KATSOMASI RESEPTIT

Visit Kustavi: Spauna

spauna Kustavi.JPG

spauna ravintola.JPG

Mökki saareemme Kustavissa on keväällä avattu Spauna. Spauna on avattu remontin jälkeen Kustavin Kalatupien vanhoihin tiloihin Vuosnaisten satamaan. Spaunasta löytyy mm. ravintola ja kesäkauppa. Kesäkauppassa kävimme ahkerasti  kesäloman aikana ja täydensimme ruokavarastoja, jotta ei tarvitsisi aina lähteä lossilla mantereelle. Kesäkaupan leivät olivat erinomaisia ja paikan päällä leivottuja. Erityisesti ciabattasämpylät olivat koko perheen suosikkeja.

Viimeisenä lomapäivänä mökillä kävimme syömässä Spaunan ravintolassa ennen kotiin lähtöä. Ravintolan itsetehdyt tuorepastat houkuttelivat, mutta päädyin lopulta tilaamaan kuitenkin falafel- annoksen. Falafelit olivat ihanan rapeita pinnalta ja meheviä sisältä. Falafelit tarjottiin ihanan kirpeän tahinikastikkeen, salaatin ja grillattujen vihannesten kera. Tykkäsin annoksesta kovasti ja niin muukin perhe omista annoksistaan.

Seuraavalla kerralla on kyllä testattava ravintolan tuorepasta. Spauna on tarjolla myös paljon muutakin esim. majoitusta, pyörien ja veneiden vuokrausta. Lisää tästä erinomaisesta paikasta ja omistajien tulevaisuuden suunnitelmista voit lukea lisää linkistä.

spauna.JPG

spauna falafel.JPG

 

Lihansavustamo Lindroos

Lihasavustamo.jpg

Lihasavustamo Lindroos.jpg

Olimme miehen kanssa kahdestaan minilomalla Porvoossa viime viikonloppuna. Minilomasta luvassa lisää juttua blogiin tällä viikolla. Kotimatka päätettiin tehdä maisemareittiä pitkin tylsän motarin sijaan. Lihasavustamo kyltin nähdessämme emme empineet hetkeäkään vaan poikkesimme reitiltä.

Päädyimme Hinthaaraan Lihansavustamo Lindroosin pihaan, joka oli täynnä autoja. Sisällä meitä odotti mahtava savun tuoksu ja tiskit täynnä herkkuja. Paikasta tuli mieleen vanhan ajan kyläkaupat. Lihatiskiltä olisin halunnut maistaa vaikka mitä ja hetken aikaa pähkäilimmekin mitä ostamme. Päädyimme ostamaan palvattua hirveä ja karitsaa. Heräteostoksena mukaan lähti myös savupotka hernekeittoa varten ja hapankaalia.

Kotiin päästyämme herkuttelimme palvatulla hirvellä ja karitsalla kaprismajoneesin sekä perunasalaattine kera. Palvatut lihat olivat erinomaisia ja totesimme, että täytyy aina välillä lauantaisin tehdä retki tähän herkkukauppaan. Suosittelen ehdottomasti käymään.

Lindroos.jpg

 

 

Lapsiperheen arjen pelastus: Makuviikko

makuviikko.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Makuviikko

Sunnuntai-iltaisin istumme miehen kanssa alas ja käymme läpi seuraavan viikon ja laadimme selviytymisstrategian tulevaa viikkoa varten. Viisihenkisen lapsiperheen arjen pyörittäminen on aina välillä hiukan haastavaa. Muutama sunnuntai takaperin alkava viikko ei näyttänyt ollenkaan houkuttelevalta. Mies oli lähdössä työmatkalle koko viikoksi ja pyörittäisin perheen arkea yksin. Ajatus maanantain kauppareissusta töiden jälkeen päiväkotipäivän uuvuttaman uhmaikäisen kanssa ei totuuden nimissä tuntunut todellakaan houkuttelevalta.

Huokaisin helpotuksesta, kun muistin ettei kauppareissu olisi tarpeen vaan saisin ruoat kotiovelle! Sain nimittäin blogin kautta mahdollisuuden kokeilla Makuviikko -palvelua. Makuviikko -palvelun kokeilu ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan, kotiovelle toimitettu ruokakassi resepteineen helpotti arkea huomattavasti.

Makuviikko ruokakassin voit tilata helposti nettisivulta makuviikko.fi. Makuviikon ruokakasseissa on vaihtoehtoina viiden päivän perheboksi, kolmen päivän perheboksi tai pariskuntaboksi (kahdelle hengelle, neljälle päivälle). Voit valita kertatilauksen tai edullisemman kestotilauksen.

Ilokseni voin kertoa, että te lukijat saatte 20 euron alennuksen ensimmäiseen Makuviikko tilaukseen alennuskoodilla KKP20. Alennuskoodi on voimassa lokakuun loppuun asti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan arkea huomattavasti helpottavaa palvelua.

makuviikko ruokakassi.jpg

En ollut aikaisemmin kokeillut Makuviikko -palvelua ja täytyy tunnustaa, että hiukan jännitti mitä maanantai-iltana kotiovelle toimitettaisiin. Jännitin aivan turhaan, sillä kotiovelle toimitettiin aikataulussa tukevassa pahvilaatikossa todella laadukkaita aineksia. Kasvikset oli pakattu paperipusseihin ja ne olivat aivan moitteettomia laadultaan, kuten muutkin perheboksin tuotteet. Reseptien osalta en jännittänyt ollenkaan, sillä kaikki Makuviikon reseptit ovat itselleni erittäin tuttuja ja useampaan otteeseen hyväksi havaittuja Maku.fi reseptejä.

Lapset avasivat pahvilaatikon aivan innoissaan  ja yhdessä tutkimme laatikon sisältöä. Samalla luimme läpi laatikosta löytyneen reseptivihkon. Lapsista oli hauska tietää seuraavien päivien menu etukäteen. Reseptivihko sisälsi tietysti perheboksin reseptit ja hyvää tietoa tuotteista. Vihkoon oli lueteltu kaikki perheboksin ainekset ja luomutuotteet oli merkitty erikseen. Vihkoon oli kerätty myös hyviä vinkkejä ruokien valmistukseen ja käyttöjärjestykseen. Meille toimitetun perheboksin osalta suosilteltiin käyttämään suppilovahverot alkuviikosta, koska ne eivät ole kovin hyvin säilyviä.

ramenkeitto.jpg

Tilasin meille Makuviikon kolmen päivän perheboksin, tilauksen yhteydessä on tulevan viikon menu hyvin esitelty. Tilauksen jälkeen sain sähköpostiin reseptivihkon sähköisessä muodossa ja toimitusajankohdan tulevalle maanantaille. Kolmen päivän perheboksin menu oli osaltamme seuraava: Suppilovahvero-Ramenkeitto, Enchiladat luomujauhelihatäytteellä ja Maalaiskanapyörykät ja uunibataatit.

Valmistin ensimmäiseksi suppilovahvero-ramenkeittoa ja keitto oli aivan mahtavan makuista. Suppilovahvero-ramenkeitto osoittautui minun suosikikseni perheboksin ruoista. Onnekseni herkullista keittoa jäi hiukan yli ja sain otettua seuraavana päivänä maukkaan lounaan töihin mukaan. Kaikki Makuviikon perheboksin ruoat maistuivat hyvin koko perheelle, lasten suosikki oli kuitenkin luomujauhelihasta valmistetut enchiladat. Luomujauheliha oli huippulaatua, joten en yhtään ihmettele annoksen saamaa suosiota lasten keskuudessa. Olen monta kertaa kirjoittanut blogissa reseptien seuraamisen vaikeudesta ja tälläkin kertaa tuli hiukan sovellettua reseptejä. Uunibataattien sijaan meillä herkuteltiin bataattimuussilla, joka oli todella herkullista. Valmiista raaka-aineista ja resepteistä huolimatta voit halutessasi käyttää luovuutta ja kehitellä uusia reseptejä tai seurata hyväksi havaittuja reseptejä.

Olin todella tyytyväinen Makuviikko -palveluun ja ruokakassin sisältöön sekä resepteihin. Täytyy sanoa, että Makuviikon maanantain ruokatoimitus pelasti viikon, kun olin yksin pyörittämässä lapsiperhe härdelliä. Kun ei tarvitse miettiä milloin käyn kaupassa tai mitä laitan ruoaksi jää aikaa enemmän muihin asioihin. Tyytyväisenä asiakkaana voin todeta, että tilaus tehdään toistekkin viimeistään silloin kun mies on taas koko viikon työmatkalla.

Muista lukijaetu 20 euron alennus Makuviikko-tilauksesta! Alennuskoodi KKP20.

Alennuskoodi on voimassa lokakuun loppuun asti.

Makuviikko -palvelusta voit lukea lisää osoitteesta makuviikko.fi.

ramen keitto.jpg

tortillat.jpg

broileripyörykät.jpg

Kustavin Käsityökylä

 

image.jpeg

Kustavissa mökillä kesälomaa viettäessämme on jo lapsuudestani asti Kustavin käsityöläiskylässä ollut pakko päästä käymään ainakin kerran loman aikana. Käsityöläiskylässä sijaitsee Kustavin Savipajan myymälän lisäksi Paratiisipaja, sepänpaja, hopeapaja ja tekstiilitupa. Paikanpäältä löytyy myös kahvila ja lasten riemuksi pupuja sekä lampaita, joita pääsee ruokkimaan.

Savipajan myymälässä on astioiden lisäksi tarjolla kaikenlaista ihanaa mm. Serviettejä, keittiöliinoja, pehmoleluja ja kaikenlaisia herkkuja keittiöön. Paratiisipajasta löytyy kynttilöiden ja ekologisten pesuaineiden lisäksi luonnonkosmetiikkaa, sisustustuotteita ja vaatteita. Sepänpajasta löytyy tietysti pajassa taottuja esineitä, hopeapajasta löytyy ihania paikanpäällä tehtyjä koruja ja tekstiilituvasta ihastuttavia tekstiilejä.

Kahvilasta saa herkullisia munkkeja ja myös lounasta. Kahvit kannattaa nauttia viehättävällä terassilla ja lapset voivat samaan aikaan hurjastella viereisellä polkuautoradalla. 

Kustavin käsityöläiskylästä löytyy siis koko perheelle mielekästä katsottavaa ja tekemistä, suosittelen vierailemaan paikanpäällä.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Tällä kertaa mukaan tarttui edellisinä kesinä hyväksi havaittuja tuotteita paratiisipajasta: hyttyskynttilöitä, ekologista puhdistusainetta ja pyykinpesuainetta. Savipajan myymälästä ostin lisää ihania pastellinvärisiä pusspuss companyn astioita.

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

Kaupan hyllyjen helmet: MBakery Merisuolaleipä

image.jpeg

Kävimme mökiltä Raisiossa kaupassa ja leipäosastolta oli ihan pakko laittaa kärryyn kuvan herkullisen näköinen leipä. Kyseessä on MBakeryn pain de l'ocean eli Merisuolaleipä. MBakery voittikin suomen paras leipomo tittelin viime vuonna. Merisuolaleipä on leivottu hapanjuureen ja nimestäkin voi jo päätellä, että leipä on runsassuolainen. Ihan täydellinen leipä siis hellepäivänä nautittavaksi. Ainakin meillä leipä on tehnyt hyvin kauppansa uintiretkien jälkeen. Päivä ei voisi paremmin alkaa kuin kupillisella kahvia ja viipaleella hyvää leipää. Valitettavasti tätä leipää ei ole enää muruakaan jäljellä. 

Viipurilainen kotileipomo Café & Deli

 

image.jpeg

Olemme viettämässä viikonloppua vanhempieni mökillä Asikkalassa. Tänään lähdimme käymään Vääksyssä kaupassa. Matkan varrella huomiomme herätti täpötäysi parkkipaikka Viipurilaisen kotileipomon pihassa. Mummilassa kesälomaa viettävät lapsemme valistivat tietämättömiä vanhempia, että Viipurilainen kotileipomo on paras kahvila. 

Ihastuin leipomoon heti kynnyksellä, sillä ensimmäisenä silmään osui laaja valikoima leipomon upeita leipiä. Leipomo onkin julistanut leipävallankumouksen, jonka allekirjoitan täysin. Kannattaa tutustua siihen leipomon nettisivuilla. Tällä kertaa emme jääneet kahville vaan ostimme mukaan lasten toiveesta korvapuusteja ja lounaskeiton kera tarjottavaksi täysrukiista reikäleipä.

Reikäleipä oli aivan täydellistä ja se syötiin lounaalla viimeistä murua myöden. Paras ruisleipä mitä olen pitkään aikaan saanut. Korvapuustit katosivat myös parempiin suihin hetkessä. Suosittelen lämpimästi Viipurilaista kotileipomoa, täällä on aina käytävä mummilassa vieraillessa.

image.jpeg

 

image.jpeg

image.jpeg

 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

 

image.jpeg

image.jpeg

 

 

Vartsalan Vanha Koulu

 

image.jpeg

Pääsimme miehen kanssa tänä viikonloppuna kahdestaan mökille. Päätimme lähteä pyörillä kohti Vartsalan vanhaa koulua. Juhannuksena pistäydyimme lasten kanssa kahville ja munkille. Silloin huomasimme, että Vartsalan vanhalle koululle oli tullut pizzauuni. Pyöräilimme siis miehen kanssa paikanpäälle lounaalle.

Pizza maistui meille molemmille erinomaisesti ja iso pizza riitti hyvin kahdelle jaettuna lounaaksi. Pihalla oli mukava istuskella ja nauttia kesäisestä päivästä.

Tänä kesänä Vartsalan vanhalle koululle pääsee myös meriteitse veneellä. Rantaan oli valmistunut uusi laituri.

Vartsalan vanhalla koululla kannattaa poiketa jos satut Kustaviin. Paikka on meidän koko perheen suosiossa. Aiemmassa kirjoituksessani Vartsalan vanhasta koulusta löytyy kuvia myös kahvilan sisältä: http://www.maku.fi/blogit/keittiossa-kotona-ja-puutarhassa/kustavin-helmi-vartsalan-vanha-koulu

IMG_0507.JPG

IMG_0508.JPG

IMG_0509.JPG

IMG_0510.JPG

IMG_0511.JPG

IMG_0512.JPG

IMG_0519.JPG

IMG_0522.JPG

IMG_0523.JPG

 

Kaupan hyllyjen helmet: Livonsaaren leipomon leivät

DSC_0084.JPG

Kesäloma on kulunut mukavasti mökillä Kustavissa säästä huolimatta. Loman aikana olemme mieheni kanssa ihastuneet Livonsaaren leipomon leipiin. Livonsaaren leipomon leivät ovat luomua ja lisäaineettomia sekä käsin tehtyjä. Suosikiksemme on noussut aikapoika -leipä, joka sisältää ruisjauhoa, spelttijauhoa, auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä ja merisuolaa. Aivan mahtavia leipiä ja todella harmi, ettei niitä ole kotona saatavilla. Leipomon kotisivuilta löytyy listaus myyntipaikoista. Mökkimatkoilla on loman jälkeen taatusti pakko pysähtyä jossain livonsaaren leipomon leipien  myyntipaikassa.

Lapset ovat myös kaikki löytäneet loman aikana oman lempileipänsä: tokaluokkalaisen suosikkileipä on leipomo rostenin ruisrokit, eskarilaisen suosikkileipä on leipomo rostenin piimäsämpylät ja kuopus on ihastunut leipomo veraisen ruis-karpalosekaleipään. Lapset totesivatkin, että meidän on muutettava Turkuun, että saavat usein lempileipiään.

Kaupan hyllyjen helmet juttusarjan edellisen osan löydät linkistä.

 

DSC_0091.JPG

 

Miellyttävä taukopaikka: Design Hill

Hyvät taukopaikat ovat mökkimatkoilla kullanarvoisia. Eilen tuli löydettyä aivan mahtava paikka: Designhill. Designhill sijaitsee Halikossa- E18 mottoritien liittymässä suoraan Turku-Helsinki- tien varrella.

WP_20150605_18_18_27_Pro.jpg

Designhilliltä löytyy aivan mahtava kahvila Design Hill Cafe, Pinetan tehtaanmyymälä,  Nanson, Finlaysonin, Marimekon ja Globe Hopen shop-in-shopit, laajavalikoima askartelutarvikkeita, mahtava valikoima keittiötarvikkeita ja jopa kampaamotuotteita. Tästä taukopaikasta löytyy kyllä kaikkea kivaa ja myös tarpeellista mökille.

WP_20150605_18_23_01_Pro.jpg

Kahvilassa testasimme tietysti kahvin sekä mozzarella-rucolaleivät ja kinkkupiirakan. Leivät ja piirakka tarjoiltiin vihersalaatin kera. Kaikki maistuivat erinomaisilta ja olimme todella tyytyväisiä laatuun verrattuna moniin muihin testattuihin taukopaikkoihin. Kahvia kiiteltiin erityisesti, baristat valmistivatkin jokaisen kahvin erikseen. Kahvilassa oli myös hyvä ja herkullinen valikoima belgialaisia suklaita. Suosittelen lämpimästi siis poikkeamaan tähän kahvilaan.

WP_20150605_18_37_16_Pro.jpg

Hurmaannuin täysin myös mahtavaan keittiötarvike valikoimaan. Designhilliltä löytyy mm. ihania Gerberan astioita. Hillitsin ainakin tällä kertaa itseni ja mukaan tarttui vain mutteripannu mökille vietäväksi. Tänä aamuna olikin luksusta juoda cappucinoa mökillä. Desinghillitä löytyi runsaasti erilaisia tuotteita, tarkemmat tiedot myytävistä tuotteista löytyy linkistä.

WP_20150605_18_27_18_Pro.jpg

WP_20150605_18_47_16_Pro.jpg

WP_20150605_18_46_02_Pro.jpg

Uskoisin, että Desinghillistä tulee meidän vakiotaukopaikka mökkimatkoilla. Hyvät taukopaikat ovat kullanarvoisia tienpäällä, joten arvoisat lukijat ilmiantakaa suosikkitaukopaikkanne postauksen kommentteihin. Kesälomalla ovat varmasti monelle arvokasta tietoa.

 

 

 

Turku Suomen Joulukaupunki osa2

WP_20141213_001.jpg

Viime viikonloppuna Turussa saimme nauttia jouluisasta tunnelmasta joulumarkkinoilla vanhalla suurtorilla. Huono sääkään ei haitannut, kun saimme partiolaisten lämmintä glögiä. Markkinoilla riitti ihmeteltävää ja Brikkalan talon sisäpihalla oli myös paljon kojuja. Kävimme myös Brikkalan kirjakaupassa, jossa oli ihania lahjaideoita niin lapsille kuin aikuisillekkin. Samoissa tiloissa toimii taidelainaamo.

WP_20141213_11_33_26_Pro.jpg

Suurtorin joulumarkkinoilta minä ostin miehelle tuliaiseksi savustettua villisika- ja hirvimakkaraa. Toinen on jo naposteltu, saa nähdä säästyykö toinen jouluksi. Äitini kohde markkinoilla oli Pirjo ja Reima Salosen myyntipiste, josta hän hankki kassillisen silakkapurkkeja. Ovat kuulemma maailman parhaita ja erityismaininnan sai punaviinisilakat. Viime viikonloppuna oli valitettavasti viimeiset suurtorin joulumarkkinat.

WP_20141213_11_41_23_Pro.jpg

 

WP_20141213_10_16_58_Pro.jpg

Onneksi Turusta löytyy myös Joulutori Turun kauppatorilta. Joulutorilla oli ihana tunnelma. Erityisesti ihastelin mökkikuntamme Kustavin Savipajan ihania mukeja, joita meillä onkin jo useita. Joulutori on auki 22.12 asti. Joulunajan tapahtumat Turussa löytyvät visitturku.fi -sivustolta.

WP_20141213_10_18_12_Pro.jpg

WP_20141213_10_19_14_Pro.jpg

WP_20141213_10_44_15_Pro.jpg

Siskoni suosituksesta kävimme joulukahvi ostoksilla Turussa, Turun kahvipaahtimon tuotteita voi ostaa Cafe Art kahvilasta. Me ostimme vain kahvia, mutta kahvila oli ihanan tunnelmallinen, joten se on ehdottomasti kokeiltava ensi kerralla. Turun kahvipaahtimolla on myös nettikauppa.

WP_20141213_10_46_31_Pro.jpg

WP_20141213_12_07_02_Pro.jpg

Seuraavaksi suuntasimme terraviiva -liikkeeseen kaskenkadulle ja voin rehellisesti sanoa, että sekosimme ihastuksesta... Sen todisti monta joululahjaa pelkästään itselleni. Liikkeessä oli aivan ihania käsintehtyjä kaakeleita ja jokaisen ruokabloggaajan mielestä varmasti myös astiataivas. Terraviivasta tulee ehdottomasti jokaisen Turun matkan must kohde.

WP_20141213_12_07_46_Pro.jpg

WP_20141213_19_17_36_Pro.jpg

Lopuksi vielä lyhyesti muita suositeltavia kohteita Turussa.

WP_20141213_10_24_55_Pro.jpg

Turun Kauppahalli

WP_20141213_13_15_32_Pro.jpg

Turku Design Now! Shop

WP_20141213_14_19_14_Pro.jpg

Heirol

Turku Suomen Joulukaupunki osa1

WP_20141212_20_08_44_Pro.jpg

Viime viikonloppuna sain nauttia Turun jouluisesta tunnelmasta äitini ja pikkusiskoni kera viikonloppumatkallamme. Turku ja joulu yhdessä kuuluivat kiinteästi lapsuuteeni, sillä isovanhempani asuivat Turussa. Joulu ei myöskään ole kunnon joulu ilman joulurauhan julistusta, monena vuonna olimmekin sitä kuuntelemassa paikanpäällä. Matka ei valitettavasti alkanut kovin hyvin, sillä objektiivi hajosi. Joudutte siis valitettavasti tyytymään kännykkäkameran kuviin. Matkasta on niin paljon kerrottavaa, että päätin kirjoittaa kaksi postausta. Nyt on luvassa kahviloita ja ravintoloita, seuraavassa postauksessa sitten ostospaikkoja.

WP_20141213_12_33_49_Pro.jpg

Aloitetaan pikkusiskoni ja minun pitkäaikaisesta suosikki kahvilasta, tunnelmallisesta Cafe Qwenselistä. Kahvila sijaitsee ihanan apteekkimuseon sisäpihalla. Apteekkimuseossa pääsee näin joulunaikaan ihastelemaan vanhan ajan joulupöytiä ja jouluherkkuja.

WP_20141213_12_37_19_Pro.jpg

Kahvilassa nautimme ihanassa miljöössä herkullista punajuuri-vuohenjuustopiirakkaa. Kahvilassa on pöytiintarjoilu ja kahvi tuotiin pöytään kuparipannussa.

WP_20141213_12_40_32_Pro.jpg

Joulutunnelma oli taattu, kun pääsimme seuraamaan pienten Lucia kulkuetta ikkunasta.

WP_20141213_002.jpg

Toisen lounaan nautimme tietenkin Pizzariumissa. Olihan se pakko käydä testaamassa paikka, joka on saanut niin paljon kehuja blogeissa. Hansakortteli, jossa pizzarium sijaitsee on hieman sokkeloinen ja ainakin meidän oli hieman hankala löytää perille. Kärsivällisyys onneksi palkittiin ja älyopastaulujen avulla löysimme paikanpäälle. Maistoimme erilaisia pizzapaloja ja ne olivat erinomaisia, voin siis suositella paikkaa lämpimästi.

pizzarium.jpg

blanko.jpg

Emme meinanneet saada pöytää mistään ravintolasta, kun aloitin kyselyn viikkoa aikaisemmin eli aivan liian myöhään. Onneksi pääsimme kuitenkin illalliselle Blankoon. Miljöö oli taas kerran ihastuttava ja palvelu erittäin ystävällistä. Ruoka oli hyvää varsinkin lammassalaatti ja lammasvarras, mutta parasta illassa oli pöytämme siivousta odottaessa nauttimamme lämpimät mojitot. Mojito tarjottiin siis lämpimänä totina, mintusta sekä limestä irtosi huimasti makua tähän lämpimään juomaan. Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla itsekkin kotona.

WP_20141212_20_34_58_Pro.jpg

Huomenna luvassa siis lisää jouluista tunnelmaa Turusta...