italialainen munakoisopaistos.jpg

Rakastan munakoisoa ja italiaista ruokaa. Joulukuussa söin ravintolassa taivaallista munakoisopaistosta ja siitä asti on pitänyt kokeilla sitä itse valmistaa. Lapset lähtivät mummilaan hiihtoloman viettoon. Oiva tilaisuus siis kokata rauhassa ja viettää lauantai ilta kotona kahdestaan miehen kanssa hyvän ruoan merkeissä.

Munakoisopaistos on monivaiheinen resepti, mutta ei ole vaikea valmistaa. Uunista tulvivat tuoksut lupasivat hyvää ja oli kyllä vaikea malttaa antaa munakoisovuoan jäähtyä. Ilokseni munakoisopaistos onnistui erinomaisesti ja maku oli todellakin kaiken vaivan arvoista. Munakoisopaistosta voi nauttia sellaisenaan esimerkiksi vihersalaatin kera tai lisukkeena.

Munakoisopaistos toimitti illallisella lisukkeen virkaa, sen kanssa oli tarjolla mm. paahdettuja kirsikkaterttutomaatteja. Muista illallisen ruoista lisää myöhemmin.

munakoisopaistos.jpg

italialainen munakoisovuoka.jpg