7.JPG

Hyggeillen elämä ehommaksi vol.1

Olkoonkin että oma koti on hyggeilyn keskus, voi mainiosti hyggeillä myös kodin ulkopuolella. Se kun ei ole sidottu aikaan, paikkaan tai vuodenaikaan. Luonto tarjoaa aivan uskomattomia mahdollisuuksia hyggeilyhetkiin pyöräilyn, kävelylenkkien, vaeltamisen, eväsretkien, sienireissujen, puutarhatöiden, veneilyn tai mökkeilyn muodossa. Jokainen voi valita kullekin sopivia juttuja, jotka tuottavat hyvää mieltä ja joiden parissa jaksaa askarrella kerrasta toiseen. Kaikkihan sen tietävät, että kun saa revittyä itsensä sohvan nurkasta ylös ja ulos, hiukan liikettä kroppaan ja pikkuisen raitista ilmaa sekä auringonvaloa, on mielikin ihan toinen. Päämäärien ei tarvitse olla kovin suuria, usein riittää että lähtee tallustelemaan ja katsoo mihin matka vie, sitä voi keräillä mukaansa vaikka kukkakimpun, poiketa ohimennen kahvilla tai keräillä vaikka marjoja, pääasia että on hetkisen kiinni hetkessä ja antaa muiden asioiden olla. Se että pystyy hukkaamaan itsensä hetkeen, on se sitten mitä tahansa, on hyggeä parhaimmillaan. 

 

1.JPG

 

4.JPG

 

Pienen ulkoilurutiinin lisääminen päivittäiseen aikatauluun on kohtuullisen helppoa, ystävän kanssa se on vielä helpompaa, mutta välillä on varsin terapeuttista olla vain omien ajatuksiensa kera liikenteessä. Vaikka hyggeily on luonteeltaan rauhallista ja rauhoittavaa, saan toisinaan ihan parhaimman hyggefiiliksen lenkkeilyttämällä itseni ihan tappiin, rättiväsyneenä mutta onnellisena on hyvä olla. Toinen ulkoilulemppari varsinkin näin syksyisin on pukeutua lämpimästi ja kahlata keltaisten lehtien keskellä, vielä kun kotiin tullessa tekee kuuman kaakaon on taas virtaa akussa, kolmas suosikkini on tietysti takaranta, suuret aallot ja ihmisen pienuus. Siinä sitä sitten voi antaa ajatusten lentää ja päästää irti siitä mitä on ihan turha sen enempää märehtiä. 

 

3.JPG

 

6.JPG

 

Hyggefiilistä ulkona saa aikaiseksi myös se pihapiiri missä olemme ja ensimmäisenä kotiintullessa tervetuloa toivottaa ulko-ovi. Kun jaksaa laittaa terassin kesäkuntoon, syksykuntoon, talvikuntoon ja kevätkuntoon, on jo kotiin saapuessa hyvä mieli. Syksyn värit varsinkin ovat erityisen kauniita ja jos ei jonain päivänä jaksa ulkoilla, voi istuskella terassilla peittoon kääriytyneenä ja lukea hetken vaikka kirjaa. 

 

5.JPG

 

Minulle hygge on sekä valoa että pimeyttä, vastakohtaisuudet korostavat toisiaan, tuovat jännitettä ja molemmat ovat kiehtovia. Syksyyn liittyy selvästi omanlaisiaan traditioita, laitetaan pihat talvikuntoon, etsitään ne parhaat lyhdyt, varastoidaan kynttilöitä, kaivetaan esiin peitot sekä huovat ja ostetaan lankoja, jotta saa takkatulen ääressä näprätä tai lainataan niitä listassa olevia kirjoja, joita kesällä ei ole kerinnyt lukea. Talvisin kun pääasiassa vietetään aikaa sisällä on hyggeilyllä varsin suuri merkitys, on selvittävä pimeän talven läpi. Ystävät, hyvä ruoka, kynttilän valo, takkatuli, peitot ja tyynyt sekä lempivaatteet luovat sen tunnelman, jota ilman ei selviäisi. Myönnän, että olisin talvet mieluusti jossain etelässä, mutta toisaalta pimeänä aikana voi käpertyä kotoisasti ja kerätä sekä rasvaa että energiaa nallekarhun tavoin, on sitten kevätauringon koittaessa jotain mitä sulatella. Keväällä taas valon lisääntyessä voi yhä enemmän availla verhoja, heräillä eloon ja voi sitä ensimmäisen terassikahvin riemua. Silloin taas yhdestä kaamoskaudesta selvinneenä tuntee itsensä voittajaksi. 

 

2.JPG