KATSOMASI RESEPTIT

Keit­tiö­puu­tar­ha mökillä

kustavi maisema.JPG

Terveisiä mökiltä Kustavista. Vietimme mökillä Helatorstain ansiosta pitkän viikonlopun. Viikonloppu sujui suurimmaksi osaksi laiturin kunnostustalkoissa, joten ihan lomailuksi vapaata ei voinut kutsua. Pääsin kuitenkin upottamaan sormeni multaan eli mökin keittiöpuutarhan kimppuun. Viime kuun loppupuolella saimme jo istutettua perunat. Osa perunoista oli esikasvatettu purkeissa ja harson alta paljaistuikin jo kunnon varret. Kiitos esikasvatetuista ja idätetyistä perunoista kuuluu isälleni. Lasten vaatimuksesta perunamaahan istutettiin tänä vuonna pelkästään siikliä, joka on kuulemma parhaimman makuinen peruna ja muita on ihan turha kasvatta. Totuushan tulee tunnetusti lasten suusta :). Jännityksellä jäämme odottamaan saammeko jo Juhannuksena uutta perunaa omasta maasta.

perunamaa.JPG

Mökin kasvimaa on ollut monta vuotta kesannolla, jos näin voi sanoa kasvimaan kohdalla. Kasvimaan kääntäminen kävi siis työstä ja tuntuu vieläkin lihaksissa, mutta valmista tuli. Kotona lehtokotilot ovat todellinen riesa ja täytyykin tarkkaan harkita mitä pystyy/kannattaa kasvimaalla kasvattaa. Salaatit ja yrtit kasvatan kotona jo suosiolla parvekelaatikoissa ja ruukuissa. Mopo taisi siis hiukan lähteä käsistä mökin keittiöpuutarhassa, kun lehtokotiloista ei tarvitse välittää ja kasvimaasta tulikin hiukan aiottua suurempi.

kasvimaa.JPG

Löysin puutarhamyymälästä onnekseni kahta eri lajiketta lehtikaalintaimia ja lehtikaalia onkin nyt runsaasti kasvamassa. Lapset ostivat puutarhamyymälästä mansikan taimia ja ne tuli myös istutettua. Onneksi tajusin istuttaa mansikat kasvimaan reunalle, muuten innokkaat puutarha-apulaiset olisivat saattaneet talloa kastelupuuhissa muut kasvit. Kasvimaahan kylvin punajuuren, mangoldin, porkkanan, kyssäkaalin, rucolan, lehtisalaatin, retiisin, papujen ja sokeriherneiden siemeniä. Yrttimaahan istutin ruohosipulin, salvian, oreganon, timjamin ja persilijan taimia. Tietysti myös runsaasti tillin siemeniä perunoiden kaveriksi. Jännityksellä jään odottamaan seuraavaa mökkireissua. Taidan sännätä heti keittiöpuutarhaan, kun auto on pysähtynyt mökin pihaan. Muutama viikko pitäisi jaksaa odottaa...

yrttimaa.JPG

Itse olen aika noviisi keittiöpuutarhan suhteen. Jää siis nähtäväksi miten innokkaan aloittelijan käy keittiöpuutarhan kanssa niin kotona kuin mökilläkin. Toivottavasti kesällä ja kesän lopulla saadaan nauttia runsaasta sadosta. Vinkkejä ja vertaistukea otetaan muuten mielellään vastaan.

Puutarhassa: Syyskylvö

Tänäkin kesänä minulla oli raksalla kasvimaalla kasvamassa mm. porkkanaa, punajuurta, kyssäkaalia, perunaa, maa-artisokkaa, kesäkurpitsaa jne. Kasvimaa jäi kesällä raksakiireiden painaessa päälle täysin oman onnen nojaansa. Peruna ja maa-artisokka satoa tämä ei tuntunut pahemmin haittaavan, mutta muu sato jäi aika onnettomaksi.

itse kasvatetut porkkanat.JPG

Syksyllä maasta kuitenkin nostimme nämä söpöt pikkuiset porkkanat. Hyviltähän ne maistuivat, vaikka harvennuksen puutteessa jäivät onnettoman pieniksi. Kasvimaan onneton kohtalo tänä kesänä jäi kaihertamaan mieltäni. Kun nyt syksyllä pääsimme muuttamaan päätin kokeilla syyskylvöä.

syyskylvö.JPG

Syksyllä kylvetyt siemenet itävät varhain keväällä, joten satoa on (toivottavasti) luvassa aikaisemmin. Syksyllä kylvettäväksi sopivat hyvin porkkana, palsternakka, talvivalkosipuli, persilija ja kylmäkäsittelyn tarvitsevat siemenet kuten karhunlaukka. Paremmin villiyrttinä tunnettu karhunlaukka pääsi yrttimaan varjoisaan kolkkaan, missä mikään ei oikein ole viihtynyt. Toivottavasti kokeilu onnistuu ja pääsen kokeilemaan karhunlaukkaa ruoanlaitossa.

Talvivalkosipulia laitoin runsaasti kasvamaan, sillä meillä sitä kuluu todella paljon, varsinkin talvella. Suurena mustajuuren ystävänä päätin kokeilla onnistuisiko senkin kohdalla syyskylvö. Aiemmin olen jättänyt mustajuuret maahan syksyllä kun ovat olleet liian pieniä syötäväksi ja korjannut sadon seuraavana kesänä. Näiden lisäksi kokeilin myös porkkanaa ja palsternakkaa. Jännityksellä jäämme siis odottamaan onnistuuko kokeilu ja onko satoa luvassa aikaisemmin ensi kesänä.

valkosipuli syysistutus.JPG

Hyötykasvien lisäksi oli pakko laittaa maahan kasvamaan myös jotain kevään kukkaloistoa varmistamaan. Ensi keväänä saamme näköjään nauttia valkeasta kukinnasta, ei ollut nimittäin mikään suunniteltu värivalinta. Kukkasipuleiden kanssa on ollut hiukan haastavaa pihapiirin oravien takia, jotka kävivät viime keväänä kaivamassa vanhoista kukkapenkeistä suurimman osan kukkasipuleista ylös. Toivottavasti tänä vuonna on parempi tuuri.

tulppaanin sipulit.JPG