuva: Pekka Haraste

Valmistusaika: Aktiivinen 25 min Passiivinen 45 min

Punaherukka-tuorejuustopiirakka

10 palaa

Pohja

125 g margariinia (rasvaa 60 %)
3/4 dl sokeria
2 kpl keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl rasvatonta maitoa

Täyte

2 kpl valkuaista
1 dl sokeria
200 g tuorejuustoa (maustamaton)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
5 dl punaherukoita

Vatkaa ensin täytteen valkuaiset kovaksi vaahdoksi, niin vatkaimia ei tarvitse välillä pestä. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten.

Vatkaa pohjan pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito. Levitä taikina voideltuun esimerkiksi irtoreunaiseen vuokaan tai korkeareunaiseen piirakkavuokaan (Ø 25–28 cm).

Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja perunajauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon valkuaisvaahto ja punaherukat varovasti vaikka haarukalla kevyesti nostellen. Levitä seos taikinan päälle vuokaan.

Paista leivonnaista 175 asteessa uunin alaritilätasolla 40–45 minuuttia.

Anna jäähtyä vuoassa, irrota sitten reunarengas punaherukka-tuorejuustopiirakan ympäriltä ja siirrä tarjoiluastiaan. Jos valmistit leivonnaisen piirakkavuoassa, tarjoa se vuoasta.

Koristele punaherukka-tuorejuustopiirakka tuoreilla viinimarjoilla ja viinimarjojen lehdillä.

•Käytä punaherukoiden asemesta vadelmia, karviaismarjoja, puolukoita tai pieniä happamia omenakuutioita.

Ravintosisältö

Yksi annos sisältää

  • Energiaa 280 kcal
  • Hiilihydraattia 31.3 g
  • Rasvaa 14.8 g
  • Proteiinia 4.4 g
  • Kuitua 1.9 g
  • Suolaa 0.6 g

100 g sisältää

  • Energiaa 250 kcal
  • Hiilihydraattia 27.9 g
  • Rasvaa 13.2 g
  • Proteiinia 3.9 g
  • Kuitua 1.7 g
  • Suolaa 0.5 g

Huomioithan että ravintosisällöt ovat suuntaa antavia. Tarkista käyttämiesi elintarvikkeiden ainesosat pakkauksesta tai tuotteen myyjältä ruoka-aineallergioiden ja erityisruokavalioiden varalta.

Hakusanat makea leivonnainen, marja, piirakka, kesä, leivottu

puna herukka tuore juusto piirakka

22.05.2013 www.maku.fi

Kommentit (0)

Artikkeliin ei ole vielä jätetty kommentteja.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi