KATSOMASI RESEPTIT

Pieni pyöreä gluteeniton Kinder-piirakka

IMG_8047.JPG

 

IMG_8019.JPG

 

Kinder-piirakan ohjeita on jo jonkin aikaa kiertänyt netissä, mutta kaikki ohjeet mihin olen törmännyt ovat olleet koko pellillisen piirakoita ja kun meilläkin on 60 senttinen uuni, tulee yhdestä piirakasta hurjasti syötävää. Kinder-piirakka on toki hyvää pakastettunakin, mutta hiukan suhteita muuttamalla olen tehnyt tällaista piirakkavuokaan sopivaa versiota. Tämä on aivan todella makea herkku, eikä isoa palaa tarvitse napostella, että on makean nälkä tyydytetty. Tämä on tehty gluteenittomista jauhoista, mutta tavallisenkin version saa helposti vaihtamalla gluteenittoman vaalean jauhoseoksen vehnäjauhoihin. 

 

Tästä saa myös todella juhlavan version sulattamalla valkosuklaata ja pursottamalla ohuet raidat, joista tekaistaan marmoripinta cocktailtikulla vetämällä aina joka toinen viiva toiseen suntaan ja joka toinen toiseen. Hommassa pitää olla aikas nopea, sillä suklaa jähmettyy varsin nopeasti. Marmoripintaa voi ajan kulukseen harjoitella, sillä siihen saattaa tarvita parikin harjoituskertaa, tämä kesäinen versio nonparelleilla on huomattavasti helpompi toteuttaa.

 

IMG_7982.JPG

 

IMG_7952.JPG

 

Ra­par­pe­ri­pii­rak­kaa valkosuklaalla ja rapsakoilla muruilla

IMG_4561.JPG

 

Nyt löytyy blogeista niin monta raparperiohjetta, että menee ihan pää pyörälle. Tässä piirakkaa leipoo poju, jolta homma käy kuin vanhalta tekijältä. Tämä piirakkaohje oli viime vuonna todellinen suosikki ja mikä ettei sillä raparperin kirpsakkaa makua täydentää makea valkosuklaa ja muruset piirakan pinnalla ovat ihanan rapsakoita. Vaniljakermavaahtoa tai vaniljakastiketta kylkeen, jos haluaa ihan täydellisen tuloksen. Tunnustan, ettei raparperit omassa maassa ole vielä ihan syötäviä, mutta onneksi kauppa tarjoaa raparperin varsia hätäisimmille. Minä menin vielä siirtämään raparperin paikkaa hiukan aurinkoisemmalle alueelle, joten katsotaan tuleeko mitään. 

 

IMG_4574.JPG

 

IMG_4587.JPG

 

IMG_4608.JPG

 

Naistenpäivän gluteeniton mantelikakku

IMG_9662.JPG

 

IMG_9640.JPG

 

Pitkästä aikaa jotain ihan itselle. Tässä gluteenittomassa mantelikakussa ei ole montaa ainesta ja tekeminen käy sutjakasti. Kananmunien erottelun ja runsaan määrän takia kakkua ei tarvitse kostuttaa, sillä se pysyy hyvin mehevänä. Varothan ettei ole liian kauan uunissa, kannattaa siis tikuttaa. Maku on aika hienostunut ja persoonallinen, tästä tykkää todella tai sitten ei. Jos manteli ja lime miellyttävät kokeile ihmeessä. Limeä raastaessa kannattaa katsoa, että joukkoon tulee ihan vain se vihreä kuori eikä yhtään syvemmältä, muuten tulee karvas maku. Tässä on takuuvarmasti persoonallisen naisen paras naistenpäiväkakku.

 

Tänään minulla on ollut pari niin ihanaa tanssipartneria, että vieläkin olen ihan fiiliksissä, tehkää ihmiset arjestanne ja viikonlopuista mukavaa elettävää. Kannatan sopivassa määrin omien toiveiden kuuntelemista, toki toiset huomioon ottaen, mutta niin, että itsellä on hyvä olla. Pienet jutut arjessa saavat sydämen läpättämään sopivasti ja sillä jaksaa vähän hankalampiakin hetkiä. 

 

IMG_9647.JPG

 

IMG_9653.JPG

 

Kookosta ja kaakaota ys­tä­vän­päi­vä­kak­kuun

IMG_9694.JPG

 

IMG_9702.JPG

 

Viime viikonloppuna tein pari kakkua ja tämä kakku on maustettu kookoksella. Olen tehnyt useita erilaisia kaakaokakkuja ja paras on mielestäni tämä, jossa sekoitetaan ja kiehautetaan kaakao ja sokeri maidon joukkoon. Tässä on vanhasta leivontakirjasta löytynyt resepti, jota olen hiukan muokannut vaihtamalla maidon kookoksiseksi ja lisäämällä joukkoon kookoshiutaleita. Kookos edelleen maistuu usealla suussa vähemmän mieluisina Bounty-patukoina, mutta tässä kakussa maku on mieto. Todellinen kookoksen ystävä voikin laittaa kookoshiutaleita pari desiä. 

 

Käytin tässä kahta samanlaista sydänmuottia, mutta kakun voi toki tehdä yhteen korkeampaan vuokaan tai ihan kahvikakuksi. Vuoan tilavuus on hyvä olla pari litraa. Kakkua ei kannata pitää uunissa yhtään ylimääräistä, joten heti pois uunista, kun ei tikkuun tartu mitään. Sydänkakkujen väliin voi vatkata kermavaahtoa ja lisätä vadelmia, kakun voi koristella vadelmahillolla sekä paahdetuilla kookoshiutaleilla. Tämä on siis tosi hyvää myös pelkkänä kahvikakkunakin ja jos oikein haluaa tajuntansa räjäyttää, voi kakun kostuttaa kermaisella kahviliköörillä.

 

IMG_9714.JPG

 

IMG_9708.JPG

 

IMG_9718.JPG

 

Hienostunut ys­tä­vän­päi­vä­kak­ku

IMG_9733.JPG

 

Tämä kakku ei kauaa vanhennut ja kommentit olivat ihastuttavia. Kakusta löytyy monta eri makua ja kokonaisuus taitaakin olla aika hienostunut. Tämä sopii vaikka kuningattarelle ja erityisesti sille omalle ystävälle. Kakku on kohtuullisen helppotekoinen ja siinä maistuu vadelmahillo, kahvilikööri, kahvi ja tietysti suklaa. Voitele ja korppujauhota vuoka hyvin, käytä kahden litran vuokaa, minulla oli tällä kertaa tällainen pyöreänmallinen, mutta mikä tahansa muukin käy. Paistoaika vaihtelee uunin ja vuoan mukaan, joten kannattaa olla tarkkana, ettei kakku ole liian kauan uunissa. Koita tikulla ja ota pois heti kun tikku pysyy puhtaana. Jos haluat olla sataprosenttisen varma, ettei kakussa ole yhtään alkoholia jäljellä paistamisen jälkeen, kiehauta kahvilikööri ennen taikinaan kaatamista.

 

IMG_9739.JPG

 

IMG_9751.JPG

 

IMG_9734.JPG

 

Runebergin herkut

IMG_3953.JPG

 

Tänään oli koulussa ollut levystä leikeltyjä Runebergin torttuja ja sellaisia poju haluaa kokeilla, joten viikonloppuna kokeilemme. Ajattelin testata tällä gluteenittomalla taikinalla voideltuun ja leivinpaperilla voideltuun vuokaan, raportoin sitten miten onnistui.

 

Gluteenitonta Runebergin kakkua yksi tai vaikka kaksi palaa, kiitos. Muistathan ottaa kakun ajoissa uunista, ettei pääse kuivumaan ja kostuttaminen tekee kakusta vielä mehevämmän. Käytä vaikka appelsiinimehua jos perinteiset kostutukset eivät maistu.

 

IMG_1619.JPG

 

Söpöset Runebergin tortut vuokiin leivottuna. Näppärää sekä tehdä että syödä. Ohje löytyy täältä.

 

009 (2).JPG

 

Ja sydämenmallista Runebergin kakkua, jonka voi koristella sokerimassakukilla tai ihan perinteisesti sokerikuorrutteella. Ja muistathan vierailla Runebergin museossa Porvoossa piipahtaessasi, sillä museon piha ja miljöö ovat varsin ihastuttavat sisätiloista puhumattakaan.

 

217.JPG

 

203.JPG

 

Loppiaiskakut

IMG_9348.JPG

 

IMG_9362.JPG

 

Tein tänään aikamoisella vauhdilla pari täytekakkua, joista toinen ihan tavallinen täytekakku sitruunataha- ja vadelmatäytteellä. Toinen taas on perinteinen suklaakakku. Hitsi että oli kivaa pitkästä aikaa leipoa. Kun tekee tällaisilla perinteisillä ohjeilla, ei myöskään tarvitse yhtään rasittaa aivonystyröitään tai miettiä missä menee pieleen. Minulla kun tuntuu olevan paha tapa kokeilla aina jotain uutta silloin kun se ei lainkaan ole kovin järkevää. Nappaan kohta kakut kainaloon ja lähdemme loppiaisrientoihin. 

 

Ja vielä kaikille teille jotka pohditte meidän ruokavaliota tai herkuttelun määrää. Elämä ei ole aina lainkaan sitä miltä blogissa näyttää, onneksi. Lähes kaikki kakut lähtevät johonkin muualle herkuteltaviksi samoin leivonnaisistakin suuri osa. Tosin kun tulee joku kyläilemään aina leivon ja mielelläni teen jotain erilaista. Meidän perheessä yllätys kyllä ei oikein ole kakunsyöjiä, sillä täällä kelpaa vain suklaakakku, eikä sekään kaikille. Ovat raukat äitiinsä tulleet, sillä tykkään kyllä leipoa, mutta syömäpuolen jätän yleensä muille. Juhlapäiviksi leivon kotiin kakkua, nykyään kuitenkin useimmiten jotain muuta herkkua. Ei meillä myöskään ole aina siistiä ja kultaista, varsinkaan tällaisen kakkupäivän jälkeen, jolloin tiskikone hurraa parikin kertaa ja tiskipöytä pullottaa tavaraa. Ei myöskään ole aina pöytä kallellaan herkullisia ruokia lisukkeineen, vaan hyvinkin arkista perusruokaa ja senkin tekemiseen tarvitsee välillä puskea itseään, kun inspiraatiota ei ole. Joten, ei hätää, ihan tavallista elämää täällä päässä. Mukavaa loppiaisiltaa kaikille.

 

IMG_9383.JPG

 

IMG_9424.JPG

 

IMG_9441.JPG

 

Joulukuu 21.

IMG_3815 (2).JPG

 

IMG_3803.JPG

 

Jos joulupöydän jälkiruoka tai kahviherkku on vielä miettimättä, on tässä ihan varteenotettava vaihtoehto nimittäin Charlotte russe, joka on varsin näyttävä tarjottava. Tämän suussa sulavan herkun on kehitellyt 1700-luvulla Venäjällä Aleksanteri ensimmäisen ranskalainen kokki. Kyllä ne ranskalaiset vaan osaavat. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin se alkuperäinen Charlotte russe taisi olla Savoiardi-keksien kanssa tehtyä ja tämän kääretorttuversion nimi oli Charlotte royale, korjatkaa jos olen väärässsä. Joka tapauksesa ihastuttava tuote. Sisuksiin voi piilotella itselleen mieluista makua, tässä versiossa on sulatettua Da Capo cappuccinoa, joka antaa mukavan mokkaisen maun. Pientä kikkailua kakun teko vaatii, mutta valmistuu mielestäni helpommin kuin varsinainen täytekakku. Tein kaksi eriväristä täytettä ja sekoitin niitä keskenään vaan hiukan ja sisus jäikin sopivan kirjavaksi. Koristelussa voi päästää mielikuvituksensa valloilleen tai jättää kakun sopivan yksinkertaiseksi. 

 

IMG_3914.JPG

 

IMG_3898.JPG

 

IMG_3839.JPG

 

Joulukuu 15.

IMG_5028.JPG

 

Helpota joulukiireitä miettimällä etukäteen kakkujen koristelut. Keräile kokoon erilaisia omaan makuun ja väriyhdistelmiin sopivia herkkuja. Käytä marjoja ja hedelmiä sekä erilaisia marmeladeja, kanelitankoja, neilikoita, marjakuusen oksia, macaroneja, tryffeleitä, suklaarouhetta, ananaskirsikoita, granaattiomenan siemeniä, mandariineja osittain kuorittuna, viikunoita, mandariinin siivuja, karkkikeppejä, rosmariinin oksia, marenkeja, piparin palasia ja vaikka toffeen palasia. Värejä on helppo vaihdella toiveiden mukaiseksi.

 

IMG_5090.JPG

 

IMG_5042.JPG

 

IMG_5039.JPG

 

Joulukuu 8.

IMG_5810.JPG

 

Meillä on varsin ihanat jouluiset tuoksut, sillä poju leipoi eilen banaanipannaria ja halusi pistää ekstramäärän kanelia. Ja mikäs siinä, kun ei kanelia muuten niin paljon käytetä. Pikaisella pannarin teollakin voi siis saada kunnon jouluaromit aikaiseksi. Pikkuisen pistää hymyilyttämään nuo nuorempien miesten kokkauspuuhat, kyllä heistäkin vielä kunnon kokkeja saadaan aikaiseksi.

 

Toblerone-kakku oli viime joulun suosikki ja laitan ohjeen jälleen näkyville, sillä moni sitä kuitenkin hakee. Lumenvalkoinen makea herkku katoaa pöydästä aikas vikkelään. Olen tehnyt tämän myös tummasta Tobleronesta ja toimii yhtä hyvin, tosin maku ei ole ihan yhtä hyvä. Melkein kannattaa korvata osa suklaasta tummalla suklaalla. Jos on viitseliäisyyttä, voi täytteen jakaa puoliksi ja laittaa toiseen puoleen valkoista ja toiseen puoleen tummempaa suklaata, jos kaipaa vaihtelua. Kerrokset tasapainottavat kivasti toisiaan. Ensimmäinen kerros pitää hyydyttää rauhassa jääkaapissa ja laittaa vasta sitten toinen kerros päälle. 

 

IMG_5815.JPG

 

IMG_5835.JPG

 

Piparkakulta maistuva suklaakakku

Kaupallinen yhteistyö: Arla

IMG_8287.JPG

 

Tänä syksynä on monien mutkien ja matkojen kautta tullut selväksi, että tärkeintä on rakkaus on se sitten pientä tai suurta. Sen perinteisen Ukkoon ja lapsiin kohdistuvan lisäksi löytyy myös arkisempiakin rakkauden kohteita. Jos jollekin on vielä epäselvää rakastan suklaata, kahvia, jouluisia mausteita, ruusuja sekä tietenkin maitoa. Maitorakkaus juontaa alkunsa varhaiseen lapsuuteen, jolloin kävin mummulassa aidon maidon perässä. Lehmiä pelkäsin, mutta mummun puoliviileästä kulmakaapista Arabian maitokannusta kuppiin lurauttama rasvainen lehmänmaito teki kauppansa. Sen kanssa oli aina tuoretta tuoksuvaa ruisleipää ja voita kukkatassilta. Mummun mottona oli se, että maidolla ja ruisleivällä kasvaa tervettä nuorisoa. Vieläkin pistää hymyilyttämään tomerat neuvot ja huoli siitä, että pitää saada vähän rasvaa luitten päälle. Kyllä sitä sitten tähän ikään mennessä onkin jo tullut kerättyä, harmi ettei ole mummu sitä näkemässä.

 

IMG_8338.JPG

 

Syksyn aikana olen ostanut useita purkkeja Arlan luomumaitoa, sellaista perinteistä, ensin kokeilumielessä ja sitten tottumuksesta. Ensimmäistä purkkia ostaessa juttelin kaupassa kassalla myyjän kanssa maitokokeilusta ja mietimme millaista se mahtaa olla, sittemmin hän on todennut ostoksia seuratessaan, että luomumaito maistuu ja niin tekee. Tämä on siitä kiva tuote, että sitä saa tuosta vähän pienemmästäkin lähikaupasta ja on takuulla kotimaista, ihan joutsenmerkkituote. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä tässä hiukan on sen alkuperäisen mummulan maidon tuntua, sillä maitoa ei ole homogenoitu. Rasvan saa sekaisin maitoon hiukan ravistelemalla, tosin kaadan aina ne ensimmäiset rasvaisemmat osuudet ravistamatta kahvin sekaan, on hyvää. Maidon vähäisempi käsittely ja prosessointi tekee sen, että tämä versio sopii paremmin monelle herkkävatsaiselle. Maito on siis alkuperäisessä ja aidossa muodossa, mutta toki pastöroituna.

 

IMG_8320.JPG

 

IMG_8441.JPG

 

Maitoa käytän päivittäin kahvin kanssa, ruuanlaitossa ja leivonnassa. Yritän saada päivän kalsiumtarpeen kerättyä suoraan maitotuotteista ja pillerit jätän suosiolla apteekkiin. Se mikä erityisesti tässä luomumaidossa ilahdutti on B2- ja B12-vitamiinit sekä jodi. Itsellä varsinkin B-vitamiinien saanti on viljatuotteiden vähyyden vuoksi puutteellista ja tästä sitä tulee. Jodin saanti on aivan välttämätöntä ja seleenin kanssa se on oleellinen kilpirauhasen toimintaan vaikuttava tekijä. Monilla jodin saanti on liian vähäistä, kun on vaihdettu jodioitu suola muunlaisiin versioihin.

 

IMG_8293.JPG

 

Arlalle, joka on muuten maailman suurin luomutuotteita valmistava yritys,  maito saapuu tarkoin valituilta luomutiloilta ja maidossa rasvapitoisuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Kesällä siis on vähemmän rasvaa ja talvella taas enemmän, sopii minulle oikein hyvin, sillä kesällä pärjää hiukan vähemmälläkin. Kahvin ystävälle tämä täyteläinen maito on hittituote, sillä täysmaidosta saa ihan parhaan maitovaahdon. Sopivan rasvainen maito takaa herkullisen ja kuohkean vaahdon. Kahvikone surraakin meillä moneen kertaan päivän aikana.

 

IMG_8455.JPG

 

Täysmaito sopii mainiosti ihan kaikkiin leivonnaisiin, tässä siitä on tehty piparkakun makuinen suklaakakku talven juhlallisuuksiin. Arlan luomu täysmaitoa on sekä suklaakakussa että kuorrutteessa. Kakussa maistuu suklaan lisäksi kaneli, neilikka sekä inkivääri ja täytteestä löytyy vaniljaa. Hiukan art deco -henkinen kakku sopii moniin eri tilaisuuksiin. Sulat ovat tämän talven muoti-ilmiö ja ne sopivat varsin mainiosti myös kakkujen koristeluun. Pääsee helposti ilman sokerimassaräpeltelyjä. Pitsi on helppo väsäillä paketin ohjeiden mukaan ja samalla pitsilevyllä saa yhden kakun pitsit kerralla. Tämä kakku vaan mehevöityy jääkaapissa, joten se on hyvä tehdä ajoissa ennen tarjoilua. 

 

IMG_8355.JPG

 

IMG_8598.JPG

 

Joulukuu 6.

IMG_0431.JPG

 

Oikein hyvää joulukuun kuudetta ja itsenäisyyspäivää. Tänään syödään hyvin ja kellahdetaan television ääreen juhlapukuja ihailemaan. Niin monta päivää ja vähän yötäkin on tullut vietettyä syntymäpäiväkemuissa ja pikkuisissa jouluissa, että sohva kutsuu. Eilisten hienojen naisten seura bling blingien, kynttilöiden, margaritojen ja cosmopolitanien ympäröimänä oli varsin virkistävää menoa. Enemmänkin pitäisi harrastaa hienona naisena oloa. 

 

Tässä olisi varioitu versio kahden suklaan juustokakusta. Kakku on tehty leveämpään vuokaan ja kerrokset on kevyen sekaisesti sekoitettu keskenään. Lisäksi digestivet on vaihdettu dominoihin. Toimii varsin hyvin näinkin.

 

IMG_0444.JPG

 

IMG_0459.JPG

 

IMG_5934.JPG

 

Näytä lisää