KATSOMASI RESEPTIT

Kesäkurpitsa-Fetapiirakka

DSC_0036.JPG

Jatketaan viime viikonlopun synttäreiden tarjoilulla. Tein juhliin kaksi suolaista piirakkaa. Vuohenjuustopiirakka marinoiduilla punajuurilla oli todella herkullista.

Kesäkurpitsaa tuntuu tällä hetkellä riittävän vaikka muille jakaa. Oli siis itsestäänselvää, että toinen piirakka sisälsi kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa saattaa olla usein liian vetistä piirakassa, joten päätin paahtaa ohuet kesäkurpitsaviipaleet ensin uunissa. Lopputulos oli kaiken vaivan arvoista ja piirakka herätti ihastusta. Tässä siis loistava resepti hukata kesäkurpitsaa suuresta sadosta.

Vuo­hen­juus­to­pii­rak­ka ja marinoidut punajuuret

DSC_0033.JPG

Viikonloppuna juhlittiin esikoisen syntymäpäiviä sukulaisten ja tuttavien kera. Sankarin toivelista synttäritarjottaviksi oli toivottoman pitkä, mutta pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen. Torstai, perjantai ja lauantai sujui leivonnan merkeissä, joten nyt hieman väsyttää. Blogin ensi viikosta on siis tulossa leivontapainottteinen.

Aloitetaan synttäritarjottavien läpikäynti suitsutusta saaneesta vuohenjuustopiirakasta. Piirakan täyte itsessään koostui pelkästään vuohenmaitojuustosta, kermasta ja munista. Piirakan kera tarjottiin marinoituja punajuuriviipaleita ja viinisuolaheinää. Yhdistelmä oli vieraiden ja myös itseni mielestä täydellistä. Onneksi piirakkaa jäi muutama viipale jäljelle tänään nautittavaksi.

DSC_0034.JPG

Ruusukaali-Pekonipiirakka

ruusukaali-pekonipiirakka.jpg

Viikko sitten meillä valmistauduttiin ensimmäisiin juhliin uudessa kodissa. Esikoisen synttärit olivat jääneet juhlimatta kesällä, koska hän halusi viettää ne uudessa kodissa. Rakennustyömaalle emme viitsineet vieraita silloin kutsua, joten juhlat vietettiin nyt kun olimme päässeet muuttamaan. Lapset olivat syyslomaa viettämässä mummilassa, joten päätimme yllättää koululaisen ja järjestimme yllätyssynttärit sunnuntaiksi.

Yllätys oli täydellinen ja juhlat erittäin mukavat. Muuttohärdellin keskellä oli ruusukaalit jääneet viikolla käyttämättä, joten päätin kokeilla ruusukaaleja piirakassa. Vieraita tuli sen verran monta, että päätin samantien tehdä pellillisen piirakkaa. Hyvä, että tein koska tämä herkullinen piiras katosi juhlien aikan viimeistä murusta myöden. Harmi sinänsi, olisi ollut mukava herkutella piiraalla seuraavanakin päivänä.