KATSOMASI RESEPTIT

Sininen ristiäiskakku

sininen_ristiäiskakku_2.jpg

Omalla kummipojallani oli sunnuntaina ristiäiset, ja olin jo kauan aikaa sitten luvannut tehdä kahvittelutilaisuuteen täytekakut. Vanhemmilta tuli todella selvät sävelet: sininen viirillä ja lelukuutioilla koristeltu kakku, joka on sisältä perinteinen mansikkatäytekakku. Ihan mahtavaa, etten joutunut jännäämään nimeä muiden läheisten tavoin ristiäispäivään saakka, vaan sain kuulla nimen jo muutamaa päivää ennen koska minun oli pakko tehdä koristelu hyvissä ajoin. Ovelaa, eikös!

Onneksi nimeksi ei tullut mitään pitkää tai vaikeita kirjaimia sisältävää, ja koristelutkin onnistuivat yllättävän hyvin. Olen useasti jopa ylikorostanut, etten osaa tehdä mitään sokerimassasta, mutta loppujen lopuksi massaa on helppo käsitellä ja eri sävyjä saa sekoiteltua muutamaa eri perusväriä käyttämällä. Minun kakussani oli kolmea erilaista sinistä, ja aika helpolla silti päästiin. 

Tilauksesta en silti alkaisi kakkuja tekemään tässä keittiössä, välillä tila loppuu kesken ja hiki tulee kuumassa kopissa sokerimassaa vaivatessa...

sininen_ristiäiskakku.jpg

sininen_ristiäiskakku_3.jpg

sininen_ristiäiskakku_4.jpg

 

Vaa­lean­pu­nai­sen hempeää ristiäisiin

ristiäiskakku_4.jpg

On aina ihanaa, kun tutut pyytävät tekemään leipomuksia heidän tärkeisiin juhliinsa: valmistujaisiin, ylioppilasjuhliin, syntymäpäiville ja ristiäisiin. Kakku on eittämättä juhlatarjottavien keskipiste, ja tänä viikonloppuna minulla oli suuri kunnia tehdä kakut tytön ristiäisiin. Kakun tilaajat toivoivat raikkaita makuja, vaaleanpunaista väriä ja neidon nimeä kakkuun, mutta muuten sain vapaat kädet.

Kakkujen ideointi on jännä prosessi. Yleensä ideoita tulee liikaa yhteen kakkuun, ja senhetkisistä parhaista ideoista muodostuu joka kerralla erilainen kakku. Tällä kertaa halusin vaaleanpunaisen värin vadelmasta, johon yhdistin sitruunan (sekä kakkupohjassa että kuorrutteessa) tuomaan raikkautta. Käytin samaa täytekakkupohjaa kuin aina ja leikkasin pohjan kolmeen kerrokseen, jolloin täytekakusta tulee korkea ja näyttävä. Reunoille halusin savoiardi-keksejä ja vaaleanpunaisen nauhan. 

ristiäiskakku_3.jpg

ristiäiskakku_2.jpg

ristiäiskakku_1.jpg

Nimen kirjoittamiseen käytin koristegeelejä, vaikka alun perin olisin halunnut tehdä kirjainmuoteista sokerimassakirjaimia. Kirjainmuotteja ei löytynyt mistään, osaako kukaan kertoa mistä kannattaisi etsiä? Jotta kakku ei olisi ollut liian simppeli, lisäsin vielä pieniä koristehelmiä muuten tasaiselle pinnalle. Tykkään kakun pinnassa siitä, että sekä sitruunan kuori että vadelman siemenet näkyvät. Heti päältä näkee, miltä kakku tulee maistumaan.

Nimikoituja keksejä ristiäisiin

varvaskeksit_3.jpg

Sain tosi kivan tilauksen ristiäisiin tehtävistä varvaskekseistä ja olin aivan innoissani kun pääsin vihdoin tekemään jotakin vähän tavallista jännempää pikeerin kanssa. Pikeeri on valkuaista ja tomusokeria sisältävä kuorrutukseen sopiva massa (tunnetaan myös nimellä royal icing), joka sopii pipareiden ja keksien koristeluun paremmin kuin vesi-tomusokeriseos. Olin aikasemmin käyttänyt pikeeriä vain pipareiden yksityiskohtaiseen koristeluun, mutta nyt pääsin leikkimään värien ja keksien täyttämisen kanssa.

Sain tilaajalta myös melko vapaat kädet: poikalapselle toivottiin sinistä sävyä ja kekseille yksinkertaista ulkoasua. Näin jälkikäteen en voi muuta kuin olla tyytyväinen, ettei nimi ollut sen pidempi... Pikeerin käyttäminen hetken tauon jälkeen ei ollut niin vaivatonta, ja oikeaa koostumusta oli vaikea saada. Onneksi pikeeri antaa paljon anteeksi: tomusokeria ja vettä voi lisätä loputtomiin, kunnes saavuttaa halutun lopputuloksen.

Keksit itsessään maistuvat voilta ja vaniljalta, ja pikeerinkin maustoin vaniljalla. Sen voi maustaa toki myös vaikka sitruunalla tai limellä, ja pikeeriin voi käyttää myös mansikan makuista tomusokeria. Lukaisin melko tarkat koristeluohjeet Mansikkamäen blogista, suosittelen kurkkaamaan!

varvaskeksit_2.jpg

varvaskeksit_1.jpg

varvaskeksit_4.jpg

Päätin vielä lopuksi lisätä kekseihin nimikoinnista yli jääneellä pikeerillä varpaat, jotta jalat näyttävät enemmän tunnistettavilta eivätkä vain sinisiltä epämääräisiltä möykyiltä. Innostuin pikeerillä leikkimisestä niin paljon, että tänä vuonna teen varmasti astetta koreampia joulukeksejä ja -pipareita!

Niin ja ennen kuin kukaan kysyy: varvasmuotin ja 1-millisen tyllan ostin Juhlax-nimisestä verkkokaupasta!