KATSOMASI RESEPTIT

Marjojen juhla-aikaa

mascarponetorttu_3.jpg

Nyt vietämme todellista marjojen juhla-aikaa, kun vadelmat, herukat, pensasmustikat ja karviaiset alkavat olla kypsiä. Samaan aikaan päälle osuu rapuaika ja viime viikonloppuna pääsimme juhlimaan kauden ensimmäisiä rapujuhlia (toiset huomenna!). Halusin kehitellä raskaahkon rapuaterioinnin päätteeksi yksinkertaisen, raikkaan ja marjaisan jälkkärin, ja tein todella yksinkertaisen ja maukkaan sitruunaisen mascarponetortun. Tortussa on ihana vaalea pohja, joka paistetaan valmiiksi uunissa vaikka edellisenä päivänä. Täytettä ei tarvitse paistaa - paksuun mascarponejuustoon sekoitetaan vain tomusokeri ja sitruunaa. 

Torttu on tarkoituksella hyvin yksinkertainen, sillä sen saa jokainen koristella reilulla marjakerroksella. Kuvia varten asettelin mustikat nätisti tortun pinnalle, mutta tarjoiluhetkellä lisäsin paljon eri kauden marjoja pinnalle ja tarjoilin tortun vielä marjakulhon kera. Parhaiten tortun kanssa sopivat mielestäni punaherukat, nam!

mascarponetorttu_1.jpg

mascarponetorttu_2.jpg

mascarponetorttu_4.jpg

Sitruunaa ja lakua juustokakussa

sitruunajuustokakku_lakulla_2.jpg

Luvassa helpon juustokakun ohje sitruunan ystäville! Blogissani on paljon sitruunaisia ohjeita, aika monta sitruunajuustokakunkin ohjetta, muttei yhtäkään sitruuna-lakuyhdistelmällä. Sitruuna ja lakritsi sopivat todella hyvin yhteen, ja me suomalaiset olemmekin varsinaisia lakun ystäviä. Olin nuorena töissä jäätelökioskissa, ja laku- sekä sitruuna-lakujäätelön menekki oli huimaa!

Tämän kakun makuyhdistelmän keksin, kun sain täysin vapaat kädet hyydytetyn juustokakun toteuttamiseen. Kaverini tarvitsi pienehkön kakun kahvitilaisuuteen, ja mieleeni tulivat lempparikarkkini irtokarkkihyllyköstä. Sitruunalakut ovat sitä paitsi todella kauniita juustokakun pinnalla! Tässä sitruunaisessa juustokakussa laku maistuu vain koristeiden muodossa, mutta tietysti massakin voisi maistua lakulta. Tätä halutessasi lisää lakukastiketta myös massan joukkoon. En muuten löytänyt lakukastiketta paristakaan ruokakaupasta (isoista saa!), joten päädyin keittelemään oman lakukastikkeen vedestä ja Pandan lakuista. Hyvin toimi!

sitruunajuustokakku_lakulla_4.jpg

sitruunajuustokakku_lakulla_1.jpg

sitruunajuustokakku_lakulla_3.jpg

Juustokakuissa siisti reuna on plussaa, ja sitä varten kannattaa käyttää reunakalvoa. Myös tavallinen kirjakaupasta saatava kalvo käy reunoille, jos löytää sopivan kokoista ja jaksaa leikellä, mutta myös leivontakaupat myyvät sopivan korkuista reunakalvoa rullissa.

Sitruunaiset val­ko­suklaa­muf­fi­nit (mini)

sitruunavalkosuklaaminimuffinit_1.jpg

Kannattaa ottaa talteen kesän helpoin ja herkullisin piknikherkku: minikokoiset sitruuna-valkosuklaamuffinit! Wiltonin minimuffinivuokaa tulee käytettyä aivan liian harvoin, mutta taas tuli todistettua, että minikokoinen on monesti parempi vaihtoehto (ainakin muffineissa). Minimuffineita valmistuu helposti vuoassa 24 kpl, ja minikokoiset leivonnaiset on helppo ottaa esimerkiksi piknikille naposteltavaksi. Myös kesän juliin minimuffinit sopivat paremmin kuin isommat muffinit, joita ei jaksa syödä jos on paljon muutakin makeaa tarjolla. Jos tekisin näitä juhliin, viimeistelisin leivokset vielä sitruunaisella kuorrutteella (kurkkaa ohje esim. täältä).

sitruunavalkosuklaaminimuffinit_2.jpg

sitruunavalkosuklaaminimuffinit_3.jpg

Clas Ohlsonilta löytyi Wiltonin minimuffinivuokaan juuri sopivan kokoiset paperiset muffinivuoat - suosittelen kurkkaamaan Clas Ohlsonin leivontaosaston muiltakin osin!

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; line-height: 13.4px; font: 11.0px 'Times New Roman'; color: #777777; min-height: 12.0px}
p.p2 {margin: 0.0px 0.0px 16.0px 0.0px; text-align: justify; font: 16.0px 'Times New Roman'; color: #232323}
span.s1 {font-kerning: none}
span.s2 {font: 16.0px 'Times New Roman'; font-kerning: none; color: #232323}

Nutella-juustokakun kirpeä sisko

paistettu_sitruunajuustokakku_1.jpg

Tämä äitienpäiväksi tekemäni paistettu sitruunajuustokakku on hetkeen paras tekemäni herkku, ja halusin päästä äkkiä pistämään ohjetta jakoon muuttokiireistä huolimatta! Olemme muuttaneet uuteen kotiin, ja halusin testata uuden keittiön ja uunin toimivuutta jollakin helpolla ohjeella, johon ei tarvita kummallisia välineitä ja jonka paistaminen on helppoa. Päädyin mihinkäs muuhunkaan kuin Nutella-juustokakkuun ja tein siitä sitruunaisen ja ihanan kirpeän version.

Kaikki välineet löytyivät keittiöstä (veitsä lukuunottamatta, onneksi myös saksilla saa sitruunan halki), ja kakusta tuli oikein mainio. Tuorejuuston ja ranskankerman täyteläisyys sekä sitruunan kirpeys ja pirtsakkuus sopivat ihanasti yhteen, ja Nutella-juustokakusta muistuttavat kierteet tein lemon curdilla. Ota talteen kevään helpoin ja herkullisin juustokakkuohje ja kerro, mitä tykkäsit!

paistettu_sitruunajuustokakku_5.jpg

paistettu_sitruunajuustokakku_3.jpg

paistettu_sitruunajuustokakku_4.jpg

paistettu_sitruunajuustokakku_2.jpg

Muista käyttää luomusitruunaa, jotta saat mahdollisimman vahvan sitruunan maun ja jotta vältät turhat lisäaineet kakussasi!

Vierasvara: Keväinen sitruunapitko

sitruunapitko_01.jpg

Olen oikein ilokseni huomannut, että sitruunareseptit saavat yleensä lämpimän vastaanoton, ja minähän voisin leipoa sitruunasta ihan loputtomasti! Näin kevään tullen kaikki keltainen, kirpeä ja pirtsakka viehättää, ja tein viikonlopuksi vaivattoman sitruunapitkon. Sitruunapitkoon tarvitset vain voitaikinaa, lemon curdia (löytyy minulta aina kaapista), tuorejuustoa, tomusokeria ja perunajauhoja. Jos kaapissa on vielä munaa voiteluun ja raesokeria viimeistelyyn, vielä parempi!

Sitruunapitko on oikein makeaa, ja siitä tarjoilee kahvin lisuketta isommallekin porukalle yllätysvieraita. Ottakaa ohje ylös yllätysvieraita varten!

sitruunapitko_1.jpg

sitruunapitko_3.jpg

sitruunapitko_4.jpg

sitruunapitko_5.jpg

Tällä samalla pitkotekniikalla voi tehdä voitaikinasta tai pullasta vaikka minkälaisia luomuksia: kokeile maustetulla tuorejuustolla, Nutellalla, paistonkestävällä hillolla... Mielikuvitus on rajana!

Makeankirpeät sitruuna-kaurapalat

Yhdistä kirpeys ja makeus samaan suupalaan! Kauralla kuorrutetut herkut maistuvat muillekin kuin sitruunafaneille.

sitruunakaurapalat_1.jpg

Valoa ja kirpeyttä pimeyteen - milläs muulla kuin sitruunalla! Rakastan kaikkia sitruunaleivonnaisia, ja jos minun pitäisi valita jokin tietty mauste käytettäväksi leivonnassa koko loppuelämäkseni, se olisi sitruuna. Nämä sitruuna-kaurapalat ovat tosi makeita ja samalla vähän kirpeitä, ja jokaisen suupalan jälkeen haluaisi koko ajan vähän lisää (ainakin jos on tällainen sokerihiiri kuin minä).

Helppo kauramurutaikina valmistuu nyppimällä ja sitruunakerrosta varten ei tarvitse keitellä mitään kattilassa, kun käyttää kondensoitua maitoa. Paras sitruunan maku tulee kypsistä sitruunoista, joissa on kirkaankeltainen ja hieman röpeliäinen pinta. Käytä luomusitruunaa mikäli haluat vältellä kuoren myrkkyjä!

sitruunakaurapalat_2.jpg

sitruunakaurapalat_3.jpg

sitruunakaurapalat_4.jpg

Sitruunaa ja marenkia

sitruuna_marenkijuustokakku_.4.jpg

Jos minun pitäisi valita lempparimakuyhdistelmäni, se olisi ehdottomasti sitruuna ja marenki. Sitruuna mielletään yleensä keväiseksi tai kesäiseksi herkuksi, mutta minulta kysyttäessä sitruunaleivokset kuuluvat jokaiseen vuodenaikaan.

Luulin tehneeni jo ihan kaikenlaisia leivonnaisia sitruuna+marenkiyhdistelmällä, mutta hyydytettyä juustokakkua en ollut tehnyt. Pääsin pitkästä aikaa käyttämään tohotintakin, kun paahdoin marenkikoritukset kevyesti, ja ai että miten ihana haju paahdetusta marengista tulee.

sitruuna_marenkijuustokakku_1.jpg

sitruuna_marenkijuustokakku_2.jpg

sitruuna_marenkijuustokakku_3.jpg

sitruuna_marenkijuustokakku_5.jpg

Kakku on pieni, 15-senttinen, koska tein sen lauantaisen urheilutapahtuman klaaranneelle poikaystävälleni. Samoilla ainesmäärillä voi tehdä n. 20-senttisen hieman matalemman kakun, mutta suurempaan, 24-senttiseen vuokaan tehdyn kakun ainesosat melkein tuplaisin.

Sitruunaiset loppukesän muffinit

sitruunaiset_valkosuklaa_vadelmamuffinit_1.jpg

Kaikilla leipureilla ja kokeilla on omat go to -juttunsa ja reseptinsä. Toiset tekevät aina upeita macaron-leivoksia tai täytekakkuja, kun taas minä leipurina luotan aina juustokakkuihin ja muffineihin. Muffineihin turvaudun erityisesti silloin, kun olen mukavuudenhaluinen enkä välttämättä jaksa käydä edes ruokakaupassa. Ainekset jonkinlaisiin muffineihin löytyvät aina kotoa!

Elokuun toiseksi viimeiselle viikonlopulle on luvattu melkein aurinkoista keliä, ja omakin mieli on vähän puoliksi kesässä ja puoliksi syksyssä. Nämä muffinit ovat kesäisiä sitruunan takia, ja reilusti sitruunan makuisia muffineita syödessä ajatukset pysyvät poissa syksystä. Vadelma ja valkosuklaa sopivat täydellisesti yhteen, ja sitruuna sopii kolmanneksi kumppaniksi todella hyvin.

Nauttikaa vielä viimeisistä auringonsäteistä ja syökää muffineita!

sitruunaiset_valkosuklaa_vadelmamuffinit_2.jpg

sitruunaiset_valkosuklaa_vadelmamuffinit_3.jpg

sitruunaiset_valkosuklaa_vadelmamuffinit_4.jpg

 

Vaa­lean­pu­nai­sen hempeää ristiäisiin

ristiäiskakku_4.jpg

On aina ihanaa, kun tutut pyytävät tekemään leipomuksia heidän tärkeisiin juhliinsa: valmistujaisiin, ylioppilasjuhliin, syntymäpäiville ja ristiäisiin. Kakku on eittämättä juhlatarjottavien keskipiste, ja tänä viikonloppuna minulla oli suuri kunnia tehdä kakut tytön ristiäisiin. Kakun tilaajat toivoivat raikkaita makuja, vaaleanpunaista väriä ja neidon nimeä kakkuun, mutta muuten sain vapaat kädet.

Kakkujen ideointi on jännä prosessi. Yleensä ideoita tulee liikaa yhteen kakkuun, ja senhetkisistä parhaista ideoista muodostuu joka kerralla erilainen kakku. Tällä kertaa halusin vaaleanpunaisen värin vadelmasta, johon yhdistin sitruunan (sekä kakkupohjassa että kuorrutteessa) tuomaan raikkautta. Käytin samaa täytekakkupohjaa kuin aina ja leikkasin pohjan kolmeen kerrokseen, jolloin täytekakusta tulee korkea ja näyttävä. Reunoille halusin savoiardi-keksejä ja vaaleanpunaisen nauhan. 

ristiäiskakku_3.jpg

ristiäiskakku_2.jpg

ristiäiskakku_1.jpg

Nimen kirjoittamiseen käytin koristegeelejä, vaikka alun perin olisin halunnut tehdä kirjainmuoteista sokerimassakirjaimia. Kirjainmuotteja ei löytynyt mistään, osaako kukaan kertoa mistä kannattaisi etsiä? Jotta kakku ei olisi ollut liian simppeli, lisäsin vielä pieniä koristehelmiä muuten tasaiselle pinnalle. Tykkään kakun pinnassa siitä, että sekä sitruunan kuori että vadelman siemenet näkyvät. Heti päältä näkee, miltä kakku tulee maistumaan.

Keväiset (ja tuhdit) sit­ruu­na­kier­re­pul­lat

sitruunakierrepullat_0.jpg

Mielestäni blogini yksi onnistuneimpia ohjeita on spinnyt eli amerikkalaiset kanelikierrepullat. Olen varsinainen pullan ystävä, ja tällä ohjeella olen monen monet kerrat tehnyt mehevää pullaa, joka ei jätä ketään makean ystävää kylmäksi. Jenkkityyliset tuorejuustolla kuorrutetut spinnyt eivät ole ujon herkuttelijan mieleen, sen myönnän!

Halusin keväisen viikonlopun kunniaksi tehdä yhdestä lemppariohjeestani keväisen ja sitruunaisen version, ja lopputulos on tuorejuustolla ja sitruunalla täytetyt kuorrutetut kierrepullat. Ohje toimi taas hyvin, paitsi että ängin pullat vähän liian pieneen vuokaan (koska se oli niin kiva, sydämenmuotoinen) ja pullat olisivat kaivanneet väljemmän vuoan jolla kohota ja paistua tasaisemmin. Älkää siis tehkö liian pieneen vuokaan pullia, vaikka 20-senttiseen pyöreään vuokaan tai mieluummin vaikka lasagnevuokaan. Tiiviisti yhdessä paistuneet pullat pysyvät mehevinä, mutta liian tiiviisti yhdessä olleet pullat eivät paistu täysin kypsiksi!

sitruunakierrepullat_1.jpg

sitruunakierrepullat_2.jpg

 

Keväiset sitruuna-mustikkaruudut

mustikka_sitruunaruudut_2.jpg

Varma merkki kevään (ja pääsiäisen) tulosta on sitruuna leivonnaisissa! Olen niin järkyttävä sitruunahullu eikä leivonnainen voi mielestäni olla liian sitruunainen tai kirpeä. Suunnitteilla on kehitellä joku megasitruunakakku, jossa on sitruunaa kaikissa mahdollisissa olomuodoissa. Sillä aikaa saatte tyytyä vähän vähemmän sitruunaiseen versioon, jossa on pensasmustikkaa vähän koristeenomaisena mukana.

Lisäsin taikinaan vähän rahkaa ja leivoksista tuli tosi meheviä! Meinasin ensin lisätä joukkoon valkosuklaatakin mutta välillä vähempi on parempi!

mustikka_sitruunaruudut_5.jpg

mustikka_sitruunaruudut_3.jpg

mustikka_sitruunaruudut_1.jpg

Sitruunaiset mis­te­li­kup­pi­ka­kut

Kaupallinen yhteistyö: Dr. Oetker

mistelicupcakes_1.jpg

Joulu on nyt tarkalleen viikon päästä, hurjaa! Minulla alkaa huomenna myös joululoma, ja aikeissa on leipoa joulukakkuja, koristella liuta pipareita, tehdä joulumakeisia ja pakata niitä vielä opiskelijoille lahjaksi. Sitten olen osani jouluaskareista tehnyt, nimittäin tänä(kin) vuonna joulu vietetään palmujen katveessa.

Kehittelin jouluaattoon tai joulunalusaikaan sopivan joululeivonnaisen, jonka koristelu hoituu helposti sokerimassan, sopivan piparimuotin ja punaisten koristerakeiden avulla. Nämä sitruunalta maistuvat kuppikakut on kuorrutettu sitruunaisella voikreemillä, jonka päälle saa helposti aseteltua vaikka minkälaisia koristeita.

Mistelin lehdistä voi leikata myös vapaalla kädellä pienempiä. Niiden voi antaa kuivahtaa huoneenlämmössä napakoiksi tai ne voi laittaa suoraan hieman elastisina kuorrutteen päälle. Kun käyttää valmiiksi vihreää sokerimassaa, ei tarvitse myöskään sotkea elintarvikevärien kanssa. Minun täytyy myöntää, että olen hieman tykästynyt sokerimassaan koristelussa. Marsipaani on niin herkkää ja repeää helposti, kun taas sokerimassaa pystyy lämpöisissä käsissä muotoilemaan melkein loputtomiin. Käsittely on helppoa, kun käden ulottuvilla on hieman tomusokeria.

mistelicupcakes_2.jpg

mistelicupcakes_3.jpg

mistelicupcakes_4.jpg

Edellisessä koristelupostauksessa jaossa oli kolme kappaletta Dr. Oetkerin koristelupaketteja, ja paketit lähtevät tällä kertaa aikaisina joululahjoina Eeville, sinitalle ja Mintsulle! Voittajiin otetaan pikaisesti yhteyttä, onnnittelut!

Näytä lisää