KATSOMASI RESEPTIT

Man­sik­ka­sa­laat­ti

 

mansikkasalaatti.JPG

Heinäkuussa mansikat ovat juuri parhaimmillaan ja silloin niistä kannattaa nauttia yllin kyllin. Mansikka sopii todella hyvin salaatteihin. Basilika, balsamico ja mustapippuri sopivat todella hyvin yhteen mansikan kanssa.

Tällä kertaa käytin salaattiin mozzarellaa, edellinen mansikkasalaatti sisälsi vuohenjuustoa: http://www.maku.fi/blogit/keittiossa-kotona-ja-puutarhassa/vuohenjuusto-mansikkasalaatti 

Kotijuusto ja halloumi sopivat myös hyvin mansikkasalaattiin, joten niitä kannattaa myös kokeilla.

mansikka mozzarella salaatti.JPG

Vuohenjuusto-Man­sik­ka­sa­laat­ti

paistettu vuohenjuusto mansikkasalaatti.jpg

Lämmin paistettu vuohenjuusto ja tuoreet kotimaiset mansikat, ei voi sanoa muuta kuin NAM!

Kaupasta lähti rasiallinen kotimaisia mansikoita mukaan. Mansikat olivat niin herkullisen näköisiä ettei niitä voinut millään ohittaa. Kärryihin löysi tiensä myös vuohenjuusto, rucola ja pinjansiemenet. Idea illallisen salaattiin oli kyhätty kasaan kauppareissun aikana. Lopputulos oli onneksi kaikkea muuta kuin huono.

Illalla oli viileää, joten salaatti kaipasi lämpimän komponentin. Päädyin paistamaan vuohenjuustot uunissa ja samalla tuli pinjansiemenetkin paahdettua. Salaattiin päätyi kasvihuoneesta myös basilikaa. Vuohenjuusto-mansikkasalaatin kruunasi balsamicokastike. Mansikkasalaatin kera oli tarjolla myös flank steakia.

Molemmat äänestettiin jatkoon ja taatusti palaamme näihin resepteihin kerran jos toisenkin kesän aikana.

mansikkasalaatti.jpg

 

vuohenjuusto-mansikkasalaatti.jpg

 

Mansikka-Raparperikakku

mansikka-raparperijuustokakku.jpg

Juhlimme tyttöjen syntymäpäiviä viime viikonloppuna suvun voimin ja juhlapöydän kruunasi kaunis mansikka-raparperikakku. Mansikka-raparperikakun täytteenä oli raparperisosetta, mascarponea ja paahdettua valkosuklaata. Eli kakkua voisi sanoa myös mansikka-raparperijuustokakuksi. Tuoreet mansikat lisäsin kakun reunaa koristamaan.

En leivo kovinkaan usein ja ilahduin, kun mansikka-raparperikakku onnitui yli odotusteni. Mansikka-raparperijuustokakku keräsi myös kehuja vierailta. Kakun koristelin juuri ennen pöytään vientiä yksinkertaisesti tuoreilla mansikoilla. Viime viikonloppuna joutui tyytymään vielä ruotsalaisiin mansikoihin, mutta nyt saa kotimaisiakin suhteellisen kohtuullisella hinnalla.

mansikka-raparperikakku.jpg

 

Kesän helpoin ja herkullisin man­sik­ka­jäl­ki­ruo­ka: Eton Mess

mansikka marenki.jpg

Parhain mansikkakausi on aluillaan ja silloin niistä kannattaa nauttia yllin kyllin. Kesälomalla mökillä onkin tullut jo useampi litra syötyä mansikoita. Lapset pyysivät muutama päivä sitten jälkiruokaa ja hetken mietittyäni päädyin valmistamaan Eton mess -jälkiruokaa. Eton Mess on englantilainen jälkiruoka, johon tulee tavallisesti marjoja esim. mansikoita, marenkeja ja kermavaahtoa.  Tähän jälkiruokaan ei siis tarvita kuin muutama ainesosa ja valmistaminen käy kädenkäänteessä. Eton mess on siis erinomainen hätävara jälkiruoka yllättävien mökkivieraiden varalle.

Raksastan vaniljaa, joten maustoin kermavaahdon vaniljatangon siemenillä. Jälkiruokaa pystyy hyvin muuntelemaan käyttämällä eri marjoja tai hedelmiä. Lapsetkin pystyvät hyvin valmistamaan tämän jälkiruoan, koska ei tarvitse kuin vatkata kermavaahto, pilkkoa mansikat ja murustaa marengit. Helppoa ja herkullista siis!

mansikka eton mess.jpg