IMG_2323.JPG

 

Ilma on mitä ihanin ja saunan ikkunalaudalla pesivällä mustarastaallakin on jo poikaset. Pihahommat menossa kiivaasti ja laatikkopuutarha on kasvussa, kirjoittelen siitä varmaan vielä jutun jos toisenkin sillä olen kovasti innoissani. Tarkoitus on saada laatikkoon vanhojen yrttien lisäksi pensasmustikat, vadelmat sekä mansikat. Pihatouhujen seassa pitää muistaa ruokaakin tehdä ja siksi käytössä on näitä helppoja reseptejä, yhtään aurinkopäivää ei nimittäin haaskata sisätiloissa. Uunikyljykset valmistuvat ilman esikäristelyä ja näissä on mausteena varsin nopeatekoinen kuorrute, jota ensi laitetaan toiselle puolelle ja paiston puolivälissä kyljykset tai sisäfilepihvit käännetään ja loppu kuorrute lisätään toiselle puolelle. Samaan uuniin voi laittaa kermaperunoita, jotka valmistuvat myös lähes itsekseen. Lihan paistamisen kanssa kannattaa olla tarkkana, etteivät ole liian kaun uunissa. Paksut kyljykset tarvitsevat luonnollisesti pidemmän paistoajan kuin ohuemman sisäfilepihvit. Kuorruttessa on aavistuksen makea vivahde ruskean sokerin ansiosta ja pääsiäiseltä jäänyt hiukan suklainen pääsiäisolut sopi tähän kaveriksi paremmin kuin hyvin.

 

IMG_2351.JPG