sannakoe1.jpg

Kypsä kokki, Maku 5/16

Mummulan makumuistoja

 

Loppukesän aurinko valaisee vanhan tuvan lattian räsymattoihin viistot kaistaleet, ulkona ammuu lehmä. Mummu köpöttää hellan viereen ja laittaa iltapalan uuniin. Minä harjaan tukkaani ja höpötän juttujani, mummu jaksaa kuunnella. On lauantai ja olemme juuri tulleet saunasta. Mummu on vaihtanut päälleen puhtaan teryleenimekon ja auttaa ylleni yökkärin. Kohta pääsen nukkumaan kahden vastakkain asetetun nojatuolin keskelle syntyneeseen pesään mummun sängyn viereen. Se on parasta se. 

 

Ensin kuitenkin iltapalaa. Ja mikä iltapala se onkaan! Uunissa tummaksi paistettua uunimakkaraa. Kaiken huipuksi sen saa syödä telkkarin edessä samalla kun katsotaan mummun kanssa Benny Hill Showta. Tai urheilua, mielellään jääkiekkoa. Jos ottelu käy kovin jännittäväksi, nappaa mummu uunimakkaran lisäksi nitron tai kaksi. 

 

Uunimakkaraan kiteytyi niin monta asiaa. Kuten mummun kuriton nauru, kun hän kertoi ettei saisi syödä makkaraa korkean kolestrolin takia. Mutta mummupa viis veisasi ohjeesta lauantaisin saunan jälkeen. Silloin eivät lääkärin ohjeet päteneet. Eikä Benny Hill Showkaan tainnut olla omassa kodissani sallittua katsottavaa niin pienelle tytölle, mutta mummulassa mentiin mummun säännöillä. Siinä kikattelimme uunimakkarat poskissa, kun englantilainen ukko ajoi nummilla takaa nuoria naisia. Ei ihme, että mummu oli maailman rakkain ihminen.

 

Mummu laittoi muitakin herkkuja, joista muodostuivat ensimmäiset makumuistoni. Joskus himoitsen mummun lihasoppaa. Se tuskin nousisi blogien hitiksi nykyään, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan muistan sen elävästi. Valtava kattilallinen perunoita, porkkanoita ja mureaa possua suolaisessa liemessä. Enpä usko, että siinä paljon muuta oli, mutta yhtä hyvää en ole saanut sitten 90-luvun, kun mummu muutti palvelutaloon. 

 

Mummun lihasoppa oli hyvää siksi, että se syötiin serkkukatraan kanssa yhdessä sen jälkeen, kun oltiin koko päivä leikitty Tarzania. Aina joku serkuista putosi heinäladon kattoon viritetystä liaanista alas ja teloi jalkansa, tai liukui vaaralliseen koloon seinän ja heinäkasan väliin, joten kun päivän päätteeksi istuimme pöytään, meillä oli monta sankaritarinaa muisteltavana.

 

Sillä aikaa kun kauhoimme soppaa suihimme, paistoi mummu valtavan kasan plättiä. Siis räiskäleitä, lettuja, lättyjä, plättyjä. Valurautapannulla, puuhellalla ja voissa tietenkin. Eihän niin hyviä saa enää mistään. Parasta oli, jos serkkujen plättijonossa osui niin, että sai lautaselleen vastapaistetun letun suoraan pannulta. Sellaisen päälle sokeri suli makeaksi mehuksi. Muisto nostattaa veden kielelle vieläkin, vaikka en lättyihmiseksi enää tunnustaudukaan. 

 

Ihan kaikki mummulan makumuistot eivät saa kielenkantoja kostumaan. Nimittäin se kerta, kun mummu maistatti siansylttyä, olisi saanut jäädä väliin. Hyytelöityneet siansorkat eivät nyt vain minulle maistu. Vieläkään. Eikä leivän päälle levitetty hunaja. Sain siitä mummulassa yliannostuksen. Mummu levitti paksun kerroksen hunajaa kuivahtaneen ohrakakon päälle. Makea tokero leivän päällä jäi jumiin kurkkuun, mutta maitolasillisen avulla sain sen jotenkin nieltyä. En kehdannut kieltäytyä, koska mummun mielestä hunajaleivät olivat parasta. 

 

Leivän päälle levitetty hunaja ei ole vieläkään herkkuani, mutta lääke se on. Mummun kaipuuseen, nimittäin. 

 

Sanna

 

-------------

 

Sanna Stellan on kolmen lapsen äiti ja näyttelijä, joka rakastaa ruoanlaittoa ja ruokaa laittamalla. Hän tekee lohikeiton punaiseen maitoon, ujuttaa kuivattua nokkosta jokaiseen ruokaan ja tyrkyttää lapsille korianteri-limetti-kikherneitä. Tiskit hän jättää muiden hoidettavaksi.

Sanna Stellanin Kypsä kokki -kolumni on julkaistu Maku-lehdessä 5/16.