IMG_7911.JPG

 

Mökkiruuaksi ihan yhtä hyvin kuin pikkujouluihinkin passaa loistavasti pizza. Tällä kertaa asia tehtiin mahdollisimman yksinkertaiseksi ja käytimme valmiita pohjia. Sopivat tarkoitukseensa paremman puutteessa ihan hyvin ja varsinkin, jos kastikkeeksi tulee jotain muuta kuin ketsuppia. Mehevän kastikkeen saa aikaiseksi kuorituista tomaateista, joiden sekaan sekoitetaan smetanaa sekä reilusti tuoretta basilikaa. Yhdistelmä takaa mehevän pinnan sekä päällisen ja kastiketta kannattaakin laittaa reilusti.

 

IMG_7915.JPG

 

IMG_7918.JPG

 

IMG_7925.JPG

 

Päälle tietysti valitaan omat suosikit, suomalaisen pizzantekijän ongelma taitaa olla se, että kasataan niitä täytteitä liiankin kanssa. Italialainen tekee sen ohuen pohjan ja täytteitä hillitysti. Näissä pizzoissa oli kastikkeen peittona savukinkkusuikaleita, salamisiivuja, prosciuttoa, maustettua valkosipulia silppuna, tomaattia, fetaa murusteltuna, mozzarellaraastetta ja kananmuna. Ei hullumpi yhdistelmä. Tosin sen italialisen pohjan kanssa olisi ollut varmasti parempaa ja olisi voinut enemmän hifistellä, mutta silloin tällöin kannattaa mennä sieltä, mistä aita on matalin.

 

IMG_7940.JPG

 

IMG_7948.JPG