Herkullinen kampela
Erikoisen näköinen, litteä kampela ihmetyttää ja käsittelykin arveluttaa. Muutaman kokeilukerran jälkeen kampelan nahka ja fileet irtoavat kätevästi ja niistä valmistuu herkullista ruokaa. Hyvä kalakauppias tekee myös kalan fileoinnin. Kannattaa kysyä. Kypsän kampelan päältä fileet irtoavat kätevästi myös ruodottomina.
Kapeat ja ohuet kampelafileet maustuvat helposti, rullautuvat ja kääntyvä notkeasti kaksinkerroin. Pikkukampelan fileitä tarvitaan annokseen kahdesta kolmeen kappaletta, mutta suuremmasta kampelasta syötävää riittää kahdelle, jopa neljälle henkilölle.
Luukaloihin kuuluva kampela elää noin 16-vuotiaaksi. Tuona aikana se kasvaa 600–1 500 gramman painoiseksi ja 20–40 sentin pituiseksi. Tavallinen kampela kuuluu oikeasilmäisten heimoon, piikkikampela vasensilmäisten heimoon.