KATSOMASI RESEPTIT

Keittiön piristys

IMG_9080.JPG

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämän talven niiskuttelut saisivat olla sitten tässä, sen verran monta kertaa on jo aloitettu ja lopetettu. Ihmeellinen talvi, jos tätä nyt talveksi voi ensinnäkään kutsua. Sen verran on kuitenkin pitänyt pakkasta, että luistelu on onnistunut sekä kentällä että luonnon jäällä, mutta pikainen vilkaisu ennustuksiin teki selväksi että ei taida paljon pakkasia olla seuraavaan pariin viikkoon.

 

Ostin uuden maton keittiöön, sillä se selvästikin kaipasi jotain päivittämistä ja tästäkös riemu syntyi. Nyt kun se on ollut tuossa jo pari viikkoa, ovat kommentit hiljenneet, mutta aluksi tuli jos jonkinlaista palautetta. Esikkokin poikkesi kotona ja totesi että menemme yhä enemmän kohti mummulameininkiä. Olen miettinyt pääni puhki, miten tämä matto liittyy mummulaelämään, mutta ehkä olen niin mummulakamaa jo itsekin, etten edes tajua. Matto on tosi iso 200X290, tarpeeksi jämerä, pysyy hyvin paikoillaan ja hintakin kohtuullinen, juuri sopiva siis keittiön lattiaan. Ja tykkään tuosta kaakelikuvioinnista, on tosi raikas. Ellokselta tilattu, kun joku kumminkin kysyy.

 

IMG_9101.JPG

 

IMG_9081.JPG

 

Punaviiniloput pakkaseen

IMG_9335.JPG

 

Joskus jostain kumman syystä varsinkin näin juhlakautena saattaa viinipulloon jäädä pohjat ja pullo jääkaapin ovilokeroon parempaa elämää odottelemaan. Usein siinä kuitenkin käy niin, että loppujen lopuksi aikansa ovessa lojuttuaan viinit kaadetaan pois ja pullot nakataan kierrätykseen. Viime aikoina pullot eivät ole meillä pässeet jääkaapin oveen asti, sillä olen heti pussittanut ja pakastanut loput viinit jääpalapusseihin. Mainioita makupaloja jauhelihakastikkeeseen ja keittoihin sujautettavaksi, eikä mene hyvät aromit hukkaan.

Kerrassaan mainiot SAVU-savustuspussit

Kaupallinen yhteistyö: SAVU-savustuspussi

IMG_1117.JPG

 

Nyt kävi niin, että lupasin kirjoitella tuotteesta, jota en ole ennen kokeillut. Sain siis ison kasan erilaisia Savu-savustuspusseja ja lähdin miettimään jotain syötävää juhannuksen ja mökkiläisen näkökulmasta. Kesällä meillä ainakin koukuttavat lihapullat, sillä niitä on kiva napsia jääkaapista myös kylmänä ja ne sopivat täydellisesti erilaisten salaattien ja uusien perunoiden kanssa. Niinpä tein hiukan erilaisen lihapullaversion, kaveriksi täytettyjä portobelloja ja mukaan vielä kevyesti täytettyjä paprikoita. 

 

IMG_3746.JPG

 

Tämä resepti on ollut käytössä jo aikaisemminkin, mutta koskaan näistä täytetyistä sienistä ei ole tullut niin hyviä kuin nyt savustuspussissa. Pusseja on siis paljon erilaisia ja näissä käytin perinteistä leppälastupussia. Ensin koverretaan sienet tyhjiksi, paistetaan pannulla paprika- ja sipulisilppua, johon voi lisätä silputut sienen jalat. Lisätään vielä joukkoon pippurinen creme fraiche. Lusikoidaan valmis paistos sieniin sisälle, siivutetaan päälle pari palaa sipuli-ruohosipuli Koskenlaskijaa ja hiukan mozzarellaraastetta. Sienet pussiin, pussi suljetaan hyvin kaksikertaisella taitoksella ja vielä kulmista kolmioiksi ja savustus kuumalla grillihiilloksella ritilällä kymmenisen minuuttia. Kerrassaan ihastuttava savunaromi ja niin herkulliset sienet.

 

IMG_4430.JPG

 

Lihapullat valmistuivat varsin näppärästi ja siististi pussissa. Täytyy myöntää, että olin aluksi hiukan skeptinen sen suhteen kuinka pussit kestävät, sillä kokemusta on niistä grilliin valuneista fiaskoruokailuistakin, mutta tämä toimi täydellisesti. Lihapullista tullut neste pysyi hyvin pussissa sisällä ja pussin voi avata päältä leikkaamalla, jolloin lihapullat voi laittaa tarjolle suoraan pussista. Mökkiläisen ja kesäihmisen unelmatuote siis. Tein ulkona lihapullataikinan valmiiksi ja pyöräyttelin pulliksi. Pullat sitten vaan pussiin, tähän valitsin Amerikan tyylisen Hickory-lastupussin. Tein lihapullille vielä mausteisen kastikkeen, jonka lusikoin pullien päälle. Kaksinkertainen taitos pussiin ja kulmat vielä sisään ja valmista. Lihapullia paistoin kuuman hiilloksen päällä ritilällä parikymmentä minuuttia. 

 

IMG_4443.JPG

 

Sitten alkoi blondia kiinnostamaan, että mitenkä tämä toimii. Ukko hiukan valisti, että pussissa on alapuolella sisällä savulastusilppua ja pieniä reikiä, joiden kautta aromit pääsevät pussiin sisälle. Hieno keksintö sanoisin. Lukaisin hiukan lisää asiasta ja SAVU-savustuspussi on patentoitu suomalainen keksintö ja avainlipputuote, hyvä Suomi. Meillä jää nyt vielä kokeiluun kiuas- ja hiillospussi, joka on varmasti oivallinen saunatuote. Lisää infoa ja reseptejä täältä. Savustuspusseja löytyy hyvin useista eri kaupoista ja myös netistä, pusseissa on myös tosi hyvät käyttöohjeet, joten niiden kanssa on erittäin helppo toimia. Parhaan savun aromin tuoteeseen saa, jos siitä ei tule paljon nestettä, joka tukkii pussin savuaukot. Lihapullat eivät siinä mielessä ole maailman parhain tuote savustuspussiin, mutta pussin kätevyys on ihan mahtava ja ihanan pehmeät lihapullat kelpaavat hiukan vähemmälläkin savuaromilla varustettuna. Kannattaa laittaa tuotteet pussiin huoneenlämpöisinä, jolloin nestettä tulee aina vähiten.

 

IMG_4466.JPG

 

Kasvisruuille on oma savustuspussi ja kokeilimme sellaista pikaisesti täytettyä paprikaa. Paprikat puoliksi, paprikoiden sisälle pilkoin kesäkurpitsa- ja sipulisilppua sekä tomaattia, homejuustomuruja, hiukan suolaa ja pippuria päälle ja kuorrutin paprikat sulatejuustoviipaleilla. Nämä siis laitoimme kasvisruokien valmistukseen tarkoitettuun savustuspussiin ja kypsensin hyvän hiilloksen päällä ritilällä vajaa parikymmentä minuuttia. Kerrassaan ihastuttava savun aromi paprikoissa.

 

IMG_4481.JPG

 

Intohimoinen grillaaja ei pääse tämän homman kanssa kauheasti pätemään, sillä tässä tulee ruoka kuin itsestään. Jopa minä osaan, vaikka yleensä en grillaa koskaan mitään, meillä sen puolen hoitaa miesväki. Ite tein ja olin niin tyytyväinen (no joo, Ukko sytytti grillin, kun prikettien kanssa saa hiukan touhuta). Mutta kun pussit on valmiina ja hyvin suljettu, ei tarvitse muutakun odottaa, grilli kyllä hoitaa kaiken. Ei tule kamalaa krääsää, eikä tarvitse vääntää ja kääntää. Ei tarvitse myöskään olla mitään hienon hienoa grillivehjettä, ihan pallogrilli kelpaa. Ja tulos on kyllä herkullinen.

 

IMG_4482.JPG

 

Yli­op­pi­las­kak­ku ja sokeripitsi

IMG_2557.JPG

 

Tein aavistuksen romanttiselle urheilijatyttöselle pari ylioppilaskakkua. Koristeeksi toivottiin pitsiä ja koska ajattelin mustan pitsin sopivan parhaiten, tilasin Confetista mustan pitsin tekoaineet. Valkoista pitsiä on tehty monen monituista kertaa, mutta musta oli ihan uusi juttu. Ihan turhaan moni vieroksuu pitsin tekoa, onnistuu nimittäin tuhat kertaa helpommin kuin se perinteinen käsillä tehty versio.

 

Tarvitaan silikoninen pitsimatto ja pitsitarvikepakkaus. Pakkauksesta löytyy jauhetta sekä pieni nestepurkki. Pitsiaineista on erilaisia, mutta olen aina tilannut tuota Confetin omaa ja hyvin on toiminut. 5dl:aan vettä sekoitetaan 42g pitsijauhetta, kannattaa mitata oikein vaakaa käyttäen, sillä määrä on tarkka. Kun seosta on vatkatttu muutama minutti lisätään 1tl nestettä ja vatkataan 5-10 minuuttia, jotta seoksesta tulee aivan sileää ja paksuhkoa. Massa levitetään pitsimatolle ja hellästi edes takaisin vetäen täytetään kaikki kolot. Pieniä ilmakuplarakoja meinaa väkisin jäädä ja niiden täyttäminen on hyvin olennaista. Kun seosta on varmasti joka kohdassa tasaisesti, kaavitaan nuolijalla ylimääräiset massat pois ja paistetaan levyä 75 asteessa parikymmentä minuuttia. Kannattaa seurailla, ettei pitsi kuivu liikaa.

 

Uunista oton jälkeen annetaan levyn jäähtyä viitisen minuuttia ja varovasti vedetään pitsi irti muotista. Pitsi on valmista käytettäväksi heti ja se säilyy tiiviissä laatikossa joustavana useita päiviä. Silikonimattoja on erilaisia, omassani on kolme kerrosta ja tuo ylläoleva ohje riittää siihen mainiosti. Pitsit voi liimata kakkuun elintarvikeliimalla tai sokerikreemillä.

 

IMG_2544.JPG

 

IMG_2512.JPG

 

IMG_2540.JPG

 

Kevätsiivousta

IMG_9397.JPG

 

Odotan jännityksellä muutamien asioiden ratkeavan seuraavien viikkojen aikana, odottavan aika on pitkää kuten sanotaan. Niinpä tein ystävältäni saamasta pehmeääkin pehmeämmästä bambulangasta ohuilla puikoilla ainaoikealla löysällä neuloksella siivousrätin, josta tuli parempi mitä osasin odottaakaan. Pois tieltä risut ja männynkävyt, kevätsiivous on käynnissä. Tämä sopii mainiosti kuivana pölyjen pyyhkimiseen sekä märkänä vaikka lattiasiivoukseen. On pehmeä, eikä raaputa pintoja, kerää mukavasti tomun sekä lian ja kuivuukin pikaisesti, kun neulos on harvahkoa. Lankaa pitää hakea lisää, sillä näitä tarvitaan useampia eri tarkoituksiin. Voin suositella, toimii ehdottoman hyvin. Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua. 

 

IMG_9412.JPG

 

IMG_9417.JPG

 

Kesäiset koristelut

IMG_0147.JPG

 

Tässä vielä muutamia äitienpäivän koristeluvinkkejä. Voileipäkakku on varma juhlapöydän valloittaja, jonka koristeet voi valita muuhun tarjoiluun väreiltään sopivaksi. Tykkään erityisesti siitä, että sen voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja vain koristella juhlapäivän aamuna. Mikään edullinen herkku se ei kylläkään ole, kun tekee kunnon aineista, mutta eipä niitä kovin usein tule tehtyä. Tässä vielä linkki voileipäkakun ohjeeseen ja hieman erilaiseen koristeluun. MEHEVÄ VOILEIPÄKAKKU

 

IMG_0127.JPG

 

IMG_0528.JPG

 

IMG_0530.JPG

 

Ihan hirveästi sitä odottaa, että alkaa maailma vihertyä ja puskat sekä pensaat kukkia. Pientä vihreää on jo havaittavissa ja jos tällaiset kelit jatkuvat, niin aika pian vihreys räjähtää esiin. Keväinen vihreä sopii loistavasti myös kakun päälle. Suklaakakku kovettuu jääkaapissa ja sen päälle onkin helppo kasata erilaisia koristeita. Tuoreet yrtit kannattaa kuitenkin lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, sillä jääkaapissa ne latistuvat tosi nopeasti. Kakun päälle sopii loistavasti viinirypäleet, vihreät kuulat, limesiivut, sitruunamelissan oksat ja minttu. Muista pitää limesiivuja hetki talouspaperin päällä, jotta enin neste imeytyy pois. Jos haikailet maailman parhaan suklaakuorrutteen perään, löytyy se tästä: SUKLAAKUORRUTE

 

IMG_0885.JPG

 

Pannunalusia ja patalappuja

IMG_8171.JPG

 

Kutimet kilkkaa paitsi että seuraavaksi pitää sännätä takarannalle, ilma on ihan mieletön. Olen täydellisen ihastunut ohueen ontelokudokseen, jota on kiva kutoa tai virkata, luontuu paljon paremmin kuin se paksu, eikä rasita käsiä niin paljoa. Pannulappujen kutominen onnistuu telkkua katsellessa ja tulosta tulee kohtuullisen nopsakasti, sopii siis mainiosti ihan aloittelijallekin. Ontelokudoksesta löytyy mielettömän ihania karamellivärejä tai sitten vaikka erilaisia ruskeita, harmaita ja beigeä. Laitan kuvaa mahdollisimman pian tuloksesta. Silmukoita on patalapuissa 30 ja kudon ainaoikeaa, tulee kivannäköistä jälkeä ja juuri sopivan paksua.

 

IMG_9100.JPG

 

Mitä vähemmän tavaraa pyörii ympärillä sitä helpompaa elämä on. Todettu todeksi ja siksipä meiltä onkin hävitetty parin vuoden aikana aika kasat ylimääräistä tavaraa pois. Jäljelle ovat jääneet ne, joissa feng shui sopivasti virtailee. Hiukan vanhaa ja sopivasti uutta, aitoja materiaaleja. Kaunista katsella, helppo pitää puhtaana. Vaikka luopumisen tuska joidenkin asioiden kohdalla on ollut suuri, sillä olen perinyt järkyttävän hamstraajageenin isältäni, olen lopputulokseen tyytyväinen. Vieläkin on varaa vähentää. Vanhan tavaran kaupat pitää kiertää kaukaa, sillä niissä tulee tehtyä pahimmat retkahdukset, tosin harjoittelu tekee siinäkin mestarin. 

 

Sen sijaan kukkia pitää olla aina ja siitä syystä maljakoita on muutamia. Meiltä kuitenkin puuttui sellainen ihan perusmaljakko, johon saa isomman kimpun ja vaikka tulppaaneita. Vanhaa ei oikein löytynyt, joten muutaman harkitsevaisen hiplailukerran jälkeen ostin maanantaina Villeroy & Bochin lasimaljakon, joka oli juuri sellainen mitä olin ajatellut. Hintakin oli oikein kohtuullinen. Samainen maljakko oli myös korkeampana versiona, ehkä se sitten joskus.

 

IMG_8190.JPG

 

Täytekakku: kakkupohja, kostutus ja kuorrutus

IMG_6690.JPG

 

Näin äitienpäivän kynnyksellä on hyvä miettiä hiukan kakkujuttuja. Jos täytekakkuja ei tee usein, eikä omista selkeää luottoreseptiä, on aina ongelmana se, että miten saa tehtyä hyvän kakun. Useita erilaisia kakkupohjia kokeilleena, olen päätynyt mielestäni parhaaseen 70% pohjaan, joka on sopivan tiivis ja onnistuu aina. Ohjeen voit katsoa tästä. Kun muutamat perusjutut ovat kunnossa, onnistuu kakkupohjan tekeminen, vaikkei niitä jatkuvasti väsäisikään. 

 

Muista käyttää kuivia ja puhtaita välineitä. Käytä aina huoneenlämpöisiä kananmunia. Mittaa ainekset tarkkaan ja vaahdota munia sekä sokeria tarpeeksi kauan. Itse käytän sellaista muistisääntöä, että vatkaan minuutin yhtä munaa kohti eli siis kuuden munan kakun sokeria ja munia vatkaan siis kuusi minuuttia. Voitele ja korppujauhota vuoka hyvin. Laita uuni ajoissa lämpiämään, jotta se on kohdelämpötilassa, kun laitat kakkupohjan uuniin. Paista kakkupohja alatasolla. Testaa kakun kypsyys tikulla ja kumoa kakku pian uunista oton jälkeen. Paista kakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä.

 

IMG_6665.JPG

 

Itse pidän kakuista, jotka eivät ole liian kosteita eivätkä liian makeita. Niinpä teen täytteet mahdollisimman yhteensopiviksi ja usein toisen täytteen vähemmän makeaksi. Yleisin käyttämäni täytteen pohja on vatkattu kerma ja siihen sekoitettu rahka tai mascarpone. Seokseen lisään sitten haluttua maustetta kuten vadelmahilloa, sitruunatahnaa tai sulatettua valkosuklaata. Suklaa täytyy muistaa jäähdyttää hyvin ennen kermarahkaseokseen lisäämistä. 70% kakkupohja on helppo leikata ohuiksi siivuiksi, jolloin ei ole välttämätöntä tehdä paksuja täytekerroksia liivatteella, vaan monta ohutta kerrosta ja useita täytekerroksia. Kakun teko on näin nopeampaa.

 

Kakun kostutus on ihan oma lajinsa. Mitä nopeammin kakku menee tarjottavaksi, sitä enemmän sitä pitää kostuttaa. Yläkerroksia kostutetaan enemmän kuin alakerroksia, sillä kosteus valuu alaspäin. Näin varsinkin silloin, jos kakku täytetään jo edellisenä päivänä. Reunoja kostutetaan hiukan enemmän kuin keskikohtaa. Kostutukseen käytän maitoa tai spriteä. Tosin viimeisimpänä herkullisena vaihtoehtona kokeilin edellisten puuttuessa alkoholitonta karpalosiideriä ja tuli tosi hyvää. 

 

IMG_6714.JPG

 

Helpointa kakku on koristella kermavaahdolla. Siihen on olemassa monenlaisia vaihtoehtoja erilaisista pursotuksista ihan sileään pintaan. Kermavaahto on myös helppo värjätä pastaväreillä, jolloin tulee taas ihan erilainen ilme kuten ylläolevassa kakussa, jossa on käytetty violettia pastaväriä. Väri lisätään kerman joukkoon, kun vaahto on melkein valmista. Kannattaa laittaa ensin vähän ja lisätä väriä sitten sen mukaan, miten voimakkaan värisen vaahdon haluaa. 

Harissa

IMG_1081 – kopio.JPG

 

Harissa on tulinen punainen tahna, joka on hyvin suosittu tunisialaisessa, marokkolaisessa ja algerialaisessa keittiössä. Tahnan tekemiseen tarvitaan kasa kuivattuja chilejä ja muita mausteita, loppu käykin sitten helposti. Tahnan voi tehdä myös tuoreesta chilistä, mutta silloin niitä tarvitaan enemmän. Tahna säilyy hyvin kolmisen viikkoa jääkaapissa, kun sen peittää oliiviöljyllä, öljyä kannattaa lisäillä aina käytön jälkeen. Tahna on ihana lisä pastoihin, keittoihin ja moniin muihin ruokiin. Niistä lisää myöhemmin. 

 

IMG_1070.JPG