KATSOMASI RESEPTIT

Ihastuttavat ruusuvanukkaat

ruusuvanukkaat_2.jpg

Tänä vuonna haluan kokeilla paljon uusia juttuja leivonnan saralla. Vaikka korvapuustit, juustokakut ja cookiet ovatkin kestosuosikkejani, hauskinta on tehdä jotakin mitä ei ole ennen kokeillut. Minulla on kauan ollut kaapissa ruusuvettä leivontaa varten, mutta olen käyttänyt sitä vain pari kertaa ruoanlaittoon. Jos oikein muistan, olen käyttänyt ruusuvettä viimeksi vuoden 2015 juhannuksen britatorttuun...

Ruusu on aivan ihastuttava luonnollinen aromi, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Parhaiten ruusun maku sopii mielestäni kerman joukkoon, joten tein viikonlopun jälkkäriksi uunivanukkaat jotka on maustettu ruusuvedellä. Helpot kerma-munapohjaiset vanukkaat voi vielä värjätä vaaleanpunaisiksi (ruusuvesi on kirkasta) ja koristella granaattiomenan siemenillä ihan vaan siksi, että se näyttää söpömmältä. Vanukkaat olivat minun makuuni juuri eivätkä melkein!

ruusuvanukkaat_1.jpg

ruusuvanukkaat_3.jpg

ruusuvanukkaat_4.jpg

Banoffeen uusi tuleminen

Kaupallinen yhteistyö: Arla

arla_5.jpg

Banoffee on vähintäänkin klassikkoherkku, joka tarjoillaan yleensä piirakan muodossa. Näin joulun alla ja Arlan Luomu Täysmaidon kanssa luodun kampanjan seurauksena puin banoffeen uusiin vaatteisiin: banoffee-vanukkaaksi! Banoffee-vanukkaassa maistuvat rouheat piparinmurut ja tuttu banaanin sekä kinuski yhdistelmä. Pääraaka-aineena banoffee-vanukkaassa on Arla Luomu Täysmaidosta keitetty tuhti vaniljavanukas. 

arla_1.jpg

arla_2.jpg

Vaniljakastiketta ja vaniljavanukasta keittäessä täytyy luottaa laatuun ja makuun - en lähtisi itse keittelemään vanukasta esimerkiksi mauttomammasta rasvattomasta maidosta. Homogenoimaton, mahdollisimman luonnonmukaisessa muodossaan oleva luomulaatuinen täysmaito maistuu todellakin maidolta, ja korkean rasvapitoisuutensa ja rasvan luonnollisen olomuodon vuoksi vaniljavanukas on niin rehtiä kuin vain voi olla. Käytä vanukkaassa vielä oikeaa vaniljaa (tai oikeaa vaniljaa sisältävää kätevää vaniljatahnaa), ja saatat joutua kauhomaan valmista vaniljavanukasta sellaisenaankin pari lusikallista!

arla_3.jpg

arla_4.jpg

arla_6.jpg

 

Eton mess + mustikka

Kermavaahto, mustikkamarengit ja vaahterasiirapilla maustetut mustikat muodostavat ihanan mustikkaisen Eton mess -jälkkärin. Pehmeää, rapeaa, kirpeää ja makeaa samaan aikaan!

eton mess_2.jpg

Oletteko jo käyneet mustikkametsillä? En tiedä miksi, mutta tänä vuonna mustikat ovat olleet tosi isoja ja niitä on ollut tiheästi. Joka aamu laitan puuroon mustikoita ja osa on pakastettu, mutta suurin osa on ehdottomasti mennyt leipomiseen.

Eton Mess on klassinen brittijälkkäri, joka valmistuu nopeasti kermavaahdosta, marengista ja mansikoista. Nyt kun mustikka-aika on huipussaan, tee klassikkoannoksesta mustikkainen versio! Itse tehdyt mustikkamarengit ovat ihanan makuisia, ja tuoreet mustikat saavat makua vaahterasiirapista. Mikä ihana kesäjälkiruoka, johon saa upotettua vähän mustikoita!

eton mess_1.jpg

eton mess_01.jpg

eton mess_3.jpg

eton mess_4.jpg

Ihanan pehmeää, rapeaa, kirpeää ja makeaa samaan aikaan!

Raparperi-man­sik­ka­sii­rap­pi

raparperisiirappi_2.JPG

Raparperikausi on nyt täysillä käynnissä, ja minäkin olen jo päässyt leipomaan raparperista. Blogiin on tulossa hyvä raparperimoussekakun ohje, ja mahdollisesti myöhemmin eräs pahamaineinen raparperi-entremet, jos saan sen onnistumaan. (Instagramiani @lunnileipoo) seuraavat tietävät, mistä puhun.)

Tämä raparperi-mansikkasiirappi keitetään tuoreista raparpereista ja mansikoista sokerin, veden ja vaniljatangon kera. Siirappia voi käyttää esimerkiksi juustojen kanssa, moussekakkujen täytteessä tai pannukakkujen kanssa. Kokeile tätä hurmaavaa siirappia ja keksi oma käyttötapasi!

raparperisiirappi_3.JPG

raparperisiirappi_1.JPG

Arvoin myös Emman makeat piirakat -kirjan, ja onnellinen voittaja on nimimerkillä Vappukukka, joka sanoi lempipiirakkansa olevan lemon pie. Toivottavasti kirja innottaa leipomaan!

 

Pääsiäisen mango-riisifrutti

IMG_5147.JPG

Olen Riisifrutin suuri ystävä, mutta välipalana se ei ole kauhean terveellinen eikä jälkiruokana todellakaan hohdokas, joten miksei tekisi Riisifruttia eli riisivanukasta itse? Itse keitetty vaniljainen, makea riisipuuro tarjoillaan kylmänä kuutioidun mangon kanssa, ja lopputulos on tyylikäs mutta kätevästi valmistuva kerroksittainen jälkkäri.

Tämä sopisi hyvin myös pääsiäispöydän jälkkäriksi - raikas mango ja täyteläinen riisipuuro sopivat hyvin vahvempien makujen kuten lampaan ja valkosipuliperunoiden jälkiruoaksi. Joko pääsiäismenu on mietinnässä? 

IMG_5151.JPG

IMG_5156.JPG

mango_riisifrutti.jpg

 

Kharisma ja dulce de leche -kahvi

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs

dulcedeleche_kahvi_3.jpg

Aivan ihanasti olitte laittanut piristysvinkkejä viime kahvipostaukseen, niitä voi käydä lukemassa täällä. Arvoin pääpalkinnon (C3-kahvimylly ja Kharisma-kahvipapuja), ja arpaonni osui tällä kertaa nimimerkin minnagustafsson kohdalle. Onnittelut! Valitsin kommenttien seasta kaksi lohdutuspalkinnon saajaa, joille lähtee paketit jauhettua Kharisma-kahvia. Valkkasin kommenttien perusteella nimimerkit Jatta S ja HelmiOrvokki. Kahvipaketit lähtevät seuraavanlaisten kommenttien kirjoittajille:

Ylivoimasesti piristävintä on kahvilaan meneminen parhaan kaverin kanssa. Tunnelmallinen kahvila, kahvi, leivonnainen ja maailman parantaminen kaverin kanssa... täydellistä! Noilla pärjää ainakin sen viikon :)

Ulkoilu joo. D-vitamiini joo. Terveellinen ruoka joo. Mutta mun piristys on neulominen! Ja sen voi hyvin yhdistää kahvitteluun... Käyn neulomassa neulekerhossa ja siellä kahvitellaan. Joskus lähden lempparikahvilaani neulomaan ja lattea ryystämään. Uusia tuttujakin olen löytänyt kun olen esitellyt pakkoneuloosiani julkisesti. Ja neulelankojen eri värit ne vasta piristävätkin!

Minä järkkäsin pienen kahvivertailun kotona, ja tummien kahvien ystävänä vertasin Löfbergsin Kharisma-kahvia (paahtoaste 4) ja tummempaa Crescendo-kahvia (paahtoaste 5). Vaikka molemmat kahvit ovat paahteisia, tummia ja aromikkaita, ne ovat selvästi eri makuisia. Kharisma on jotenkin hedelmäisempi, kun taas Crescendo on melkein pähkinäisen paahteinen. Crescendo miellytti niin kovasti, että sitä voisi keittää melkein jälkiruoaksi espresson tapaan, sellaisenaan nautittavaksi.

löfbergs1.jpg

löfbergs_2.jpg

Aromikkaasta Kharisma-kahvista kehittelin nopean mutta älyttömän herkullisen jälkiruoan kahvin ystävälle. Tarvitsee vain keittää vahvaa kahvia, sekoittaa joukkoon dulce de lecheä (eli keitettyä kondensoitua maitoa) sekä talvisia mausteita ja viimeistellä herkku kermavaahdolla. Sekä makeannälkä että kahvihimo lähtevät samalla! Keitettyä kondensoitua maitoa saa monista ruokakaupoista samaan tapaan kuin keittämätöntä, vaaleaa kondensoitua maitoa. Tunnistat keitetyn kondensoidun maidon siitä, että tölkissä lukee dulce de leche. Dulce de leche on suoraan suomennettuna "maidon sokeri", joten mikäpä sopisikaan paremmin kahvin joukkoon?

dulcedeleche_kahvi_2.jpg

dulcedeleche_kahvi_4.jpg

dulcedeleche_kahvi.jpg

Suklaakastike kahdesta aineesta

suklaakastike_4.jpg

Välillä sitä kaipaa luottoreseptejä, luottoraaka-aineita ja luottotekniikoita, joihin voi palata aina kun uuden kokeilu alkaa kyllästyttää tai ei suju. Minun luottoreseptejäni ovat loputtomiin muunneltavissa oleva muffinitaikinani, paistetun sekä hyydytetyn juustokakun ohjeet sekä erilaiset cookie-variaatiot, joita pystyn tekemään ilman reseptiä. Luottoraaka-aineitani ovat luomumunat, normaalisuolainen voi ja Philadelphia-tuorejuusto, joita en koskaan vaihtaisi.

Veikkaan, että tästä kastikkeesta voisi tulla yksi luottoaseeni aina kun haluan joko viimeistellä annoksen tai kuorruttaa kakun. Tämä maailman helpoin ja rakenteeltaan samettinen suklaakastike syntyy keittämättömästä, makeutetusta kondensoidusta maidosta ja 70-prosenttisesta tummaata suklaasta, joka muuten myöskin on luottoraaka-aineeni. Voin vain kuvitella, miten hyvältä esimerkiksi banana split -annos maistuisi tällä kastikkeella höystettynä. 

suklaakastike_1.jpg

suklaakastike_2.jpg

suklaakastike_3.jpg

 

Pikainen domino-trifle vadelmista

vadelma_dominotrifle_1.jpg

Viikonloppuun kuuluu olennaisesti herkut ja herkuttelu, ja yleensä haluankin päästä heti perjantaina leipomaan. Joinakin perjantai-iltapäivinä on kuitenkin niin laiska olo, että kokkailun sijasta käy hakemasta jotakin puolivalmista Stockan tiskiltä, ja jälkkärikin hoituu yhtä puoliteholla.

Minulla on jääkaapissa aivan mahtavan kokoisia tuoreita vadelmia, joista saa minimivaivalla ihanan jälkkärin. Yhdistin vadelmat domino-kekseihin, tuorejuustoon ja kermavaahtoon, ja tuloksena oli juustokakkumainen pikainen trifle, jossa vadelmia on sekä soseutettuna että kokonaisina. Suosittelen kokeilemaan, dominot ja vadelma on lyömätön yhdistelmä! 

vadelma_dominotrifle_2.jpg

vadelma_dominotrifle_3.jpg

 

Helpoin jälkkäri: lemon curd -maljat

lemon_curd_jälkiruoka.jpg

Minulle oli jäänyt jääkaappiin jonkin verran itse tehtyä lemon curdia pääsiäisen leivonnoista, eikä niin suurta herkkua tietenkään raaski heittää pois eikä ehkä ihan pelkiltäänkään syödä... Lemon curd kyllä on pelkiltäänkin uskomattoman herkullista, joten sen lisäksi ei tarvitse paljoakaan kikkailla hyvän ja helpon jälkkärin eteen. Kaapin aineksista syntyi maailman helpoin mutta todella toimiva jälkiruoka, kun lemon curdin kylkeen (mittasuhteet saavat olla näin, jos minulta kysytään) lisättiin mascarponea, keksinmuruja ja pinnalle raikasta sitruunan kuorta.

Tällainen jälkiruokamaljassa rennosti tarjoiltava jälkkäri sopii hieman raskaammankin aterian päätteeksi ainakin paremmin kuin tuhti täytekakku, vaikka mascarponen ansiosta nämä lemon curd -maljat eivät ole kevyintä mahdollista syötävää. Digestive-keksien sijasta myös savoiardi-keksit olisivat käyneet tähän hyvin, ja jos mascarponesta haluaa hieman kuohkeampaa, sen sekaan voi vatkata desin kuohukermaa. Tämä jälkkäri syntyi nyt kuitenkin niin hutaisten, ettei edes kermavaahtoa viitsinyt vaahdottaa.

lemon_curd_jälkiruoka_3.jpg

lemon_curd_jälkiruoka_2.jpg

Käy täältä kurkkaamassa ohje itse tehtyyn lemon curdiin!

Helppo ame­rik­ka­lais­herk­ku: Syötävä keksitaikina jäätelölle

syötävä_cookiedough.jpg

Kyllähän se tiedetään ihan yleisesti: keksitaikina on parasta paistamattomana ja jokin siitä älyttömän hyvästä mausta katoaa keksien paistamisen yhteydessä. Kaikki cookie dought -alkuinen menee minulle erinomaisesti, mutta erityisen hyvää raaka keksitaikina on jäätelössä. Ben&Jerry'sin keksitaikinajäätelö on vallan mainiota, mutta mitä jos tekisit itse oman keksitaikinasi ja sekoittaisit sitä juuri haluamasi määrän lempijäätelöösi? 

Keksitaikina valmistuu aivan superhelposti ja nopeasti (siis jos et onnistu jotenkin kaatamaan puolta litraa maitoa keittiön lattialle, seinälle ja jääkaapin alle), eikä taikinaan tarvitse laittaa munaa, jota paistettaviin kekseihin tietysti tulee. Itse olin tänä perjantaina niin rennoissa tunnelmissa, etten todellakaan jaksanut kaivaa jäätelökonetta ylähyllyn perukoilta, vaan ostin kaupan vaniljajäätelöä. Helpompaa mutta parempaa ja makeampaa jälkiruokaa en ihan äkkiseltään keksi!

syötävä_cookiedough_2.jpg

syötävä_cookiedough_1.jpg

 

Pikainen nostatus mielialaan: Suklaa-ap­pel­sii­ni­mous­se

suklaa_appelsiinimousse_2.jpg

Välillä täytyy olla armollinen itselleen ja kuunnella sisäistä ääntään, ja väittäisin olevani hyvä kummassakin taidossa. Eräänä arkisena päivänä oli täysin vetämätön olo, kun tekemättömät työt kasaantuivat huojuvaksi pinoksi ja päivän ainut aikaansaannos oli ruokakaupassa käynti. Yleensä vastaan stressiin/väsymykseen/aikaansaamattomuuteen keittämällä kupin kahvia, juomalla sen rauhassa ja ryhtymällä kahvihetken jälkeen hommiin, mutta välillä tarvitaan kovempia aseita.

Tällä kertaa sisäinen ääneni huusi suklaata, ja hulluahan sitä olisi olla vastaamatta moiseen tarpeeseen. Kuivakaapissani sattui olemaan puolikas levy tummaa suklaata ja jääkaapissani sekä appelsiinia, tuorejuustoa että kuohukermaa laskiaispullien jäljiltä. Näinkin yksinkertaisista aineista pyöräytin itselleni pikaisesti neljä annosta appelsiinilla maustettua suklaamoussea, jota minulla on lupa syödä vaikka kaikki neljä kulhollista putkeen. Helppo suklaamousse valmistuu ilman kuumentamisia tai kypsentämisiä, minkä vuoksi se sopiikin yllättävään makeannälkään tai stressinlievitykseen.

Olen kuullut sanottavan, että ruoalla ei saa hoitaa stressiä, mutta minä en ole koskaan kuullut mitään yhtä hullua. Katsokaa nyt miten terapeuttiselta tuo suklaamousseannos näyttää!

suklaa_appelsiinimousse_1.jpg