IMG_4035.JPG

 

Eilen kaupan kassalla ysiluokkalainen nuori mies, joka seurailee myös blogitouhuja katseli hihnalla valuvia tavaroitani ja varsinkin tarjoushampurilaisostoksia. "Hyvänen aika sentään, kokki-ihminen ja ostat eineksiä, kyllä mää nyt olen järkyttynyt". Pöyristellessään kokki-ihmisen einesostoksia hän pakkasi tavarani ja ojensi kassit herrasmiesmäisesti käteen. Kuka sanoi, ettei nuoriso osaa käyttäytyä. Ja kyllä tosiaan, meillä turvaudutaan välillä myös eineksiin, kun ei aina jaksa olla niin viimeisen päälle kokki-ihminen, älkää siis saako väärää kuvaa blogin perusteella, heh. Ja hei, tuosta uudesta kokki-ihminen nimikkeestä olen kyllä hippasen ylpeä. 

 

Voisinkin tähän samaan einessyssyyn lisätä, että oikein odotan makkarakioskielämää ensi viikolla Saksan maalla. Toivottavasti taudit eivät hyökkää, että sinne pääsemme. Mikään ei voita kunnon makkaraa, mikä siinä onkin, ettei täällä saada vastaavaa aikaiseksi. Wienin makkarakioskit näkyvät tässä, ehkä emme ihan jokaisesta ostaneet jotain, mutta melkein kuitenkin. Jos haluaa nähdä pienessä ajassa mahdollisimman paljon, ei voi istua pitkillä illallisilla koko aikaa, vaan pitää välillä turvautua pieneen huikopalaan ja nam, että nämä ovat herkkua. 

 

IMG_4025.JPG

IMG_4010.JPG

 

Suolaisen nälän taltuttaminen eri makuisilla makkaroilla on kyllä nopeaa ja ennen kaikkea herkullista. Parasta tietysti on se, että alakoululainen matkaseura hoitaa ostokset, sillä englanti sujuu varsin hyvin. Istun vaan ja odotan, sitten nautiskellaan ja seuraillaan samalla ohikulkevaa vilinää ja kaupungin sykettä. Kaikkien eri versioiden joukosta nousi suosikiksi juustoa tirskahteleva juustonakki, jonka ympärille on käristetty pekonia. Kun saa syötyä yhden, pitää seuraava ostaa viimeistään seuraavasta makkarakojusta. Pojun suosikki oli hotdog valtavalla paksulla sämpylällä, jonka sisään ahdettiin oman maun mukainen makkara sekä ketsuppia ja sinappia. Parhaat kojut löytyvät Hoher Markt- ja Albertinaplatz-aukioilta. Ja oluenystävälle tiedoksi, että useilla kojuilla on myynnissä erikoisoluita makkaran kaveriksi. Alta löytyy Hoher Markt -aukion makkarakojun hinnasto ja kuten näkyy, tämä on varsin edukasta touhua.

 

IMG_3102.JPG

IMG_3120.JPG

IMG_3984.JPG

IMG_3986.JPG

IMG_3174.JPG