KATSOMASI RESEPTIT

Terveellistä dippailtavaa

dippilautanen_5.jpg

Herkuissa ei todellakaan ole mitään vikaa, mutta välillä inspiroidun kuvapalveluiden ihanan värisistä #eatgreen #eatcolours #purevegetables -kuvista, joissa pelkistä kasviksista on luotu todella houkuttelevan näköisiä herkkuannoksia. Yhtenä viikonloppuna pyysin siskon luokseni juoruilemaan ja valmistin tällaisen (yrttikeksejä lukuun ottamatta) täysin kasviksista koostuvan herkku- ja dippailulautasen.

Tein sekä hummusta että guacamolea, joihin molempiin tulee vain kasviksia ja jotka ovat täysin vegaanisia. Hummuksessa täytyy olla reilusti tahinia ja valkosipulia, guacamolessa taas punasipulia ja chiliä. Kasviksiksi valitsin kaiken väristä omista lemppareistani:

  • Ohuiksi viipaloituja kurkkuja ja porkkanaa (luomuna molemmat aivan älyttömän maukkaita!)
  • Ihanan rapsakkaa retiisiä
  • Kukkakaalia
  • Makeaa kirsikkatomaattia
  • Yrttimaustettuja suolakeksejä

Näitä herkutellessa maha tulee täyteen, mutta kätevästi välttyy samalla karkkien ja muiden herkkujen aiheuttamasta tukalasta ähkyolosta ja sokerihumalasta. 

dippilautanen_3.jpg

dippilautanen_4.jpg

dippilautanen_1.jpg

dippilautanen_2.jpg

Olisi kiva kuulla, miten itse teette guacamolen tai hummuksen! Olen itse näihin perusresepteihin jämähtänyt.

Puo­luk­ka+­koo­kos=­puu­ro

puolukkakookospuuro_1.jpg

Jos en tee mikropuuroa, keitän puuroni aina mantelimaitoon, joka on luottotuotteeni keittiössä. Maistoin kuitenkin viikonloppuna kaverini luona Alpron kookos-mantelimaitoa, joka oli älyttömän hyvän makuista! Minulla oli sopivasti jääkaapissa iso rasiallinen puolukoita, joista olin ensin ajatellut leipoa jotakin, mutta mieleeni tuli käyttää kokeilla kookoksen makuista puolukkapuuroa.

Kookos ja puolukka sopivat yllättävän hyvin yhteen ja maistuvat myös puuron muodossa, ja kookosjuomasta tuli puuroon ihanan pehmeä kookoksinen maku. Tällä puurolla taltuttaa kaikki mahdolliset maanantaiaamun ärsytyskset!

puolukkakookospuuro_2.jpg

puolukkakookospuuro_3.jpg

puolukkakookospuuro_4.jpg

 

Mehu kuin karkki: marja-lakumehu

vadelm_lakumehu_2.jpg

Silmiini osui joskus aivan ihanan kuuloinen mehu tai smoothie, jossa oli ainakin vadelmaa, fenkolia ja lakritsijuurijauhetta, mutta valitettavasti hukkasin ohjeen. Makuyhdistelmä on siitä asti jäänyt mieleeni, ja kaivoin tänään pitkästä aikaa mehulingon minikeittiöni syövereistä esille. Minulla oli pakastimessa kotimaista marjasekoitusta (vadelmaa, mansikkaa ja mustikkaa), ja marjojen lisäksi laitoin mehustimeen omenaa ja fenkolia. Ei kannata epäillä fenkolia ollenkaan mehussa: mehusta tuli todella raikasta mutta silti sopivan makeaa. Lakritsijuurijauhe, marjat sekä omena hoitavat makeuttamisen luonnollisesti, ja fenkoli lisää lakritsimaista makua. 

Tämä mehu maistuu aivan joltakin karkilta mutta on varsinainen terveyspommi. Kunpa jaksaisi joka aamu kaivaa mehulingon esiin (ja varsinkin pestä ne miljoona osaa käytön jälkeen), niin maistuisi aamupuurokin tämän kanssa vielä paremmalta. Pitää ehdottomasti koittaa jatkossa käyttää fenkolia muissakin makuyhdistelmissä: appelsiinin kanssa se sopisi varmasti mainiosti!

vadelma_lakumehu_1.jpg

fenkoli_pieni.jpg

Luksusta aa­mu­ru­tii­nei­hin: Taateli-banaanipuuro

taatelibanaanipuuro_3_pieni.jpg

En ehkä kuulosta kauhean jännittävältä ihmiseltä, mutta en häpeä myöntää tykkääväni rutiineista. Jotkin rutiineistani ovat vain päähäni pinttyneitä tapoja tehdä tiettyjä asioita, mutta jotkin rutiineista ovat ihan elintärkeitä ja jollakin tapaa parhaita asioita arjessani. Yksi tällaisista rutiineista on aamupala: en voi kylliksi korostaa, miten paljon rakastan aamupalaa! En jättäisi ikinä aamupalaa välistä tai söisi vain jotakin surullista kuivaa leivänkännikkää, ja puuro ollut jo kauan ehdoton osa aamupalaani ja aamurutiiniani. 

goodmorning.jpg

aamupala_pieni.jpg

Näin keskellä talvea onkin aivan älytöntä luksusta, kun viikonloppuna saa syödä aamupalan niin myöhään, että on jo valoisaa. Tänä viikonloppuna olin niin fiiliksissä valossa nautitusta aamupalasta, että päätin ettei tavallinen (vaikkakin mainio) mikropuuro ole ihan tunnelman vaatimalla tasolla. Kehittelin sunnuntaiaamuksi ihanan samettisen ja makean luksuspuuron, joka valmistuu kuitenkin vaivattomasti ja ainakin minulla kaapista jo löytyvistä aineksista. Sekä banaani että taateli tekevät puurosta taatusti makeaa, ja vanilja viimeistelee ylellisyyden tunnun. Kyllä tätä puuroa kelpasi nautiskella suklaakahvin kanssa!

taatelibanaanipuuro_1_pieni.jpg

 

Vegaaniset suklaa-ap­pel­sii­ni­do­nit­sit

vegaaniset_suklaadonitsit_1.jpg

Minä olen joskus aikoinaan saanut Iloleipurilta 12-koloisen donitsivuoan, jolla voi valmistaa helposti "donitseja" uunissa. Käyttäisin sanassa donitsi ehkä lainausmerkkejä siksi, että oikeat donitsithan kohotetaan hiivalla ja uppopaistetaan, ja nämä uunidonitsit muistuttavat tekotavaltaan paljon enemmän muffineita. Donitsin leivonnaisesta kuitenkin tekee myös muoto ja kuorrutus (sekä strösselit), joten kutsuttakoon myös näitä uunidonitseja samalla nimellä.

Uunidonitsit on älyttömän helppo valmistaa: ainekset vain sekoitetaan yhteen, taikina pursotetaan donitsivuokaan, ja paistetut donitsit kastetaan kuorrutteeseen. Olen aikaisemmin valmistanut mm. strösselidonitseja ja banaanidonitseja kinuskikuorrutteella, joten variaation varaa on runsaasti. Donitseista oli helppo tehdä myös vegaanisia ystäväni synttäreille: voi korvataan öljyllä ja maito soijamaidolla, ja kuorrutteeseen tulee tummaa suklaata sekä kookosöljyä. Toisaalta jos et halua donitseista vegaanisia, voit hyvin käyttää voita ja maitoa.

Minulta on usein kyselty, mistä donitsivuokia voi ostaa, enkä ole kieltämättä kaupassa törmännyt donitsipelteihin kauhean usein. Itse etsisin marketeista, jotka myyvät Iloleipuria, ja lisäksi esimerkiksi nettikaupoista Confetilla näyttäisi olevan donitsivuokia valikoimissaan.

vegaaniset_suklaadonitsit_2.jpg

IMG_1320_pieni.jpg