Reseptit ja raaka-aineet kotiin kahdelle nyt 42€ (62€) Käytä etu
KATSOMASI RESEPTIT

Grande Finale eli jäähyväiset Eleanoran tapaan: Kol­mi­ker­rok­si­nen mahtikakku

Grande Finale -överikakku, kokonainen.jpg

"Jäähyväiset ovat aina vaikeita. Kurkkua kuristaa ja betasalpaajaa kuluu enemmän kuin lääkelaki sallii. Mutta ratkaisin asian itselleni ominaisimmalla tavalla, nimittäin kakulla!"

 

Baking Instinct. Nuo sanat piirtyivät kuin tulikirjaimina muistivihkoni sivuille neljä vuotta sitten. Oheen teippasin suuresti arvostamani, Saksasta aikoinaan paenneen esi-isäni, Baltazar "Babbis" von Smöörin aatelisvaakunan. Istuin raukeana talvipuutarhassani ja etsin levottomalle mielelleni jotain projektia, johon saisin uppoutua sydänjuuriani myöten. Näille perustuksille syntyi leivontablogini.

Sokerikirjurin sukupuusta veistettynä, minut liitettiin jo syntymässäni herkkusuiden joukkoon. Vieläpä niin yltiöpäisten herkkusuiden, joiden ravintoympyrä koostuu ainoastaan makeasta, makeammasta ja makeimmasta, kuohuviinillä täydennettynä.

Halusin kohottaa paitsi ennen kaikkea universaalia leivontakulttuuria mutta ennen kaikkea Suomen baakkelssiperinteitä. Halusin suunnitella ohjeita, joiden fantastinen makumaailma saisi makusilmut puhkeamaan ylistykseen niin yksityiskotien salongeissa kuin kahviloissakin. Sillä jokainen mauton, mitäänsanomaton ja kuivakka leivonnainen on liikaa!

Grande Finale -överikakku, käsi ja marengit.jpg

Kuluneet vuodet ovat olleet voin, sokerin, mantelimassan korkeaveisuuta. Olen täysin vakuttunut siitä, että sulkakynäni jätti jäljen tämän maan herkkusuihin. Sillä maailma muuttuu kirjain ja leivonnainen kerrallaan. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä!

Olen ajoittain vedonnut ailahtelevaiseen mielenlaatuuni (no kertokaa edes yksi taiteilija, jolla ei olisi havaittavissa tiettyä sisäistä disonanssia tai epästabiliteettia) ja nyt sisäiset kompassinneulani ovat asettuneet sellaiseen asentoon, jossa blogin jatkaminen tässä muodossaan on tullut makean polkunsa päähän. 

Mieleni täyttää samaan aikaan sekä pakahduttava haikeus että suunnaton helpotus. Mutta kerrankin olen täysin tyyni, sillä olen tehnyt kaiken tuhatprosenttisella hybriksellä, taistellen parempien leivonnaisten puolesta. Sillä te rakkaat lukijani ansaitsette vain parasta!

Jäähyväiset ovat aina vaikeita. Kurkkua kuristaa ja betasalpaajaa kuluu enemmän kuin lääkelaki sallii. Mutta ratkaisin asian itselleni ominaisimmalla tavalla, nimittäin kakulla.

Jäähyväiskakkuni on kolmikerroksinen installaatio, joka saa innoituksensa Danten kolmiosaisesta jumalaisesta näytelmästä (La divina commedia).

Suklaa-lakritsikakku.jpg

Pohjalla on Inferno eli Tuonela, jota edustaa suklaa-lakritsikakku. Tiedätte varmaan, että luovaan työhön liittyy kosoltui myös alhoja, uskon puutetta, alakuloa ja epätoivoa. Tumma suklaa ja lakritsi muodostavat tässä vuoropuhelun pimeyden porttien kanssa. Sillä ilman pimeyttä ei ole kykyä aistia valon kajoa.

Appelsiini-chilikakku.jpg

Keskimmäinen kakku, appelsiini-chilikakku, symboloi Kiirastulta. Joskus hybris on niin päällekäyvän voimakas, että tuntuu kuin kiirastulen lieskat nuolisivat herkkuholvin ovia.

Painajaisissani suklaat, marsipaanit ja jopa sokerit sulavat ja kakut kärventyvät yksi toisensa perään pohjattomiin uuneihin kadoten. Appelsiinin väri yhdessä chilin poltteen kanssa ovat kuin sisäinen tuleni.

Passion-brita.jpg

Kaiken tämän vaivan jälkeen triptyykkikakkuni kruunaa Passion-brita, joka on kuin Paradiso eli Paratiisi. Parhaimmillaan uusien leivonnaisten luominen avaa ovet kirkkaimpiin saleihin, joihin verrattuna Versaillesin peilisali on liki mitäänsanomaton esitys.

VonSmöörin jäähyväiset, silmänisku.jpg

Jäähyväiseni ovat yhtä överi kuin minäkin. Se ken hillittömyyttäni yrittää ohjeistuksin suitsia, saa vastaansa ylenpalttisuuden vastarinnan. Mottoni on aina tuleva olemaan More is More.

Minusta ette ikinä saa niukkuuden ja skandinaavisen eleettömyyden airutta, joka kulkisi nudenvärisessä mekossa ja tuohivirsuissaan maailman turuilla ja toreilla, koivikkoon huudellen.

Olkoon nämä jäähyväiseni kuin makeuden Suvivirsi, joka saa kesän täyteen loistoonsa. Vaikka olen ajoittain kokenut olevani kuin paratiisista karannut outolintu (siihen olen toki saanut aina tottua), olen silti hykerrellyt ja nauttinut joka hetkestä.

Erityisen pakahduttavana tulen iäti muistamaan ne hetket, jolloin olen kuullut teidän leiponeen ohjeillani jotain fantastisen hyvää! Sillä käyttöönhän leivontaohjeet ovat aina luotuja, eivät holviston pölyisiksi aarteiksi.

VonSmöörin jäähyväiset-1.jpg

Blogin varrella yksi parhaimmista lahjoista on ollut yhteistyö lahjakkaiden, hurmaavien ja hauskojen henkilöiden kanssa. Mieluiten lausuisin nämä sanat kasvotusten, mutta joudun tyytymään kompromissiin ja laittamaan ne tähän.

Päivi Häikiö: Tämän Universumin timanttisin visualisti ja graafinen suunnittelija, leivontakirjani maaginen AD

Laura Riihelä, Reetta Pasanen, Katri Kapanen, Sami Repo, Sanna Peurakoski, Satu Nyström, Timo Pyykkö, Johanna Myllymäki: maan maniot ja ehdottomaan ruokakuvauseliittiin kuuluvat valokuvaajat, jotka ovat ikuistaneet visioni

Satu Koivisto: Maku-lehden päätoimittaja, joka uskalsi ottaa tällaisen eksentrikon maku.fi-blogiyhteisöön.

Sekä muu Maku-lehden kannustava ja rakas toimitus: Uura Hagberg, Emilia Kolari, Tanja Pellikka, Jasmin Raitakari, Annika Elomaa ja Johanna Falck 

Rakastettu perheeni ja lähipiirini, jonka apu, kannustus, tuki ja kaikenlainen vaivannäkö (sekä kärsivällisyys) on ollut kultaharkkovuoren arvoinen asia. 

Maku.fi-bloggaajat, joiden avarakatseisuus ja huumori on sallinut kaltaiseni läsnäolon. Pitäkää vaakuna korkealla!

Sekä tietysti te hyvät lukijani, jotka ovat pysyneet kaltaiseni makeuden outolinnun matkassa!

VonSmöörin jäähyväiset, silmät kiinni.jpg

Nyt on tullut aika lähteä Kultaisen Palmun alle, lämpimien tuulten ja turkoosin veden äärelle. Mutta olen kuin Makeuden Hyvä Haltijatar, jota voitte aina muistaa silmäniskuin ja kannustavin huudahduksin!

Teitä ikuisesti lämmöllä muistaen sekä voin, sokerin ja marsipaanin ikiaikaiseen liittoon tukeutuen,

Absobakinglutely!

Eleanora von Smöör

VonSmöörin jäähyväiset, hopeiset tossut.jpg

Kuvat: Reetta Pasanen

Vatkaamatta valmis: Raparperi-blondies

Raparperi-blondies.JPG

"Olen vasta viime aikoina alkanut syvällisemmin ymmärtää "Hiljaisen leivonnan" salatun viisauden."

 

Vaikka en suosikaan kaikenlaista asioiden vatkaamista ja ylenmääräistä vatulointia, leivonnassa sinnikäs vatkaaminen takaa yleensä parhaimman lopputuloksen! Ylivertaisista marengeista ja kakkupohjista on usein kiittäminen sekä tehokasta sähkövatkainta että leipojan oivallista näppituntumaa. Mutta joskus minäkin ajan mutkat suoriksi!

Alkukesän viherrys ja ensimmäiset pihalle katetut kahvi- ja teehetket ovat liian kallisarvoisia uhrattavaksi tuntikausien puuhastelulle keittiössä. Tästä tarpeesta sekä arvoisan kollegani toimittamasta raparperilähetyksestä on kiittäminen tätä reseptiä. Annoin itselleni pienen aivopähkinän ja päätin kehittää taikinan, joka valmistuu vatkaamatta, yhdessä kattilassa.

Eräs suuresti arvostamani kollegani, kutsuttakoon häntä tässä vaikka Emilie-nimellä, on lanseerannut mielestäni kerrassaan nerokkaan yhteisnimittäjän vatkaamatta valmistuville taikinoille. Nimittäin kyseessä on "hiljainen leivonta"!

Raparperi-blondeis, lähis.JPG

Hiljaisuuden vaatimus voi kummuta hyvinkin erinäisistä syistä, leipojan elämäntilanteesta tai elinpiiristä johtuen. Perheen pienokainen saattaa olla juuri vaivutettu suurella työllä päivä- tai iltaunilleen, kun olisi juuri passeli ajankohta leipoa. Tällöin kovaääniset tehomoottoreilla varustellut kodinkoneet eivät tule kuuloonkaan vaan keittiössä on toimittava hiiskumatta.

Joskus leipomisen on tapahduttava salassa, etenkin jos baakkelssin on tarkoitus toimittaa lahjan virkaa ja päivänsankarin kakku on leivottava yön hämärissä. Tai jos leipojalla herää pakottava tarve leipoa jotain vain itselleen. Tai jos vatkaimen hurina on riittävä syy naapurin provosoitua ja syyttää meluongelmista. 

Olen vasta viime aikoina alkanut syvällisemmin ymmärtää "Hiljaisen leivonnan" salatun viisauden. Siinä ollaan lähes meditatiivisessa tilassa, kattilan ylle kumartuneena. Poissa ovat laitteiden synnyttämä metakka. Sen sijaan olen dialogissa sisäisen leivontavaistoni kanssa.

Raparperi-blondies, lähis2.JPG

Hiljainen leivonta ei missään nimessä (ainakaan omalla kohdallani) tarkoita vajoamista sellaiseen askeesiin, jossa tingittäisiin raaka-aineiden täyteläisyydestä ja laadusta! Päin vastoin, tämä raparperi-blondies on suorastaan hulppea hiukopala herkutteluhetkiin. 

Jos kattilassa yhdistyvät voi, valkosuklaa, sokeri, siirappi, munat, mantelijauhot, vehnäjauhot, kookoshiutaleet - raparperia unohtamatta, en kutsuisi makumaailmaa köyhäksi saatika yksinkertaiseksi!

Tehkää tekin tutkimusmatka Hiljaisen Leivonnan maahan tämän raparperi-blondiesin myötä! Saatatte löytää sivupolun, jonne poikkeatte silloin tällöin suurella lämmöllä ja rakkaudella. Luovutte hetkellisesti vatkaimesta mutta saatte tilalle jotain ihan uutta.

Toukokuun valoa ja raparperikauden suloista kirpeyttä toivottaen,

Eleanora

Leivo äidille: Porkkana-ki­nus­ki­kup­pi­ka­kut

Porkkana-kinuskikuppikakku.JPG

"Äidit jos ketkä ansaitsevat sekä makeutta että blingblingiä - unohtamatta runsasta määrää strösseliä!"

 

Joskus inspiraation hyökyaalto lähtee liikkeelle muffinivuoan maagisesta voimasta!

Jo tovi sitten tein leivontaliikkeestä hankintoja ja mukaani tarttuivät nämä hulvattomat fashionista-koiraa esittävät pahviset muffinivuoat. Olen enemmän siivekkäiden eläinten ja ystävä (kuten lemmikkihuuhkajani antaa osviittaa). Samoin isot kissapedot puhuttelevat minua. Mutta huumorin hengessä oli myönnettävä, että tässä blingbling-mopsissa oli jotain vastaansanomattoman hupaisaa.

Olikin jo vierähtänyt aikaa siitä, kun olin viimeksi tehnyt aivan klassisia kuppikakkuja! Joten tuumasta toimeen ja annoin ainesten valikoitua herkkukaapeistani hyväksi havaitsemani leivontavaistoni ohjaamana.

Mutta myönnettäköön, näistä tuli nyt klassista kuppikakkua hieman makeammat versiot. Ette varmaan suoraan sanottuna juurikaan enää ylläty tästä tiedosta..

Näiden kuppikakkujen tenho on kinuskisessa sydämessä ja makeassa tuorejuustokuorrutuksessa. Käytin kuorrutukseen vaniljalla maustettua tuorejuustoa. Ja ne kevytversiot jättäkää suosiolla jollekin toiselle, sillä kuorrutukseen tarvitaan aina jykevärakenteista tuorejuustoa. Muuten tulee ihan lirularua.

Kinuskinen sydän pursotetaan vastapaistettuihin muffineihin pursotinpussin ja tyllan avulla. Tuoreiden leivonnaisten huokoinen solurakenne soveltuu täyttämiseen erinomaisesti. 

Äitienpäiväviikonlopun lähestyessä nämä sopivatkin juuri parahiksi kaikkien äitien juhlistamiseksi. Sillä äidit jos ketkä ansaitsevat sekä makeutta että blingblingiä - unohtamatta runsasta määrää strösseliä!

Aurinkoisin terveisin,

Eleanora

Marsipaania ja mansikoita

Mansikat.JPG

"Oma kirjanpitoni kattaa kultakannan lisäksi myös liki kaikki elämäni aikana nauttimani marsipaaniharkot!"

 

Kävin iltakävelyllä Stockmannin Herkussa. Kun näin silminkantamattomiin kauniisti lajiteltuja mansikkalaatikoita (ja vieläpä kullan kurssiin verrattuna liki mitättömän edulliseen hintaan), olin myyty! Ummistin silmäni ja annoin vaistoni ohjata sormeni valitsemaan sen parhaimman pakkauksen. Miten kauniita ja kiinteitä, makeitakin vielä! Kesä on vihdoin saapunut lautaselleni!

MarzipanTorte, pakkaus.JPG

Mansikoiden lisäksi mukaani tarttui toki muutakin. Nimittäin taattua tavaraa ja perusruokavaliooni olennaisesti kuuluvaa Niedereggerin marsipaania suoraan Lyypekistä! Yleensä olen ostanut kerralla kilokaupalla marsipaanipatukoita mutta ilolla tervehdin tällaista somaa pikkutorttua. 

Muistannette saksalaiset sukujuureni, joten Marzi Pane eli Maaliskuun Leipä on minulle Jokapäiväinen Leipäni. Asia jota ilman en kertakaikkiaan kykene elämään! Ja marsipaanin on toki tultava perinteikkäästä hansakaupungista, Lyypekistä

Olen toki vieraillut Saksanmaalla useammin kuin jaksan tähän hätään muistaa. Mutta erityisen kirkkaat muistot minulla on Lyypekistä kultaiselta 1980-luvulta, jolloin erään turneen yhteydessä vanhempani veivät minut paikalliseen parhaimpaan marsipaanipuotiin. Kaikista houkutuksista huolimatta katseeni naulitui heti marsipaanista valmistettuun leppäkerttuun, joka istui vihreällä lehdellä. Leppäkertun yhteydessä luki saksaksi "viel Glück"eli paljon onnea.

Onnenkerttuni säilyi näin jälkikäteen katsottuna ällistyttävän pitkään kokonaisena, sillä säästin sitä tovin kuin kalleinta aarrettani. Kun vihdoin ymmärsin, ettei marsipaani mihinkään maailmasta lopu, puraisin jo kovettuneeksi muuttunutta kerttua. Sittemmin olen oppinut nauttimaan marsipaanin aina viivyttelemättä.

MarzipanTorte, kokonaine.JPG

Marsipaanitorttu on mielestäni aivan loistava iltapala, sillä sisältäähän se runsaasti superfoodiksikin luokiteltavaa mantelia hyvine, pehmeine rasvoineen. Lisäksi muistuttaisin, että päällyste on tummaa suklaata, pumpattuna täyteen antioksidanttisia flavonoideja.

Minäkään en nuorru, joten olen tiedostanut sen, että minun on suojeltava solujani vapaiden radikaalien aiheuttamalta hapettumiselta. Ja se tapahtuu parhaiten syömällä MARSIPAANIA! 

MarzipanTorte, avattu.JPG

Tiedän, marsipaani jakaa mielipiteitä kuin veitsi voikimpaleen. Mutta onko loistavampaa leipää olemassakaan! Jaakko Kolmonen pitää kirjaa elämänsä aikana syömistään ruisleivistä. Onnea hänelle. Vastineeksi voisin todeta, että oma kirjanpitoni kattaa kultakannan lisäksi myös liki kaikki elämäni aikana nauttimani marsipaaniharkot. 

IMG_0800.JPG

Kieltämättä marsipaani on täyttä ravintoa, joten tasapainoitin makusilmujani nauttimalla heti perään laatikollisen makeita mansikoita. Ei hullumpaa tämä kesäelämä! Nyt vielä päälle lasillinen kuohuvaa..

Aurinkoista ja jatkuvaa korkeapaineen rintamaa teille rakaat lukijani!

Eleanora

 

Ei pöllömpi herkku: Porkkana-ambrosiakakku

Porkkana-ambrosiakakku, pöllö.JPG

"Suljin loput kakusta aikaviiveellä lukittavaan holviini ja ajastin ovet aukeamaan vuorokauden päähän."

 

Antaa kuvan puhua puolestaan. Rakkauteni pöllöihin näkyy myös kakkuvuokavalikoimissani! Tämä pöllövuoka tuli vastaan pyytämättä ja yllättäen Stockmannin alkuvuoden alelaarissa. Sen nähtyäni hamstrasin valon nopeudella itselleni kokonaisen pöllöpesueen. Pääsin jostain ihme syystä vasta nyt testaamaan vuokaa. Tarkempi selitys taitaa tosin olla se, että leivontavuokia on kokonainen huoneellinen.. Nämä olivat näemmä hautautuneet jonkun kasan alle. Mutta nyt on pöllövuoka korkattu ja se on totta tosiaan aika mainio - vaikka itse sanonkin! 

Kun mietin kuumeisesti, millä kakkuihanuudella vuokaani koeajaisin, muistin yhtäkkiä ambrosiakakun. Ambrosia kuului lapsuuteni lempimakuihin. Äitini Silvia nimittäin kulutti hiirenkorville aikakautemme yhden legendaarisimmista leivontaopuksista; Sju sorters kakor -teoksen. Sitä on myyty Suomessa nimellä "Kodin herkkuleivonnaiset". Tässä kohtaa nyt kröhäisen pienen reklamaationi kääntäjälle, silä kirjan nimi kuuluisi ehdottomasti olla oikeassa asussaan toki "Seitsemän sortin kakut"!

Porkkana-ambrosiakakku, lähis.JPG

Ambrosia on kuin armoitettu oopperakuorolainen. Ei pääse liki koskaan eturiviin mutta puhtaasti muodostetuilla sulosoinnuillaan ja täsmällisesti osuvilla iskuillaan kuuluu tähtikaartin taustavaikuttajiin. Voisin vaikka kirjoittaa ambrosiakakusta novellisarjan, mutta jätettäköön se johonkin toiseen ajankohtaan. Nimittäin tätä ihanampaa ja helpompaa kakkua saa hakemalla hakea. Voi sulatetaan, munat ja sokeri vatkataan, kuivat aineet sekoitetaan ja lopuksi kaikki ainekset yhdistetään. Ja kaiken kruunaa sitruunan puraisema tomusokerikuorrutus, joka tekee kakusta vielä erityisen mehevän ja kostean.

Päätin haastaa tutun ambrosian kokeilulle, jossa lisään taikinaan saman verran mantelijauhoja ja vehnäjauhoja sekä erittäin hienoksi raastettua porkkanaa ynnä sen pariksi kardemummaa ja sitruunankuorta. Ja nyt ne karkeaa kaninkuiviketta jauhavat porkkanasirkkelit oitis pois käytöstä sillä tähän kakkuun tarvitaan tirskuvan kosteaa ja hienojakoista porkkanaraastetta!

Porkkana-ambrosiakakku, avattu.JPG

Ja katsokaa tätä upeaa väriä ja rakennetta! Manteli todella tekee temppunsa, samoin porkkanaraaste. Tuloksena on upottavan pehmeä mutta samalla voisulan rikastama kakku, josta on tylsyys kaukana.

Maistoin kakkua ensimmäisen kerran vastakuorrutettuna, leivontapäivänä. "Upeaa, fantastista!" mumelsin murut suupielistäni singahdellen. Otin lisää mutta samalla tajusin, että tieteellinen leivontaeksperimentti vaatii aina vetäytymiskokeen. Suljin loput kakusta aikaviiveellä lukittavaan holviini ja ajastin ovet aukeamaan vuorokauden päähän. 

POrkkana-ambrosiakakku.JPG

Koville otti odotus, mutta kyllä se kannattikin! Pieni vetäytyminen teki kakusta sensaatiomaisen hyvää. Sitruunainen kuorrutus oli mehevöittänyt kakkua vielä entisestään ja kardemumman maku nousi esiin huilumaisen kirkkaana.

Joten ambrosiakakussa on vastaus kevään kakkupulmiinne!

Tässä on syy siihen, miksi kotona on AINA oltava VOITA, MUNIA, SOKERIA, MANTELIJAUHOJA, SITRUUNAA JA KARDEMUMMAA sekä toki myös PORKKANAA! Ja mikäli sääkarttoja on uskominen, vappu taitaa olla kolea (kuinka yllättävää). Joten pientä sääapatiaa voi hyvin hoitaa keväisellä kakulla!

Ihanaa kevättä ja herkullista vappua!

Eleanora

Näytä lisää