Kaalikääryleiden valmistus on hieman työlästä ja aikaa vievää. Tällä ohjeella valmistus sujuu todella nopeasti ja lopputuloksena syntyy herkulliset kaalikääryleet - kuin mummon valmistamat.

kaalikääryleet-2675.jpg

Kaalikääryleet ovat hirmuisen hyviä, mutta niiden valmistukseen menee helposti paljon aikaa. Päätin tehdä asialle jotain ja kehitellä nopeasti valmistettavat, mutta kuitenkin aidon makuiset kaalikääryleet. Näiden herkullisten kaalikääryleiden valmistukseen tarvitaan tosin muffinssivuoka, ilman sitä niitä ei voi valmistaa.

Ei kaalin eikä riisin keittämistä

Koska kyseessä on varsinainen pikaohje, ei riisiä tarvitse keittää etukäteen vaan se kypsyy melko vetelässä täytteessä mehukkaaksi. Täyte pysyy suussa sulavana, eikä lopputulos ole suinkaan kuiva. Kaali sen sijaan hautuu kypsäksi folion alla ja vasta loppuvaiheessa kypsennystä ne sivellään voi-siirappiseoksella, mikä takaa mehukkaan kuoren.

kaalikääryleet-2664.jpg

Kun massa on lusikoitu kaalikuppeihin ne suljetaan kääntämällä reunat päälle ja lopuksi kaikki peitetään foliopalalla. Folion alla kaalikääryleet hautuvat mehukkaiksi.

kaalikääryleet-2681.jpg

kaalikääryleet-2676.jpg

Eipä tarvitse enää miettiä, millä tavalla valmistan kaalikääryleet seuraavalla kerralla :)