Veriappelsiineistä saa valmistettua raikkaan ja kuohkean vispipuuron. Veriappelsiini on luontaisesti melko makea, joten sokeria tarvitaan vain hieman. Tämän reseptin voi valmistaa myös normaaleista appelsiineista.

veriappelsiinivispipuuro-4090.jpg

Veriappelsiineja on taas kaupoissa, mutta vai rajoitetun ajan, sillä sen kausi on lyhyt. Niitä onkin tullut popsittua jo muutaman kilon verran ihan sellaisenaan. Ne sopivat loistavasti myös salaattiin. Eilen satuin syömään perinteisempää viinimarjoista (mustaherukkavispipuuro) valmistettua vispipuuroa ja siinä sitten mietin, että mitenhän appelsiini sopisi tähän raaka-aineeksi. Vähän googlettelin ja löytyikin muutamia reseptejä, joissakin oli käytetty vain appelsiinimehua, mutta tähän halusin käyttää tuoreita appelsiineja ja siten, että kaikki hedelmäliha pääsee mukaan. Lopputuloksena syntyi loistava vispipuuro - tai jopa paras.

Veriappelsiinivispipuuron valmistus aloitetaan kuorimalla appelsiinit terävällä veitsellä. Sitten ne kannattaa halkaista ja poistaa suurimmat valkoiset osat. Appelsiinejä ei kuitenkaan kannata alkaa fileoimaan, sillä siten aikaa tähän kuluu tuhottomasti ja appelsiinejä tarvittaisiin tuplamäärä. Appelsiinit kannattaa pilkkoa suoraan mitta-astiaan, johon niitä pitäisi saada noin 5 dl mehuineen.

Veriappelsiininpalat kaadetaan kattillaan ja päälle mitataan vesi. Keitellään semmoinen 5 minuttia, minkä jälkeen keitos maustetaan sokerilla ja suolalla. Mannasuurimot lisätään joukkoon koko ajan vatkaten, ettei synny paakkuja. Puuroa keitetään noin 5-7 minuuttia, minkä jälkeen se jäähdytetään esimerkiksi vesihauteessa pesualtaassa. Puuron alkaessa olla viileää, se vatkataan sähkövispilällä kuohkeaksi vaahdoksi. Tässä vaiheessa voi vielä lisätä hieman sokeria, jos vispipuuro tuntuu liian happamalta. Ainakin omaan makuuni tämä toimii hieman kirpeänä. 

veriappelsiinivispipuuro-4086.jpg