KATSOMASI RESEPTIT

Perheen hemmottelu Brunssi

brunssi kotona.JPG

Muutama viikonloppu sitten lapset olivat juuri palanneet syysloman vietosta mummilasta ja päätin hemmotella perhettäni brunsilla. Ruoanlaitto on ainakin itselleni yksi tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä läheisilleni. Parasta ruoanlaitossa on se hetki, kun koko perhe, suku tai ystävät istuu yhteiseen pöytään ja nauttii ruoasta ja seurasta.Vaikka välillä ruuhkavuosia viettäessä väsyttää armottomasti jaksaa lapsen pyynnöstä nousta sohvalta leipomaan tai antaa väsyneen miehen nukkua viikonloppu aamuna pitkään ja yllättää valmiilla aamiaispöydällä. Nanna kaikki äitini reseptit -blogista keksi jo jokin aikaa sitten aivan mahtavan termin ruualla rakasta, kuvaa täydellisesti omia ajatuksiani.

frittata.JPG

Hemmottelubrunssia varten valmistin helpon ja todella herkullisen tomaattifrittatan. Tomaattifrittataan tuli munien lisäksi kirsikkaluumutomaatteja mozzarellaa raastetta, raastettua parmesaania ja tuoreita yrttejä hienonnettuina. Kaikki ainekset uuniin ja puolen tunnin kuluttua herkullinen uunimunakas oli valmis.

vohveli brunssi.JPG

Frittatan lisäksi paistoin ison pinon vohveleita maku.fi.stä löytyneen ohjeen mukaan. Vohvelit ovat yllättäen lasten suosiossa ja ne katosivatkin kaikki hetkessä. Vohveleiden kera tarjosin vadelmia, turkkilaista jogurttia ja tyrnihilloa. Yhdistelmä toimi erinomaisesti.

perhe brunssin.JPG

Syksyn ja flunssakauden alkaessa aloitamme aamut aina mehulasillisella. Lasin pohjalle tilkka tyrnitäysmehua ja päälle appelsiinimehua. Toivotaan, että c -vitamiini pommi pitää pahimmat pöpöt loitolla.Tyrni tuotteet saimme vanhemmiltani, jotka hankkivat mehut sekä hillot Tihnolan tilalta mökkikunnasta Urajärveltä. Tihnolan tilan tyrnituotteita on myynnissä ainakin Heinolan Heilassa.

Munien värjääminen luon­non­vä­reil­lä

värjätyt munat.JPG

Pääsiäinen lähestyy ja se on tullut ainakin itseäni vastaan joka puolella. Eräänä päivänä facebookin uutisvirrassa tuli vastaan Ylen artikkeli munien värjäämisestä luonnonväreillä. Tätähän oli pakko heti kokeilla.

Artikkelissa oli listä luonnollisistä väriaineista:

  • vadelma – vaaleanpunainen
  • mustikka – tumma sinivioletti
  • punakaali – sininen
  • kurkuma – keltainen
  • paprikajauhe – oranssi
  • vihreä tee – vihreänruskea
  • pikakahvijauhe – suklaanruskea
  • punasipulin kuori – punaruskea
  • keltasipulin kuori – kellanruskea

Itse päätin kokeilla neljää eri värjäystä. Jääkaapista löytyi punajuurta ja punakaalia, sekä maustehyllystä kurkumaa ja paprikajauhetta. Keitin munat edellisenä päivänä ja laitoin väriliemeen värjäytymään yön yli. Seuraavana aamuna aamiaisella nautituista värikkäistä munista lapset olivat innoissaan. Värjäysliemet olivat kyllä herkullisen värisiä, mutta ihan tämän asteisia värejä ei muniin harmikseni tullut. Omasta mielestäni parhain väritulos tuli kurkumalla ja punakaalilla eli keltaiset ja siniset munat onnistuivat parhaiten. Artikkelin mukaan munien pintaan voi tehdä valkoisella vahaliidulla kuvioita tai kieputtamalla esimerkiksi narua munien ympärille ennen värjäystä.

värjätyt pääsiäismuna.JPG

Munien värjäys:

  • 12 munaa
  • punakaalia
  • punajuurta
  • kurkumaa
  • paprikajauhetta
  • vettä
  • valkoviinietikkaa
  • suolaa

Keitä ensin munat noin 10 minuutin ajan. Valmista sitten väriliemet.

Sininen punakaaliväriliemi: Mittaa kattilaan vettä 6 dl, 1tl suolaa ja 3 kourallista punakaalisukaleita. Anna kiehua miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Siivilöi ja lisää joukkoon 1 tl valkoviinietikkaa. Anna liemen jäähtyä hetki. Nosta 4 keitettyä munaa liemeen, peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna värjäytyä seuraavaan päivään.

Punainen punajuuriväriliemi: Mittaa kattilaan vettä 6 dl ja 1tl suolaa. Kuori kaksi isoa punajuurta ja lisää kuoret kattilaan. Pilko punajuuret kuutioiksi ja lisää kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Siivilöi ja lisää joukkoon 1 tl valkoviinietikkaa. Anna liemen jäähtyä hetki. Nosta 4 keitettyä munaa liemeen, peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna värjäytyä seuraavaan päivään.

Keltainen kurkumaväriliemi: Mittaa kattilaan vettä 6 dl, 1tl suolaa ja 1 ruokalusikallinen kurkumaa. Anna kiehua miedolla lämmöllä 4 minuuttia. Lisää joukkoon 1 tl valkoviinietikkaa. Anna liemen jäähtyä hetki. Nosta 4 keitettyä munaa liemeen, peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna värjäytyä seuraavaan päivään.

Oranssi paprikaväriliemi: Mittaa kattilaan vettä 6 dl, 1tl suolaa ja 1 ruokalusikallinen paprikajauhetta. Anna kiehua miedolla lämmöllä 4 minuuttia. Lisää joukkoon 1 tl valkoviinietikkaa. Anna liemen jäähtyä hetki. Nosta 4 keitettyä munaa liemeen, peitä kelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna värjäytyä seuraavaan päivään.

munat pääsiäisaamiaiselle.JPG

Munien kuorimisen jälkeen paljastui, että valkuainen oli myös hennosti värjäytynyt. Pinkit munat saivat perheen prinsessat innostumaan. Värjääminen oli hauskaa puuhaa ja saattaa olla, että tänä viikonloppuna kokeilemme jotain muita väriliemiä. Värjätyt munat sopivat kyllä erinomaisesti pääsiäisenä aamiaisella nautittaviksi. Mukavaa pääsiäisen odotusta!