KATSOMASI RESEPTIT

Hyggeillen elämä ehommaksi vol.1

IMG_3533.JPG

 

Mietin pitkään, että alanko kirjoittaa asiasta, joka monen mielestä on vain ohimennyttä trendiä vai annanko olla. Olen kuitenkin niin korviani myöten syvällä tässä mainiossa hygge-ajatuksessa, että pakko siitä on rivi jos toinenkin mainita. Olen viime vuosina monestakin eri syystä opetellut erilaisia uusia asioita ja elämisen taitoja, ihmiselo kun on siitä monimutkainen juttu, että tilanteet ja olosuhteet muuttuvat ja on sopeuduttava välillä ihan uusiin juttuihin ja keinoin. Työelämä, terveys ja ihmissuhteet ovat niin kompleksinen yhtälö, että välillä tuntuu että niiden kanssa joutuu tosissaan tekemään töitä, että pysyy pinnalla. 

 

IMG_6999 – kopio (2).JPG

 

Tämän päivän ihminen paahtaa paikasta toiseen ja asiasta kolmanteen ilman, että tulee edes miettineeksi olenko onnellinen tai millaista elämäni juuri nyt on. Informaatiotulva päivän mittaan on uskomattoman kuormittava ja aikaa vievä. Aika tuntuu menevän nopeammin kuin pitäisi ja tuntuu, että kaikkea ei saa tehdyksi vaikka miten yrittäisi ja työelämä ottaa oman osansa ja vielä hiukan enemmänkin. Aika radikaalia on kuunnella ikäisteni ihmisten toiveita eläkkeelle jäämisestä, vaikka työikää on vielä jäljellä parikymmentä vuotta. Usein ollaan myös stressaantuneita, äkäisiä ja mielensä pahoittajia. Itsestä huolehtiminen saattaa olla toissijainen juttu, eikä omia ajatuksia kerkiä aina edes kuuntelemaan. Elämänhallinta painottuu siihen, että saadaan ne pakolliset asiat hoidetuksi.

 

IMG_1230.JPG

 

Erilaiset termit kotoilusta hitaaseen elämään ovat olleet pinnalla jo usean vuoden ja ihmiset yrittävät löytää jotain mieltä rauhoittavaa. Mindfullness on muodikasta ja media päräyttää milloin minkäkinlaista uutisointia mielen hallinnasta, rentoutumisesta ja näiden tärkeydestä. Monesta termistä on kuitenkin tullut markkinointia ja itsetarkoitus on kadonnut. Olla läsnä hetkessä on ehkä se kliseinen lause, joka kuitenkin pitää hyvin pitkälti paikkansa, sitähän meidän tulisi opetella. Monet meistä tietävät miten se periaatteessa toteutetaan, mutta elämän ruuhkavuosissa taito on ehkä päässyt ruostumaan. Olisi siis syytä palata päivä ja hetki kerrallaan -ajatukseen. Me kun elämme täällä vain yhden kerran.

 

IMG_6954.JPG

 

Miksi sitten juuri tanskalainen ja skandinaavinenkin hygge. Siinä on enemmänkin kyse tunnelmasta kuin konkreettisista asioista. Ajan viettämistä tärkeiden ihmisten kanssa, tarkoituksellista läsnäoloa, leipomista ja ruuanlaittoa yhdessä, yksinkertaisuutta, kodikkuutta, itsensä kanssa viihtymistä, hyvää oloa, perinteiden vaalimista, rentoutumista, rauhallisuutta, mukavuutta, laatuaikaa, iloa, luovuutta, turvallisuuden tunnetta, jolloin olet kuin kotonasi, iloa pienistä asioista. Hygge on kuin kompassi, joka johtaa kohti niitä pieniä asioita, joita ei voi rahalla saada. Kohti tavallisen taikaa ja arkipäiväisiä asioita, jotka ovat monelle ihan itsestäänselviä, mutta jotka tahtovat helposti hukkua kiireisen elämän tiimellykseen. Monet ihmiset kun hukkaavat ne elämän pienet ilot odottaessaan sitä suurta onnellisuuden tunnetta tai kiiruhtaessaan elämän vaatimuksissa liian kovaa. Tietoinen hyggeily tekee elämästä miljoona kertaa makeampaa monellakin tapaa. Kun opimme elämään niin, että nautimme asioista, jotka ovat aivan nenämme edessä, olemme enemmän läsnä. Hygge on siellä, missä sydän ja sielu kohtaavat. 

 

IMG_4546.JPG

 

IMG_8321.JPG

 

IMG_1033.JPG

 

 

Pestoa ja siirappia

062.JPG

 

Mikä ihana kevään heleä vihreys on vihdoin joka paikassa. Omassa pihassa yrttilaatikoissa alkaa olemaan naposteltavaa, ruohosipuli on jo hyvässä kasvussa, samoin oreganot, myös sipulinvarret ovat jo niin isoja, että niitä voi napsia salaatin joukkoon. Nokkosia on ollut jo letuissa ja pestoakin on tehty. Peston lisäksi toinen ihana alkukesän tuote on kuusenkerkkäsiirappi, josta saa muuten mainiota simaa. Kannattaa muistaa, että kerkkien pomimiseen pitää olla lupa maanomistajalta.

 

Meidän pihassa on ollut tavallista enemmän elämää, kun mustarastaat ovat tehneet pesiä ympäri pihaa, ensimmäiset poikaset lähtivät maailmalle jo kolmisen viikkoa sitten ja seuraavat ovat jo tulossa. Mustarastaan laulu on yksi kauneimmista ja tekee sen todellisen kesäfiiliksen. Vehreyden varjopuolena on vaivannut tänä keväänä aikamoinen siitepölyallergia, välillä menenkin ihan pää pyörällä ja varsinkin kun muisti tähän aikaan vuodesta alkaa olemaan äärimilleen viritettynä, taidan olla sellainen kävelevä aikapommi. Onneksi loma kutsuu ja pieni irtiotto heti loman alkuun. 

 

IMG_3257.JPG

 

IMG_8203.JPG

 

img_0385.jpg

 

Ruusuja tai mitä lie

IMG_8672.JPG

 

Vietän viikonloppua Turussa ja meillä oli varsin mainio kuski Onnibussissa tänne tullessa, sarkastista juttua piisasi ja lopuksi hän muistutteli miesväkeä siitä mikä päivä on sunnuntaina ja kannattaa poiketa ostamaan ruusuja tai mitä lie kotiin, kun kaupat vielä ovat auki. Siinä hän oli kyllä ihan oikeassa, että kukkasilla selviää monesta kiperästä tilanteesta ja tekee hyvä mielen varsinkin näinä erikoissunnuntaipäivinä. Jos vielä sattuu iskemään sellainen olisi tarvinnut tehdä jotain itse - olotila, niin ainahan se kimppukin on mahdollista väsätä itse, hakee tarvikkeita lähimmästä kukkakaupasta ja osan luonnosta jos mahdollista ja kasailee persoonallisen mielenilahduttajakimpun. Tuosta kun kurkkailee ikkunasta Turun kauppatorille päin, notkuvat pöydät varsin ihastuttavissa kesäväreissä. Räpsööläiset poikkeavat luonnollisesti Seijalla tykötarpeet hakemassa. Kukkajuttujen tekeminen on kivaa, eikä asetelmien tarvitse olla täydellisiä, oma kädenjälki saa ja pitääkin näkyä. Sitäpaitsi maljakkoon asettelu sujuu nopeasti ja saa juuri sellaisen asetelman, kun itse haluaa. Siis miesväki hakekaa nyt niitä ruusuja tai mitä lie ja ilahduttakaa niitä äitejä.

 

IMG_8739.JPG

 

IMG_8609.JPG

 

IMG_8788.JPG

 

Riemukasta vappua

IMG_8630 (2).JPG

 

Huikeen mukavaa viikonloppua ja vieläkin yksi päivä nautittavana. Hyvää vappua vaan kaikille, vaikkei täällä niin vappuihmisiä ollakaan, ylioppilaslakkikin tuhottu jo vuosikausia sitten. Lomapäivät sen sijaan ovat aina luksusta. Meillä on siivottu kuluneella viikolla nurkista pois ylimääräistä tavaraa ja vieläkin olisi hommaa. Se aamulla laulunsa viiden aikaan aloitteleva mustarastas on tosin tehnyt pesänsä tuohon saunan ikkunalaudalle ja hautoo siellä itselleen pesuetta. Kasvihuoneen siivousta pitää siis hiukan siirtää, sillä lintunen häiriintyy hurjasti ylimääräisestä puuhastelusta. 

 

IMG_2202.JPG

 

IMG_2149.JPG

 

Tällä viikolla tuli väsättyä pari kakkua ja päälle laitoin marjoja, sillä kakuntekoon lupauduin hiukan viimetipassa. Mansikat on helppo muokata hiukan juhlallisemmiksi kastamalla ne sulatetussa valkosuklaassa. Vieläkin koristellisemmat niistä saisi, kun pursottaisi ohuita viiruja päälle sulatetusta tummasta suklaasta, mutta hyvä näinkin. Täällä jo odotellaan marjoja pursuavia toreja, vielä menee tovi keleistä päätellen. Täällä ei sentään satanut lainkaan lunta tänään ja aurinkokin suostui näyttäytymään pilvien takaa. Ja hei, se on melkein toukokuu.

 

IMG_2218.JPG

 

Maaliskuun missio: kyläily

IMG_7328.JPG

 

IMG_7306.JPG

 

Että tuo kyläily kuulostaa jotenkin perin vanhanaikaiselta. Sitä on harrastettu paljon silloin kun olin pieni. Milloin oltiin serkuilla kylässä ja milloin mummulassa tai tätien ja setien tykönä sekä naapurissa. Aikuiset touhusivat omiaan ja muksut omiaan ja kivaa oli. Jos on kyläilykin vähentynyt aika lailla niin on koko sanakin kokenut suuren inflaation. Se on korvautunut sillä että pistäydytään, poiketaan, hengataan, vieraillaan, käydään katsomassa tai treffataan. Onhan näitä. Joka tapauksessa välillä kaipaan sellaista kyläilyä, että joku poikkeaa kaikessa rauhassa, tehdään herkullista tarjottavaa, suljetaan puhelimet sekä jutellaan paljon ja pitkään mukavia. Ollaan läsnä. Myönnän kuuluvani siihen joukkoon, joka töiden jälkeen mielummin käpertyy sinne filtin sisään ja touhuilee omiaan kuin järjestää treffejä tai lähtee johonkin pistäytymään, mutta kun näin tekee saa itselleen hyvän mielen. Onni on omistaa muutamia sellaisia ystäviä joiden kanssa voi rupatella vaikka aamuyöhän saakka ihan samalla aaltopituudella. Siksipä haastankin itseni sekä vähän sinutkin nyt maaliskuussa kutsumaan ystäviä kyläilemään, olkoon sitten kuinka vanhanaikainen termi tai tapa tahansa. 

 

Näille ystäville tarjottiin saaristolaisleipää ja savulohitahnaa sekä gluteenitonta suklaakakkua, joka oli vaihteeksi täytetty sekä kuorrutettu kermavaahdolla ja koristeltu ananaskirsikoilla ja suklaarakeilla. Kakkupohjan voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja kuorrutuksen laittaa juuri ennen tarjoilua, niin se pysyy paremman makuisena ja nämä koristeet on helppo vaan nopeasti asetella päälle. 

 

IMG_7343.JPG

 

IMG_7312.JPG

 

Väriä päivään

IMG_9964.JPG

 

IMG_9972.JPG

 

IMG_9968.JPG

 

Ostakaa ystävät tulppaaneita, ne ovat nyt niin ihania väriläiskiä ja mikä parasta aivan lutusia hiukan lerpsahtaneinakin. Meillä on lähes jatkuvasti tuoreita kukkia syystä, että en osaa olla ilman ja kaunis palanen luontoa ja kesää keittiön pöydällä ja olohuoneessa tuo varsin hyvän mielen. Aikaisemmin ostin aina uuden kimpun siivouspäivän palkaksi, mutta nykyään haen uuden kun siltä tuntuu. Tästä voisi kai päätellä että siivouspäivät ovat harventuneet tai sitten on vihdoin päästy ikään, jolloin palkitaan ilman suorituksia. 

 

Laskiaispullateema jatkuu ja ihan vaan nopea muistutus laskiaisrinkelistä, joka oli viime laskiaisena varsin suosittu juttu. Rinkelin voi myös täyttää vähemmän perinteisesti ja tehdä aikuisten naisten rinkelin tai jonkun muun edellisessä postauksessa olleen täytevaihtoehdon. Tästä riittää syötävää useammalle ja tällainen yhdeksän pullan versio sopii hyvin uunipellille.

 

IMG_4650.JPG

 

IMG_4657.JPG

 

Laskiaispullan täytteet

IMG_9928.JPG

 

IMG_9942.JPG

 

Jokavuotinen ongelma tähän aikaan vuodesta, jotta mitä sinne laskiaispullan väliin oikein pitäisi laittaa. Ennen sentään mietittiin vain hillon ja mantelimassan välillä, mutta nyt tuntuu että vaihtoehtoja on joka vuosi yhä enemmän. Keräsin teille tähän erilaisia versioita, valitse mieluisesi tai tee vaikka usempi erilainen.

  1. Oma suosikkini on ehdottomasti sitruunainen laskiaispulla. Vatkataan purkki kermaa vaahdoksi ja lisätään siihen purkki mascarponea, maustetaan seos muutamalla lusikallisella sitruunatahnaa ja sokeritilkalla.
  2. Valkosuklainen laskiaispulla tehdään vatkaamalla purkillinen kermaa ja lisäämällä siihen 50g sulatettua ja jäähdytettyä valkosuklaata, lisää vielä ripaus vaniljasokeria ja seos on täydellinen pullan väliin.
  3. Ihanan kesäisen laskiaispullan saa murskaamalla pakastemarjoja ja lisäämällä joukkoon hiukan vadelmahilloa. Vielä kun hillon kanssa tarjoilee kermavaahtoa on pulla parempi kuin hyvä.
  4. Kinuskinen laskiaispulla on herkkujen herkku, vatkaa purkki kermaa ja lisää joukkoon kinuskikastiketta puolen desin verran, lisää myös sokeria tarpeen mukaan.
  5. Nutella laskiaispulla valmistuu myös käden käänteessä, vatkaa purkki kermaa ja lisää siihen pari ruokalusikallista nutellaa. Pursota pullan väliin ja nauti.

 

IMG_9939.JPG

 

IMG_9954.JPG

 

C-vitamiinia

IMG_3666.JPG

 

Sen päiväinen niiskutus ja aivastelu joka puolella, että nyt pitää yrittää tankata vitamiineja välttääkseen nuo kaiken maailman taudit. Tänään hain taas kilokaupalla appelsiineja ja mehua. Lisäksi tunnustan naukkailevani c-vitamiinia tabletteina isojakin annoksia silloin kun on se olen tulossa kipeäksi  -olotila. Uskon ettei ole ihan pelkkää plasebota, vaan c-vitamiini on hyödyksi monellakin tapaa, mutta eri ihmisillä vaikuttaa varmasti osittain eri tavoin. Useissa tutkimuksisssa on todettu vaikuttavan erilaisiin allergioihin positiivisesti, toiset kokevat piristyvänsä, joillakin pienikin c-vitamiinin puutos tuntuu vaikuttavan hapenottokykyyn, c-vitamiini suojaa soluja ja pitää ne terveinä. C-vitamiini katoaa elimistöstä nopeasti, joten sitä olisi hyvä saada pari kertaa päivässä. Ei muutakun sitruspuserrin käyttöön ja appelsiineista mehua puristamaan, mainio raikas tapa aloittaa päivä.

Loppiainen

IMG_9036.JPG

 

IMG_9030.JPG

 

Niin se vaan taas meni joulunaika ja nopsakasti menikin. Viimeisiä konvehteja napostellaan kera vahvan kahvin ja loput menee kakun koristeeksi. Nämä varsin kauniisti toteutetut yksilöt toin mukanani Berliinistä, jossa joulusuklaiden ja -karkkien määrä oli aika huikaiseva. Pelkästään suklaisten hahmojen määrä erilaisissa suklaakaupoissa oli ihan käsittämätön. Rivikaupalla tonttuja, lumiukkoja, pukkeja, rekiä, joulukelloja ja vaikka mitä. Onneksi matkalaukku oli jo kahden ihmisen tavaroista niin täynnä, ettei ostoksia paljon mahtunut, mutta jotain pientä kuitenkin. Joulukukkaset meillä olivat tänä vuonna perinteestä poiketen punaiset, jo monta vuotta on jostain syystä tullut ostettua aina valkoisia. Iloinen ja raikas punainen inkalilja oli suosikkini, samoin mahtavat amaryllikset. Törmäsin kuluneella viikolla maaorkideaan, jota oli istutettu isoihin koreihin ja näytti todella kauniilta, matala, pienilehtinen ja valkoiset pikkuruiset kukat, joita oli paljon samassa kukkavarressa. Olisin ostanut, mutta olin liikenteessä kävellen, sellaista haluan kokeilla, onko jollain kokemusta kauanko kestää? 

 

IMG_9004.JPG

 

IMG_8997.JPG

 

Näytä lisää