hillomunkit_6.JPG

Vappuun on enää alle viikko, miten mahtavaa! Vappu merkkaa opiskelijoille aina lukukauden päättymistä, tai ainakin yliopistolla vedetään yleensä vapun tienoilla aika lailla viimeisiä suorituksia tenttien ja esseiden muodossa. Vappuna tulee aina vietettyä aikaa kavereiden kanssa, kelien salliessa käytyä terassilla ja vapputorilla ostamassa metrilakua. Mistään ei kuitenkaan tule yhtä paljon vappuolo kuin munkeista - ja juuri paistettujen munkkien tuoksusta.

Täytyy kyllä sanoa, että munkkien paistosta lähtevä käry ja pieni yksiö ei ole ehkä toimivin yhdistelmä, ja saatoin itsekin tuoksua aika vappuiselta tänään koulussa pyörähtäessäni. Munkeista tuli kuitenkin tosi maistuvia, ja tykkään itse enemmän näistä täytetyistä, pyöreistä munkeista kuin perinteisistä munkkirinkilöistä. Joskus munkeistani tuli kovia, mutta salaisuus on varmaankin oikeanlaisessa taikinaohjeessa, riittävässä vaivaamisessa ja paistamisessa: munkkeja ei saa paistaa kuiviksi! Paistamisen suhteen minulla on vielä hiomista, sillä tuntui että öljy ei pysynyt halutussa lämpötilassa ollenkaan! (Katso alla oleva kuva, pientä värikirjoa havaittavissa.) Öljy alkoi kuumeta kauhean nopeasti melkein 200-asteiseksi, vaikka levy ei ollut kovalla teholla, ja välillä jouduin ottamaan öljyn ihan kokonaan pois levyltä jäähtymään. Mittari auttaa munkkeja paistaessa, mutta sopivan kypsyyden voi testata myös leipäpalalla. Jos leipäpala vajoaa öljyyn eikä ala heti paistua, öljy on liian viileää. Jos se taas ruskistuu tai mustuu liian nopeasti (alle parissa minuutissa), öljy on liian kuumaa.

hillomunkit_1.JPG

hillomunkit_2.JPG

hillomunkit_4.JPG

hillomunkit_3.JPG

hillomunkit_5.JPG

 

Urakoimme tänään kaverin kanssa lenkin ja saunan jälkeen ja söimme yhteensä kuusi munkkia! Oli ihan pakko, koska munkithan ovat parhaita samana paistopäivänä.

Käy täältä lukemassa vinkit, joiden avulla onnistut munkkien valmistamisessa ja paistamisessa varmasti!

HUOM! Nyt teillä on mahdollisuus olla gradua kirjoittavan apuna ja ennen kaikkea mahdollisuus olla osallisina tärkeään tutkimukseen. :) Jasmin Latva-Koivisto tekee graduaan kotitaloustieteeseen ruokablogien seuraamisesta, ja olisi kiva jos mahdollisimman moni voisi käydä täyttämässä lomakkeen täällä: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/59266/lomake.html

Vastaaminen ei vie paljoa aikaa, ja halutessaan voi osallistua VEGE!-kirjan arvontaan.