mascarpone mustikka piirakka.jpg

Lapset halusivat leipoa viime viikonloppuna. Maku.fi:ssä on paljon helppoja leivonta reseptejä, jotka lapsetkin pystyvät hyvin itse toteuttamaan. Hetken mietinnän jälkeen lapset päätyivät yhteisymmärryksessä leipomaan mustikkapiirakkaa. Ihan ohjeen mukaan ei menty, koska jääkaapista ei sattunut löytymään raskankermaa tai kermaviiliä. Ranskankerman korvasimme 250g mascarponea. En kirjannut reseptiä erikseen ylös, postauksen lopusta löytyvän ohjeen mukaan lapset leipoivat piirakan ranskankerma vain vaihtui mascarponeksi ja sitä tuli 50g enemmän kuin ohjeessa.

Lapset alkavat olla jo niin isoja, että äitiä tarvitaan enää vain jakamaan tehtävät ja toimimaan tarvittaessa erotuomarin. Myös sotkun määrä leivonnan jälkeen on huomattavasti pienentynyt ja keittiö ei ole enää kuin pommin jäljiltä leivoksien paistuessa uunissa. Kuopus (4v) on ikionnellinen siitä, että osaa rikkoa munan ensimmäisellä yrittämällä. Keskimmäinen lapsista mittasi innoissaan kaikki ainekset ja paineli murotaikinan piirakkavuokaan. Esikoinen taas on tärkeänä siitä, että saa käyttää vatkainta aivan itse ilman auttamista.

Mustikka-mascarponepiirakka oli erinomaista ja leipoja kolmikko erittäin ylpeitä aikaansaannoksestaan ja siitä miten vähän äidin apua leipomisessa tarvittiin. Ei tästä leivonta hetkestä voinut tulla itsekkään muuta kuin hyvälle tuulelle. Onnistumisen iloa keittiöihinne ja leppoisaa sunnuntaita!

lasten kanssa leivonta.jpg

lasten leipoma mustikkapiirakka.jpg

leivontaa lasten kanssa.jpg

helppo mustikkapiirakka.jpg

mustikka mascarpone piirakka.jpg