KATSOMASI RESEPTIT

Joulun (keitto-)kirjalahjat

Suurena lukutoukkana olen aina pitänyt kirjoja erinomaisena joululahjana. Sainkin usean vuoden ajan äidiltäni aina uusimmat lempikirjani joululahjaksi ja jossain vaiheessa kirjoja oli kirjaimellisesti jokainen nurkka täysi. Neljä vuotta sitten muutimme apukokin kanssa nykyiseen kotiimme ja jouduin luopumaan suuresta osasta kirjojani tilanpuutteen vuoksi. Se kirpaisi, kirpaisee edelleen kun ajattelen kaikkia niitä rakkaudella luettuja kirjoja. Säästin vain tärkeimmät, kirjat joita luen yhä uudelleen ja uudelleen. 

keittokirjavinkit.jpg

Ruoanlaittoinnostuksen viedessä mukanaan jokunen vuosi sitten aloin huomaamaan että nyt hyllyni ja keittiöni alkavat pursuamaan keittokirjoja. Saan niitä paljon arvostelukappaleina blogin kautta ja tartun jokaiseen innolla. Keittokirjat ovat ihania! ne ovat täynnä inspiroivia kuvia, reseptejä, makumatkoja, uusia raaka-aineita.. niistä saa valtavasti iloa omaan keittiöön. 

keittokirjavinkit-2.jpg

Tänä vuonna tuntuu että kirjoja on keräätynyt keittiön tasoille ennätysmäärä. Olen myös ahkerasti kokkaillut saamistani kirjoista. Jotkut lempikirjoistani ovat jo edellisvuodelta, mutta ne ovat pysyneet keittiössä tänäkin vuonna ja olleet käytössä.

keittokirjavinkit-4.jpg

Alla muutamia vinkkejä kotikokkien joululahjapaketteihin. Kirjalahja on pitkäaikainen ilo ja parhaimmillaan loputon inspiraation lähde. Usein keittiokirjasta löytyy myös ne ikisuosikit joita tehdään kerta toisensa jälkeen. 

Linkitän myös kirjan perään reseptin, jos olen sellaisen tänne blogiin lisännyt. 

Richard McCormick's: Barcelona (tomaattidippi)

Richard Mr Cormick's: Sandro

Satu Koivisto: Gastronaatti (tomaattihummus, paahdetut tomaatit)

Emma Iivanainen: Emman kakut, leivokset ja jäätelöt (sitruuna-basilikajäätelö)

Teresa Välimäki, Johanna Lindholm, Laura Riihelä: Hyvää joulua (superhelppo suklaatoffee)

Henri Alen: Vuoden keittokirja  (elämäni paras pataruoka)

Hanna Stolt: Aamupala  (itsetehty riisifrutti)

Jamie Oliver: Arjen superruokaa (aamiainen Jamie Oliverin tapaan)

Kira Åkerström- Kekkonen: Max 30 min (punainen linssi-lehtikaali-chorizopata)

*

Kirjat saatu kustantajilta arvostelukappaleina

Keit­to­kir­ja­vink­ki ja tomaattidippi

Lauantaiaamu valkeni lupaavasti. Oli hieman routainen maa ja aurinko pilkisti paahdetun oranssin sävyissä puiden takaa. Lähdimme apukokin kanssa asioille ja jossain vaiheessa pilvet piilottivat auringon ja alkoi sataa. 

Jotta tämä talveksi kutsuttu vuodenaika ei aivan harmaudessa menisi, ei auta kuin etsiä aurinkoa muualta. Tällä kertaa aurinko löytyi olohuoneen sohvalla ku selasin Richard McCormickin uutta keittokirjaa, Barcelonaa. Jo kirjan kansi toi mieleen paahteiset kesäpäivät Etelä-Euroopassa ja sukeltaessani kirjan syvyyksiin, vei se minut mukanaan Barcelonaan, kaupunkiin jossa en ole koskaan käynyt, mutta jonne haluan ehdottomasti käymään. 

tomaattidippi-4.jpg

Kirjassa ei ole vain reseptejä vaan se on myös omanlainen matkaopas Barcelonan ruokakulttuuriin. Miten kiehtovia kuvia ja ihania paikkoja sekä ruokia. Merkitsin heti useamman reseptin talteen myöhemmäksi ja innostuin kirjan tomaattidipistä niin että ryhdyin heti soveltamaan samantyyppistä dippiä kaappini aineksista. 

Kirjassa matkataan Richardin matkassa piknikeiltä (itseäni nauratti kertomus vartijoiden jahtaamasta Richardista, joka hiipi eräiden värikkäiden portaiden luona eväskorin kanssa), tapasravintoloihin, kauppahalleihin, rannalle.. monta kohdetta yhdellä lukemalla. 

tomaattidippi.jpg

tomaattidippi-2.jpg

Pieni pilkahdus kesää, aurinkoa ja hyvää ruokaa harmauden keskelle. Ihanan erilainen keittokirja, jos kirjaa voi siksi kutsua, koska se toimii erinomaisena matkaoppaana. 

Alla vielä soveltamani tomaattidipin resepti, ainekset eivät ole aivan yksi yhteen kirjan kanssa, vaan käytin vapaalla kädellä omien kaappien antimia. 

*

Kirja saatu kustantamolta arvostelukappaleena

Max 30 min ja punainen linssi-lehtikaali-chorizopata

Pääsin piipahtamaan jokunen viikko takaperin ihanan Kiran uusimman kirjan julkkareissa ja odotin innolla saavani kirjan käsiini. Kirja tipahtikin postiluukusta pian juhlien jälkeen ja se oli juuri niin ihana kuin olin kuvitellutkin ja selaillut. 

Kiran uusin max 30 min -kirja on täynnä herkullisia, nopeita, terveellisiä arkeen tai muuten kiireiseen aikaan sopivia ruokia. Yksi parhaista asioista kirjassa on se, että kirjan alussa on lista kuivakaappituotteista joita tulet tarvitsemaan kirjan resepteissä. Kirjan lopussa on sen sijaan kauppalistat resepteihin! 

Eli kirjaa käyttäessä pääsee kyllä todella vähällä vaivalla kun puolet on jo ajateltu ja tehty puolestasi. 

 

max 30 min keittokirja.jpg

max 30 min keittokirja-2.jpg

Ilahduin myös kirjan vauhdikkaan keltaisesta ulkonäöstä ja tietenkin myös Kiran upeista kuvista. 

Kirjan meksikolaisesta linssimuhennoksesta sai inspiraationsa myös tämän postauksen resepti, vaikka ruoka ei varsinaisesti mukailekaan alkuperäistä reseptiä. Mutta tuosta muhennoskuvasta alkoi kova linssihuuma meidän keittiössämme. Aion ehdottomasti toteuttaa myös tuon alkuperäisen herkun ja monia monia muita. 

chorizo-lehtikaali-linssipata.jpg

Pääsin julkkareissa maistelemaan mm. vadelma-tahinikerrosjogurttia ja avokado-kikhernetahnaa, mielettömiä makuja (tämä on paljon sanottu henkilöltä joka ei ole koskaan oppinut rakastumaan tahiniin!). 

Nyt kun joululahjojen osto alkaa olla ajankohtaista, suosittelen sujauttamaan tämän keittokirjan pukinkonttiin. Keittokirjat ovat mielestäni aivan ihana joululahja josta on iloa pitkäksi aikaa. 

*

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamosta

 

Keit­to­kir­ja­vink­ki ja itsetehty riisifrutti

makkara-linssipata ja vuoden keittokirja.jpg

parasta juuri nyt_keittokirjat.jpg

Seuraavaksi jälleen keittokirjavinkki! 

Hanna Stoltin Aamupala-kirja osui ja upposi minuun. Vuosia takaperin en oikein ymmärtänyt aamiaishommista mitään, jätin sen usein syömättä. Nykyään en pääse päivässä käyntiin ilman ja aina on jotain saatava aamulla syötäväksi. Mieluiten syön turkkilaista jogurttia, avokadoleipiä tai puuroa. Nämä ovat arkiaamujeni onnenmuruset. Viikonloppuisin syömme usein lähes lounasaikaan apukokin kanssa pitkän aamiaisen kaikkine härpäkkeineen. 

Aamupala-kirjasta löytyy kyllä aamiaisihanuuksia laidasta laitaan. Suurena riisifruttifanina päätin korkata kirjan reseptivalikoiman riisifruttireseptillä - ihanaa kun sitäkin voi tehdä kotona. Ja mikäs sen kivempaa joulufiilistelyä kuin keitellä riisipuuroa lokakuussa..

(kyllä, entinen joulumörkö odottaa jo joulua!)

Kirjassa on tuhti satsi aamiaisherkkuja, joten ideat eivät lopu heti kesken. Yli 300 sivua ja kymmeniä ja kymmeniä reseptejä takaa sen, että kun itseltä loppuu ideat, kirjasta ne eivät varmasti lopu. 

Tuunasin hieman reseptiä omien kaappien antimien mukaan, vaihdoin hunajan / koivusokerin vaniljasokeriin ja bourbonvaniljajauheeseen. Riisifrutin voit tarjoilla marjojen tai hillojen kanssa (tai syödä sellaisenaan, toimii!) tai vaikka joulufiilistellen kanelilla ja kardemummalla. 

itsetehty riisifrutti-2.jpg

Onko ruudun takana muita riisifruttifaneja?

Keit­to­kir­ja­vink­ki ja elämäni paras pataruoka

Olen keitellyt viime vuosina kaikenlaisia pataruokia, mutta uskalsin kehaista tätä viime viikonloppuna tekemään pataa elämäni parhaaksi pataruoaksi. Ei viime vuonna ihastuttanut Moskovan pata tai lämmittävä chili kauaksi ykköspaikasta jää, mutta tässä oli jotain aivan erityistä. 

En voi ottaa kaikkea kunniaa ruoasta, koska se on muunneltu versio Henri Alénin mausteisesta linssipadasta, jonka resepti löytyy Vuoden keittokirjasta

makkara-linssipata ja vuoden keittokirja.jpg

makkara-linssipata ja vuoden keittokirja-2.jpg

Kuten viime sunnuntaina postauksessa mainitsin, olen inspiroitunut valtavasti eri keittokirjoista ja korvamerkityt reseptit ovat päässeet vihdoin testiin. The Sandro-kirjastakin ryhdyin tekemään sahramileipää, mutta syy siihen että taikina ei kohonnut taisi olla se, että kuivahiiva oli mennyt vanhaksi kolme vuotta sitten.. uusi yritys tuoreemmalla hiivalla. 

Onneksi on ollut onnistumisiakin!

makkara-linssipata ja vuoden keittokirja-3.jpg

makkara-linssipata ja vuoden keittokirja-4.jpg

Tämä upea, mausteinen, syksyn väreissä hehkuva pata vei kieleni mennessään (ja ilmeisesti flunssankin!). Lusikallinen smetanaa kruunaa komeuden. Resepti on alunperin Henri Alénin kirjasta, mutta tein pieniä muutoksia matkan varrella omien kaappien sisällön mukaisesti. 

Tehkää tätä ja pian, se on ihanaa. Vinkkaan myös että Vuoden keittokirja on loistava joululahjaidea!

 

*

Kirja saatu kustantajalta

Kesälomalla ja keit­to­kir­ja­vink­ki!

Aivan ihanaa olla lomalla! elämä on soljunut eteenpäin rauhallisesti, vaikka joka päivälle onkin ollut jotain tekemistä tai olemme saaneet vieraita. Apukokki sai töistä pallogrillin ja sen kanssa ollaan harjoiteltu kokkaamista pari kertaa. Ensimmäinen kerta ei ollut menestys, mutta toisella kerralla grillissä valmistui aivan ihanaa Angus Picanha-paistia. Siitä enemmän seuraavassa postauksessa. 

Saimme lahjaksi Rock Your Blog-workshopista siellä meidän kanssa kokanneen, Chef Santerin, kaksi keittokirjaa. Kesämiesten kesäruokaa-kirjasta, jossa kokkailevat Chef Santeri ja Poppamies-Marko, kokkailimme jo workshop-viikonloppuna Sundsbergissä, mm. ihania paahdettuja paprikoita, grillattuja ananaksia ja vaikka mitä muuta herkullista. 

RYB_Anne (8 of 15).jpg

RYB_Anne (10 of 15).jpg

 

 

RYB_Anne (11 of 15).jpg

RYB_Anne (9 of 15).jpg

P7050313.jpg

P7050317.jpg

Veikkaan että noita grillattuja paprikoita tehdään meillä useamminkin tänä kesänä. Niin hyviä!

Kesäkeittokirjan lisäksi saimme Pallogrillauksen lyhyt oppimäärä-kirjan, jonka syövereihin apukokki sukelsi. Arvatkaapa miksi? no siksi, että kirja alkaa sarjakuvalla, jossa käsitellään pallogrillausta! takuuvarma keino saada apukokki kiinnostumaan ruoanlaitosta, hih. Kirjassa on myös ihania grillausreseptejä vinkkien lisäksi sekä hurttia huumoria, otsa rypyssä ei siis grillailla. 

Eli jos haaveissa on kokkailla rentoja, herkullisia ja helppoa kesäruokia tai pallogrillaus on, kuten meille, uutta, suosittelen kurvaamaan kirjakaupan kautta samantien. 

Tomaattihummus ja keit­to­kir­ja­vink­ki

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Aloitan tämänkin uuden viikon reseptillä, jonka testasin uusimmasta keittokirjastani. Nyt tuntuu että uusia keittokirjoja tulee joka viikko, mikä on aivan mahtavaa. Huikea määrä inspiraatiota kotikokille.Viime viikolla esittelin Mari Moilasen ihanan Sitä parempi soppa-kirjan. 

Viime viikon torstaina olin Otavan kirjakaupassa Uudenmaankadulla Maku-lehden päätoimittajan, Satu Koiviston, esikoiskeittokirjan julkkareissa. Kiitos Sadulle vielä kutsusta ja onnea keittokirjasta!

Gastronaatti on Sadun ja hänen miehensä Isyyspakkaus-blogia kirjoittavan Tommin  esikoiskeittokirja. Kirjan kansi on jo niin houkutteleva, että kirjan sisuksiin haluaa sukeltaa heti kun sen saa ensimmäisen kerran käsiinsä. Niin minä teinkin, julkkareiden jälkeen kotimatkalla bussissa ryhdyin heti lukemaan kirjaa ja merkitsemään itselle mieluisimmat reseptit korvamerkillä. 

Kirja on niin paljon muutakin kuin vain reseptejä, kirjan avulla pääsen sukeltamaan Sadun lapsuuteen maalla ja opit tuntemaan kirjan kirjoittajan. Minusta se oli lukijana ihanaa, henkilökohtainen ote teki resepteistä vielä houkuttelevampia. Tommin ottamat upeat kuvat kruunaavat kokonaisuuden. 

Rakastuin kirjaan ensisilmäyksellä.

Kerroin Sadulle jo kirjan signeerausjonossa että ensimmäisenä testiin menisi tomaattipasta. Näin myös kävi. Mutta tässä postauksessa kerron teille kuitenkin paahdetuista tomaateista ja tomaattihummuksesta, jota tein viikonloppuna kotibrunssillemme. 

paahdetut tomaatit.JPG

Tomaattien paahtamiseen tarvitaan lähinnä aikaa, mikä sekään ei ole ongelma, koska ne voi jättää yöksi uuniin paahtumaan. Tällöin tomaatit ovat valmiita aamulla, juuri sopivasti brunssia varten. 

Hummus on helppo tehdä ja meillä se maistui parhaiten viikonlopun brunssilla, onneksi sitä tulee reseptistä reilusti joten sitä saa jemmattua jääkaappiin seuraavillekin päiville. Hummus on ihanaa rapean maalaisleivän päällä tai vaikka ihan sellaisenaan. Myös ruisleipä ja hummus sopivat hyvin yhteen. 

Koska apukokilla on pähkinäallergia korvasin alkuperäisen reseptin cashew-pähkinät auringonkukansiemenillä ja tavallisen oliiviöljyn sijaan käytin sitruunaista oliiviöljyä koska se oli ainoa oliiviöljy jota meillä oli. 

Suosittelen lämpimästi etsimään käsiin Gastronaatin, kirja on koottu raaka-aineittain ja sieltä löytyy kotikokille maanläheisesti toteutettuja reseptejä mm. tomaatista, sitruunasta ja kesäkurpitsasta. Kirja on myös erinomainen joululahjaidea (juu, kyllä, joulu lähestyy!). 

Onko siellä ruudun takana Gastronaattiin jo tutustuneita, mikä on sinun suosikkireseptisi kirjasta tai mitä reseptiä olet suunnitellut kokeilevasi?

Kirja saatu kustantajalta

Kvinoapizza ja keit­to­kir­ja­vink­ki

Sain viime viikolla postilla Mari Moilasen esikoiskeittokirjan nimeltä Sitä parempi soppa. En harmikseni päässyt julkkareihin työkiireiden takia ja kirjaa on kovasti hehkuteltu blogeissa, joten olin iloinen että sain arvostelukappaleen postilla itsellenikin ja pääsin tutustumaan Marin keittokirjaan. . 

Kirja on todella kaunis ja pidin erityisesti kirjan ohjeita ja vinkkejä- osiosta. Kotikokille vinkit ja niksit tulevat aina tarpeeseen (ainakin minulle) ja oli mukava lukea Marin omia ajatuksia eri raaka-aineista ja keittiövempaimista. 

Kuvien suhteen odotukseni olivat myös todella korkealla, onhan Marin Jotain Maukasta-ruokablogi visuaalisesti aivan huikea! ja minun ei todella tarvinnut pettyä, upeita kuvia. 

Kirja on teemoitettu väreittäin: punainen, oranssi, keltainen, valkoinen, vihreä ja ruskea sekä musta. Jokaisessa teemaosiossa on estradilla omaa väriään edustavia Marin suosikkiraaka-aineita. 

Selasin kirjan heti läpi kun pääsin töistä kotiin ja korvamerkitsin liudan mielenkiintoisia reseptejä. Niitä löytyikin todella monta! halusin heti viime viikonloppuna päästä testaamaan kirjan reseptiä ja ensimmäiseksi testiksi valikoitui kvinoapizza. Pizzaperjantait ovat parhaita ja kvinoa on yksi lempiraaka-aineistani, joten ensimmäisen testireseptin valinta oli siis aika helppo. 

kvinoapizza (2).jpg

Pizza ei ollut ihan niin nopsa tehdä kuin ajattelin, mutta jos osaa suunnitella työjärjestyksen niin pääsee vähän helpommalla. Minulla oli viime perjantaina jokseenkin kaoottinen mielenlaatu vauhdikkaan työpäivän päätteeksi, että en oikein osannut päättää mistä sitä aloittaisi pizzanteon. 

Pizzassa oli maut kohdallaan, reseptissä oli kivoja pieniä twistejä mm. tomaattikastikkeessa ja vaikka pohjasta tuli pehmeämpi kuin normaalipizzassa oli se mielestäni maukas ja siinä oli kiva suutuntuma. 

Suosittelen Marin kirjaa lämpimästi, siinä on varmasti jokaiselle jotakin, kirja on niin kaunis että sitä pitää mielellään keittiön pöydällä kaikkien nähtävillä, reseptit tuntuvat pääasiassa aika mutkattomilta ja useissa on jokin hauska uusi yksityiskohta. 

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.