KATSOMASI RESEPTIT

Tsekkiläiset illalliset

4 tähden illallisten neljäs kausi on saatetti päätökseen. Kausi päätti myös ruokaisan maailmanympärimatkamme (aiemmin olemme käyneet mm. Havaijilla, Vietnamissa, Meksikossa ja Ranskassa). 

Kauden päätösillallisilla sukelsimme tsekkiläiseen ruokakulttuuriin ja meillä oli jopa oma baari ja baarimikko. Väliaikaviihdettä loi taikuri! Tsekkiläisten isäntiemme herkut veivät kielen mennessään ja naurui raikasi illallisten alusta loppuun saakka. Olipa riemukas päätös hienolle kaudelle. 

 

tsekkiläiset illalliset-3 – kopio.jpg

tsekkiläiset illalliset-4.jpg

Isot olutkolpakot ja syksyyn sopiva punaviini yhdistettiin ruokiin. Baarista sai myös erilaisia cocktaileja, mm. tsekkiläisellä yrttiliköörillä, Becherovkalla. Drinkin nimi oli betoni

tsekkiläiset illalliset_keitti.jpg

Alkukeitto oli aivan ihanaa. Kukkakaalikeittoa tuhdilla satsilla valkosipulia, koristeena pekonimurua ja ruohosipulia, lisukkeena leipää ja paneroitua juustoa

tsekkiläiset illalliset_keitti-2 – kopio.jpg

tsekkiläiset illalliset_keitti-5.jpg

tsekkiläiset illalliset_keitti-6 – kopio.jpg

Pääruokalankku oli tuhti. Sieltä löytyi savustettua porsaanlihaa, hapankaalia tummassa olutliemessä keitettynä ja smetanalla tietenkin. Lisäksi oli marinoitua punasipulia, muutamaa erilaista hilloa ja perunalettuja, arvatkaapa kenen ohjeella..?! 

Pääruokaa ennen pääsimme näkemään erilaisia kortti- pallo- kiivi ja ties mitä taikatemppuja! kyllä siinä loksahti suurimmalla osalla suu auki kun yritimme ymmärtää miten temput toteutuivat. 

Pääruoan jälkeen tultiin tietenkin jälkiruokaan, josta ei ilmeisesti ole kuvia. Hups. Meille tarjoiltiin herkullista apfelstruudelia vaniljakastikkeella kahvin sekä avecin kera. Sanonpa vain että taida myös jatkossa juoda kahvini kermavaahdolla, syntisen hyvää. 

Tsekkiläinen ilta jatkui railakkaissa merkeissä pitkälle yöhön ruoan jälkeen. Tähän oli ihana päättä upea kausi ja ryhtyä malttamattomana odottamaan loppiaisen tulosillallista, jossa voittajapari paljastetaan sekä tietenkin myös ensi vuonna jossain vaiheessa alkavaa uutta kautta. Tästä perinteestä kannattaa nimittäin pitää kiinni, nämä illalliset ovat ehdottomasti elämän ikimuistoisimpia hetkiä ystävien kanssa. 

Isänpäivän herkkuvinkit

Isänpäivää vietetään ensi viikon sunnuntaina, 8. marraskuuta. Isänpäivä on erinomainen hetki hemmotella isiä, vaareja, tulevia isiä.. en vielä tiedä miten oman isäni aion ensi viikolla hurmata, mutta tässä teille muutama kiva herkkuvinkki. 

Moni varmaankin tarjoilee isälle lounaan? hyvä alkupala on raikas vihreä salaatti herkullisella tillivinegretellä.

tillivinegrette_3.jpg

Myös juuri edellisessä postauksessa hehkutetut vuohenjuusto-tomaattileivät sopivat lounaspöydän alkupalaksi. 

paahdettua tomaattia ja vuohenjuustoa-3.jpg

Suuren suosion saavuttaneet murskatut perunat ja avokadodippi sopivat ihanasti juhlapöytään. Kuka nyt ei avokadodipistä tykkäisi?!

Pääruokana pasta on nopea ja helppo, jotta ei tarvitse viettää koko juhlapäivää keittiössä. Esimerkiksi raikas sitruunapasta maistuu varmasti isille. 

Rullattu karitsa lisukkeineen hurmaa varmasti ja sillä saa isommankin porukan ruokittua. Naudanlihavartaat ja chilipavut hurmaavat liharuokien ystävät ja lisukkeita voi tuunailla aivan mielensä mukaan. 

jauhelihakulho-3.jpg

Naudanlihakulho seesamikastikkeella ja nuudeleilla on erään ystäni lempiruokaa, ehkä siitä tulee myös isän lempiruoka kun olet tehnyt sitä hänelle?

Tiedän että oma isäni rakastuisi näihin naudanlihakebakoihin ja tomaattisalaattiin

Aasialaisen ruoan ystävälle voisit tarjota aasialaista lohta riisipedillä

aasialainen lohi_kuvat 2.jpg

Jälkiruoka kruunaa koko aterian! Mitä jos yllättäisit isän lakritsi-puolukkaleivoksilla?

lariktsi-puolukkaleivokset_2-3.jpg

Tai suloisilla minipannukakuilla?

Minipannari (1 of 3).jpg

 

Ilta Havaijilla: 4 tähden illalliset

Taas on yksi etappi koettu maailmanympärimatkallamme. 4 tähden illalliset veivät meidät eilen Havaijille, matkanjohtajinaan minä ja insinööriystävä. 

4 tähden illalliset_hawaii-2.jpg

Ilta oli onnistunut, mutta en toki muuta odottanutkaan kun illallisvieraat ovat niin huikeita ja insinöörinystävän kanssa on aina mukavaa puuhailla ruoan parissa. 

Vietimme iltaa beach party-meiningeissä ja osallistujien sekä isäntäväen asut olivat asianmukaiset lokakuun hyytävästä säästä huolimatta. Tarjolla oli paljon ruokaa ja paljon juomaa. Vieraat saivat saapuessaan leit ja ämpärit, joissa oli gin tonic-ainekset. Ohjelmaakin oli kaikenlaista, kasvomaalausta, juomakilpailua, tietovisaa, Possesta tuttu ilmapallonhajoituskilpailu, hula hula-vanteen pyöritystä.. naurua ja meininkiä riitti. 

4 tähden illalliset_hawaii-3.jpg

Alkupalabuffet sisälsi havaijilaisia slidereitä jotka olivat sämpylöitä täytettynä juustolla ja kinkulla. Juusto ja kinkku sulatettiin sämpylöiden väliin juuri ennen tarjoilua ja kastikkeena sämpylöissä oli dijon sinappia ja Worchestershire-kastiketta. 

Sämpylöiden lisäksi tarjolla oli Peggyn keittiöstä bongattu lomi lomi-lohisalaatti ja rantaviivan rapusalaattia, joka oli ns. rapuchevice. 

4 tähden illalliset_hawaii-5.jpg

Koristelimme juhlatilaa Blogiringin leidien ihanilla rekvisiitoilla (kiitos lainasta!). 

4 tähden illalliset_hawaii.jpg

Pääruoaksi oli Familialta saatuja ribsejä sekä pulleita maissikananrintoja. Ruokaa oli riittävästi, kuten kuvasta näkyy. Insinööriystävä käytti ribseihin Maku.fi:stä löytynyttä marinadia ja kananrinnat Tide and Thyme-blogin reseptillä. Ribsien ja kanojen lisukkeena tarjoiltiin paksua kookosriisiä.

4 tähden illalliset_hawaii-6.jpg

Jälkiruoaksi oli herkullista kookoskermaa, paahdettuja sokeroituja ananaksia ja eksoottisia hedelmiä. Kookoskermakulhon resepti löytyy alta. 

4 tähden illalliset_hawaii-8.jpg

4 tähden illalliset_hawaii-7.jpg

Ihana ilta jälleen, näitä juhlia on aina niin kiva järjestää ja jälkeenpäin olo on hieman väsynyt mutta onnellinen. Kiitos osallistujille ja isoin kiitos mahtavalle illalliskaverille, insinööriystävälleni. 

Aloha!

Seuraavaksi matka jatkuu Tsekkeihin marraskuun puolivälissä, joka tietää tämänkertaiset maailmanympärimatkan loppua. Ensi vuonna sitten uudet seikkailut!

Ribsit ja kananrinnat saatu Familialta

Nau­dan­li­ha­var­taat ja chilipavut

Kaupallinen kampanja / yhteistyössä Duni

DUNI kattAUS.jpg

keväinen kattaus kotona.jpg

kevätkattaus Duni.jpg

Mahtavaa pääsiäismaanantaita! toivottavasti kaikilla on ollut rentouttava ja herkullinen pääsiäisviikonloppu. Bloggaajaan uhkasi iskeä apukokin sairastuttanut flunssapöpö, mutta nyt näyttää jo vahvasti siltä että se olikin pikainen 24 tunnin pöpö, koska kaktus on jo ainakin kadonnut kurkusta. Täytyy vaan nyt malttaa ottaa rauhallisesti ettei se tule takaisin. Onneksi mm. syöminen ja on hyvää lääkettä kaikenlaisiin pöpöihin. 

Pääsiäisen aikana olen ehtinyt syömään ja kokkaamaan aika mukavasti. Saavuin kotiin työmatkalta vasta torstaina alkuillasta ja nautin suunnattomasti kun sain tehdä taas lähes viikon tauon jälkeen ruokaa kotikeittiössä. Pitkäperjantaina lähdimme kyläilemään ja palasimme kotiin vielä pariksi päiväksi. Onneksi pikapöpö ei vienyt ruokahalua, joten ruoka maistui kaikkina pääsiäispäivinä.

Ehdin myös pitkästä, pitkästä aikaa hieman kattamaan pöytää Dunin kampanjan merkeissä. Myönnän heti alkuun, etten ole kummoinen pöydänkattaja. Panostan aina eniten ruoan ulkonäköön kuin pöydän kattamiseen. Ihailen ystäviäni ja perheenjäseniä joilta löytyy silmää pyödän kattamiseen, esimerkiksi isäni vaimo on kyllä todellinen kattauksien ammattilainen. Opin heidän muuttolaatikoitaan pakatessa yhtä sun toista kattamisesta ja siitä, kuinka siitäkin voi tehdä harrastuksen. 

Myös blogikaverit Antti & Mika Perinneruokaa Prkl-blogista sekä Eleonora Baking Instinct-blogista olivat loihtineet sellaiset kattaukset kampanjaa varten että vau! aikamoisia kattaustaitureita. Ehkä änkeänkin heidän oppiin...

Meillä keittiössä katse kiinnittyy yleensä kahteen asiaan. Tiiliseinäämme ja ruokapöytään. Ruokapöydästä olen kirjoitellut aiemminkin siirappisia rakkauspostauksia, se on ehdottomasti kaunein tavara / asia mitä omistan. Rouhea kattohirsistä tehty pöytä koloineen ja epätasaisuuksineen saa minut huokailemaan onnesta kerta toisensa jälkeen. En ole sen takia kovin innokas peittämään ruokapöydän pintaa esim. pöytäliinalla ja uskallan väittää, että meillä on ollut pöytäliina käytössä ehkä kolme kertaa kolmen vuoden aikana. Kaitaliinat ja kauniit tabletit ovat enemmän minun makuuni, silloin rouhea pöytämme pääsee edelleen oikeuksiinsa. 

Tätä kattausta tehdessä olin edelleen samoilla linjoilla ja huomasin kuinka kivasti Designs for Duni-tuoteryhmän ByGraziela-omenatuotteet, etenkin omenainen, paperinen kaitaliina, sopivat tummanruskean pöytämme kanssa yhteen. Yhdistin lapsille (ja lapsenmielisille!) suunnatut ByGraziela- tuotteet ja juhliin / häihin ajatellut valkoiset Milan-tuotteet yhteen kattaukseen ja lopputuloksesta tulikin oikein raikas. Kaitaliinaa oli myös riittävästi jotta voin tehdä sillä toisenkin kattauksen, esimerkiksi vappubrunssille. 

kesäinen kattaus.jpg

keväinen kattaus kotona.jpg

kevätkattaus Duni.jpg

Minua viehätti ja inspiroi Milan-sarjan neliönmuotoiset lautaset, joista tuli heti mieleen katuruoka. Muistan elävästi syöneeni samanmallisilta lautasilta todella hyvän katuruoka-annoksen viime vuonna. Tykkäsin myös, että vaikka astiat olivatkin kertakäyttöisiä, olivat ne sen verran jykeviä että esim. lasit voi helposti käyttää uudelleen seuraavassakin kattauksessa.

Tätä katuruokamielikuvaa mukaillen tein kattauksen innoittamana naudanlihavartaita ja chilipapuja. Naudanlihavartaat tein härkätatakin tapaan, ainoana erona oli, että kypsensin lihapalat pannulla, kun taas tatakissa paistetaan vain pinnat kiinni. Alla myös chilipapujen resepti. 

naudanlihavartaat kastike.jpg

naudanlihavartaat.jpg

Milan-sarjassa on pieniä ja suuria neliönmallisia lautasia. Puolisaksalaiselle, joka tykkää kattaa erikseen salaattilautasen/kulhon  ja erillisen lautasen pääruoalle, oli tämä todella hyvä juttu. En tiedä miksi,  mutta minusta on kiva kattaa erikseen, tässäkin tapauksessa, vihreät pavut jotka syödään haarukalla, ja käsinsyötävät naudalinhavartaat. Tämä tapani on aiheuttanut hämmennystä joissakin ystävissäni, mutta suurin osa on tottunut tapoihini vuosien varrella. Myös mummini Saksassa kattaa aina erillisen lautasen kurkku/peruna/vuonankaalisalaatille ja pääruoka syödään omalta lautaseltaan. 

Löytyykö sieltä ruudun takaa kattaustaitureita?

Herkkuvinkit vuoden viimeiseen iltaan

Hei vaan ja terveisiä New Yorkista! Vuosi alkaa olla lopuillaan ja koska sain positiivista palautetta itsenäisyyspäivän herkkuvinkkipostauksesta, ajattelin että teen samanlaisen vielä uudenvuoden aatolle.

Herkullisia hetkiä kaikille!

Miltä kuulostaisi kasvisruokaillallinen? kylmä avokadokeitto katkaravuilla, tortellinitikut? 

IMG_0265-002-1024x768.jpg

Tai tekisitkö ystävien kanssa pizzoja? olemme muutaman kerran osallistuneet pizzabileisiin, jossa yksi tekee taikinan kaikille, yksi tomaattikastikkeen ja loput tuovat läjän erilaisia täytteitä. Hauska tapa viettää iltaa. 

Myös perinteiset, suomalaiset, itsetehdyt lihikset voisivat olla hauska projekti toteuttaa vuoden viimeisen illan aattona. Tuunaa lihikset oman maun mukaan tai syö perinteisesti nakilla ja kurkkusalaatilla.

Blinit ovat erinomaista juhlaruokaa, jälleen saa tuunata itse oman annoksen juuri sellaiseksi kuin haluaa. Mätiä, suolakurkkua, smetanaa.. aijai! 

Itse tykkään hurjan paljon meksikolaisesta ruoasta ja se sopii hyvin illanistujaisten teemaksi. Tämä katkarapucocktail on näyttävä ja herkullinen alkupala juhlaillallisella. Meksikolaiseen teemaan sopivat myös kanatacot. Meksikolaiseen illalliseen kuuluu toki myös nachojen parhaat kaverit: salsa ja guacamole. 

IMG_5466-942x1024.jpg

IMG_5491-1024x768.jpg

Perunasalaatti on perinteinen uudenvuoden ruoka ja se on parhaimmillaan itse tehtynä. Isäni on todellinen perunasalaattivelho ja opettanut minullekin muutaman erilaisen reseptin. Ruotsalainen perunasalaatti onkin hyvä perinteinen vaihtoehto, valkosipulista pitävälle valkosipulinen perunasalaatti ja siihen kylkeen vielä itsetehdyt makkarat!

IMG_5663-768x1024.jpg

Suurena etanoiden ystävänä on pakko vinkata rakuuna-konjakkietanoista, joiden syntisen hyvään kastikkeeseen on ihanaa upottaa vaalea, rapea leipäpala. 

IMG_2810-766x1024.jpg

Etanoiden jälkeen sopisi menulle esimerkiksi tämä pitkään haudutettu ylikypsä possunniska joka suli suuhun. Myös alla olevassa kuvassa näkyvä Angus Picanha-salaatti olisi sopiva jatke etanapannulle. 

IMG_20140714_172454-1024x1024.jpg

Lisukkeena esim. ylikypsälle possunniskalle tekisin ehdottomasti tämän raikkaan tomaatti-papusalaatin ,johon jäin koukkuun sen jälkeen kun olin tehnyt sitä ensimmäisen kerran. Tuttu ja turvallinen coleslaw toimii myös lihan lisukkeena. 

Jälkiruoaksi voisit tarjoilla näitä helppoja ja terveellisiä chiakuorrutettuja mansikoita tai ..

IMG_5858-943x1024.jpg

vähän villimpiin makuelämyksiin sopivaa inkiväärijäätelöä suklaa-chilikastikkeella. Syntisen herkulliset konjakki-mokkabrowniet vievät takuuvarmasti kielen mennessään. 

IMG_9094.jpg

Toivottavasti täältä löytyi inspiraatiota ja ideoita juhlapöytään tai rentoon koti-iltaan. Oikein ihania vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

 

It­se­näi­syys­päi­vän herkut

Oletko järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlia kotona? vai oletko saanut kutsun itsenäisyyspäivän illalliselle, jonne olet luvannut viedä mukanasi jotain syötävää? vai aiotko viettää itsenäisyyspäivää ensin ylioppilasjuhlissa ja loppuillan kotisohvalla hyvän ruoan parissa linnan juhlia katsellen kuten minä? 

Tässä postauksessa muutama vinkki herkullisiin itsenäisyyspäivän ruokiin. 

Sriracha kananmuna.jpg

Pekoni-srirachamunat sopivat myös itsenäisyyspäivän aaton brunssille, jos haluat aloittaa herkuttelun jo silloin. Nämä herkullisen tujut kananmunat ovat kauniita ja herkullisia. 

Hienompaan meininkiin tai oman elämän luksukseen sopii tämä luksusalkupala kampasimpukoilla ja mädillä. Kerrankin pääsivät ihanat tarjoilulusikat käyttöön, nämä viettävät ihan liian paljon aikaa keittiön kaapissa. Bloggaaja tarvitsee siis lisää luksusta elämään!

herkkusienileivät marinoidut herkkusienet.jpg

Pieneen nälkään sopivat hyvin Maku.fi:stä aikoinaan bongatut marinoidut herkkusienileipäset. Kaiva pakastimen uumenista syksyllä kerätyt sienet ja marinoi ne vikkelästi ja tarjoile rapean leivän kera. Näitä olisikin kiva napostella sohvalla tai tarjoilla vieraille huikopalaksi ennen illallispöytään siirtymistä.

Nyhtöpossu salaatinlehdellä.jpg

Entä jos viettäisit itsenäisyyspäivän meren herkkujen parissa? mätikupit valmistuvat nopeasti ja katkaravut täytyy vain sulattaa. Itse aion viedä mätikuppeja sipulikuorissa itsenäisyyspäivän ylioppilasjuhliin. Muuten voitkin keskittyä pääasiassa syömiseen. Myös supersuosittu nyhtöpossu sopii itsenäisyyspäivän ruokapöytään, kokeile possua salaatinlehteen käärittynä ja tarjoile kääröjä tuoreen mangon tai ananaksen kanssa. 

Kartisan kare ja yrttikastike.jpg

Pääruoaksi kelpaisi karitsan kare yrttikastikkeella tai jos haluat ottaa rennommin, kokeile Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjasta napattu taivaallinen salami-jogurttipizza. Itse haaveilen että tekisin, taas, härkätatakia. Ei kovin perinteistä itsenäisyyspäivän ruokaa, mutta ei taida muutkaan ruoat tässä postauksessa olla perinteiden mukaisia? tataki on vain niin kauhean hyvää..

Salami jogurttipizza.jpg

Kasvisruokana tarjoaisin täyteläistä maa-artisokkapaistosta tai munakoisotorneja. Hyvä salaatti, esimerkiksi mustasta riisistä toimii myös aina, enkä usko että näin kauniilla ja täyteläisellä kasviskeitolla voi mennä pieleen. 

Munakoisotorni.jpg

Jälkiruoaksi ihanaa creme bruleeta Maku-lehden ohjeen mukaan... tai

creme brulee.jpg

..miten olisi pari syntisen hyvää salmiakkibrownieta..mmm! myös kahvikupista tarjotut uunijäätelöt valmistuvat hetkessä.

uunijäätelö kupissa.jpg

Toivottavasti postauksesta löytyi ideoita ja inspiraatiota pyhäpäivään. Olisi mukava kuulla mitä olette suunnitelleet itsenäisyyspäivän varalle?

Kutsuva kattaus - kilpailu

Kaupallinen kampanja / postaus toteutettu yhteistyössä Styleroom.fi:n kanssa

IMG_0011-001.JPG

Siitä saakka kun muutimme nykyiseen asuntoomme ja ostimme rakkaan ruokapöytämme (kyllä, ruokapöytää voi rakastaa) sai pöydän ääressä syöminen ja pöydän kattaminen ihan eri merkityksen elämässäni. Toki ruokabloggaajana keskityn pääasiassa ruoan ulkonäköön, mutta olen myös servettirengas ja servettihamstraaja. Minusta on ihanaa kattaa, ihan arkenakin, pöytä kauniiksi, valita servettilaatikosta servetit ja niihin sopivat servettirenkaat. 

Olen kerännyt vuosia mummuni avustuksella Arabian Paratiisi-sarjaa ja lisäksi meillä on apukokin ostamat perinteiset, valkoiset Arabian Teema-lautaset. Tämä oli tilanne jonkin aikaa, kunnes hurahdin eriparilautasiin ja ryhdyin ostamaan ruokakuvia silmälläpitäen sekalaisia astioita. Voi miten kivaa onkaan yhdistellä rakkaita keräysastioita ja uusia kirppislöytöjä. 

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnitän huomiota myös lautasen ulkopuolelle, mikä tuo ihan uusia virikkeitä ruokailutilanteisiin. Kauniisti katetussa pöydässä on ihana syödä ja silloin viihtyy myös pidempään ruoan äärellä. Ravintoloissakin arvostaa kauniita ja persoonallisia kattauksia. Mm. Sandron upeisiin lautasiin hurahdin pahasti. 

IMG_2917.JPG

Kauniisiin ja kutsuviin kattauksiin liittyen, haluan vinkata teille että Styleroom.fi:ssä on  käynnissä Kutsuva kattaus-kilpailu 1.12-6.1.2015 jossa etsitään inspiroivia ja juhlavia kattauskuva-albumeita. Kisan voittaja saa palkinnoksi lahjakortin Best Western-hotelleihin. 

Minua pyydettiin mukaan Styleroom.fi:n Kutsuva kattaus-kilpailun palkintoraatiin ja lähdin innoissani mukaan, taas hauska ja erilainen ruokaan liittyvä projekti! Kampanjaan liittyen tein myös oman kattausalbumin Styleroom.fi:hin. Oli todella kivaa kaivella tietokoneen uumenista kattauskuvia vuosien varrelta ja kerätä ne yhteen paikkaan Styleroom.fi -kattaussivulle

Voit käydä katsomassa kattauksiani Styleroom.fi:ssä. Keräsin sinne kattauksia mm. Top Chef-illalliselta, 4 tähden illallisilta, Bonbureau-putiikin joulukattauksesta ja erään äyriäisillan kattauksen. 

StyleRoomin sisällön tekevät käyttäjät itse ja sivuston kohderyhmään kuuluvat sisustamisesta ja kodista kiinnostuneet suomalaiset. Täältä voit käydä lukemassa lisää Styleroomista. 

Kävin surffailemassa sivustolla ja ihastelemassa muiden tekemiä kansioita, sivustolta löytyy kyllä läjäpäin inspiraatiota!

Osallistuminen on helppoa. Käy lukemassa ohjeet toimivan kuva-albumin tekoon, rekisteröidy ja ryhdy lisäämään kuvia albumiisi. 

IMG_6952.jpg

Muistathan että sinulla tulee olla julkaisu/käyttöoikeus kuviin jotka lisäät Styleroomiin. Tarkoitus on että käyttäjät lisäävät sivustolle omia kuviaan, jolloin Styleroomista löytyy oikeita kotikuvia. 

Olisi kiva käydä katsomassa minkälaisia kattauskuvia teiltä löytyy, joten linkatkaa ihmeessä albuminne kommenttiboksiin.

4 Tähden Illalliset

Muistatteko vielä kun kerroin teille 4 tähden illallisista? jos ette, ei hätää. Kertaan mistä on kyse, jotta myös uudet lukijat pääset kärryille mistä on oikein kyse. 

Kolme vuotta sitten aloitimme hauskan "leikkimielisen" kisailun nimeltä 4 tähden illalliset. Idea on varmasti monelle tuttu TV:stä? tiivistettynä kyse on siis siitä että meillä viisi pariskuntaa kukin kokkaa vuorollaan illallisen muille ja illallinen arvostellaan / pisteytetään ja kauden lopuksi julistetaan voittaja. 

Tänä vuonna pyörähti käyntiin kolmas kierros tätä hauskaa perinnettä! ensimmäisenä vuonna menimme perinteisellä kaavalla, eli pariskunnat kokkasivat kolmen (tästä kyllä vähän lipsuttiin...) ruokalajin illallisen muille ja järjestivät mahdollisesti jotain ohjelmaa. Seuraavalla kaudella muut saivat päättää mitä syödään eli järjestävä pariskunta sai sähköpostilla tietyiltä henkilöiltä ruokatoiveet, muut kuin sähköpostin lähettäjät eivät tienneet mitä ruokaa on toivottu. Se oli hauskaa ja aika haastavaakin. 

Tänä vuonna homma pistettiin kokonaan uusiksi ja arvoimme, yhtä paria lukuunottamatta, kaikille uudet, salaiset parit. Arvoimme samalla myös salaiset tapaamispaikat tuleville pareille ja eräänä lokakuisena iltana, viime vuonna, tapasin parini lähi-Chico'sin edessä. En siis etukäteen tiennyt kuka oli minua tulossa tapaamaan. Olipa jännittävää!

Pakko sanoa että yhtä jännittävää oli yrittää selvittää kuka kenenkin pari oli, odottaa seuraaviin illallisiin jotta pari selviäisi ja pitää oma pari salaisuutena. Toki jossain vaiheessa kautta oli jo mahdollista päätellä kuka kenenkin pari oli ja koska olimme parini kanssa viimeisiä, tiesivät kaikki toki ketkä illalliset kokkaisivat. 

Koska illallisemme oli viimeisenä ehdimme myös suunnitella iltaa lähes vuoden. Se vasta kivaa olikin ja keksimme vaikka mitä kivaa vieraiden päänmenoksi. 

Kauden päätösillallisen teema oli jumalten juhla. Jokainen vieras nimettiin kreikan jumalien mukaan, kutsut toimitettiin jumalille henkilökohtaisesti käärössä, jonka jälkeen vierailla oli kaksi viikkoa aikaa ennen illallisia päästä sisälle rooliinsa. Nimien keksiminen jokaiselle oli valtavan hauskaa!Illallispöydässä istuivat mm. Dionysos, Afrodite, Eos, Pan, Hermes, Gaia..

Illallisten ruoka syötiin kaikki käsin banaaninlehdiltä tarjoiltuna. Idea oli mielestäni hauska ja haastava, mutta muutamassa kohtaa jouduimme muuttamaan menua, koska törmäsimme käytännön ongelmiin kun pohdimme tarkemmin ko. ruokaa sekä miten se syötäisiin käsin.

4 tähden illalliset3.jpg

Löysin banaaninlehdet Vihannespörssistä, ostimme pyöreitä lehtiä sekä paketin lehtipötköä josta leikkasimme lautaset pääruoalle. 

Pöydät koristelimme syksyn lehdillä ja viinirypäleillä sekä kynttilöillä.

4 tähden illalliset4.jpg

Meillä on ruoan lisäksi tarjolla jello shotteja jotka teimme sitruunan - ja limenkuoriin. Nam. En ole suuri liivatteen ystävä, mutta tässä tarkoituksessa se maistuu. Nämä olivat mielestä oikein hauska lisä illallisiin. Idea löytyi Pinterestistä. 

Yksi hauskimmista ruokalajeista oli mielestäni koverrettuun kurkkuun kaadettu gazpacho. Kurkkujen kovertamisessa meni tovi mutta oli se kyllä sen arvoista. Kurkusta saa tehtyä hauskan shottilasin, muistakaa vaan valita kaupasta ne suorimmat kurkut, muuten homma menee haastavaksi. 

4 tähden illalliset5.jpg

Harmittelen ettei minulla ole kuvaa alkudrinkistä, mutta voitte käydä kurkkaamassa täältä kuvan. Eli alkujuomaksi tarjoiltiin omenan kuoresta omenasiideri-liköörijuoma (kylmä) sekä koristeena kanelitikku. Koversimme omenat hyvissä ajoin, niiden kanssa joutuu olemaan hieman varovainen ettei vahingossa puhkaise omenaa. 

Kuvat eivät ole postauksessa tarjoilujärjestyksessä, joten kerron välissä parmesaanilusikoista (vasemmalla yläkulmassa), jotka tarjottiin keittiön tervehdyksenä. Mikä nerokas idea ja helppo toteuttaa! suosittelen ihastuttamaan seuraavat illallisvieraat näillä lusikoilla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan teimme lusikat siten, että leikkasimme parmesanjuustolla maustetusta voitaikinasta lusikan muotoisia taikinapaloja. Ne aseteltiin foliosta ja leivinpaperista tehdyn rullan päälle, jotta saisimme lusikan varteen kaaren. Lusikat paistuivat uunissa reilu 10 minuuttia, jonka jälkeen ne jäähdytettiin ja tarjoiltiin dippikastikkeen kanssa. 

Lusikoiden jälkeen alkoi virallinen illallinen, jonka ensimmäinen ruokalaji oli filokupissa tarjoiltu kreikkalaistyyppinen salaatti. Teimme filokupit muffinssivuoassa ja täytimme ne feta-oliivitahnalla, jonka päälle kasasimme kurkkua, tomaattia, sipulia ja kanaa. 

Pääruoka olikin hieman tuhdimpi setti, tosin tuskin pääruokaan mennessä kukaan oli nälkää nähnyt, ruoka ei näiltä illallisilta todella loppunut kesken!

Kysyin kontaktihenkilöltäni Familialta että mikäs olisi paras käsinsyötävä lihaherkku, joka olisi tarpeeksi tuhti ja sain vastaukseksi Angust t-luupihvi. Oikeassa olivat! huhheijaa minkä kokoiset pihvit, näillä lähti isommallakin miehellä nälkä. Kiitos vinkistä ja pihveistä Familialle! 

4 tähden illalliset7-001.jpg

Koska pihvit piti saada syötyä ilman veistä ja haarukkaa, paistoimme niihin kauniin pinnan ja hauduttelimme lihaa uunissa lihaliemessä. Näin liha irtosi kauniisti luusta ilman että ruokailuvälineitä tarvittaisiin. Ylläolevasta kuvasta näette miten elegantisti bloggaaja iski hampaansa pihviin. 

Pihvien seurana tarjosimme pienissä grillivartaissa kokonaisia perunoita, jotka marinoitiin yön yli sekä sipulikuppeja, joissa oli smetanaa ja mätiä. Teimme myös kurkkurullia, joihin rullattiin avokadoa ja lohta. 

4 tähden illalliset6.jpg

Jälkiruoasta on harmillisesti myös vain kaksi kuvaa. Ylläolevissa kuvissa on pakastetut banaaninpalat suklaakuorrutteella ja nonparelleilla. Näiden lisäksi meillä oli minipavlovat ja passionhedelmän kuoresta tarjoiltu passionhedelmä - mangosmoothie. 

Jumalten juhla - menu

Alkudrinkki: omena-liköörijuoma 

Keittiön tervehdys: parmesaanilusikka + dippi

Alkupala: filokuppi feta-oliivitahnalla, kasviksilla ja kanalla

Välishotti: Gazpacho kurkussa

Välishotti 2: jello-shot

Pääruoka: Angust t-luupihvi, perunavarras, sipulikuppi smetanalla ja mädillä sekä kurkkurulla lohella ja avokadolla

Jälkiruoka: minipavlova, kuorrutetut banaanit, passionhedelmä-mangosmoothie

Tällainen oli siis kolmannen kauden päätösillallisen menu. Syömisen välissä ehdimme toki touhuta muutakin!

Ohjelmanumeroina illallisilla oli limbo (ennen pääruokaa) ja ennen jälkiruokaa vieraille annettiin valotikkuja, joista heidän piti askarrella pareittain asusteita itselleen. Loppuillan vietimmekin sohvalla kierien ja vatsojamme pidellen. 

Kolmas kausi saatiin näillä herkuilla päätökseen, olipa hauska kausi jälleen kerran. Tammikuussa kokoonnumme tulosillalliselle ja julkistamme kolmannen kauden voittajaparin. Jännittävää!

Seuraavaa kautta odotellessa..

ps. voit käydä kurkkaamassa molempien vanhojen blogien puolelta edellisiä illallisia!

Pahoittelen kuvien sekalaista laatua, kuvat ovat sekaisin kännykällä ja kameralla otettuja. Illallisen valmistelu ja tarjoilu oli sen verran vauhdikasta puuhaa että kuvaaminen jäi ihan kakkoseksi. 

Teemailta: Meren herkut

Olen suuri teemailtojen (ja naamiaisten!) ystävä, teemaillat ovat yksi hauskimmista tavoista viettää iltaa ystävien tai perheen kesken! mikä on sinusta hauskin teema illallisille?

Minusta on ihanaa kokkailla ystävien kanssa ja kehitellä erilaisia teemailtoja. Viime kesänä saimme idean ystävien kanssa, että järjestämme elokuun viimeisenä viikonloppuna äyriäisillan. Meistä neljästä kolme rakastaa äyriäisiä, yksi ruokailijoista, joka ei niistä niin välitä, sai illalliseksi pihvin.

Teimme kuitenkin niin maukkaita meren herkkuja, että pihvinsyöjäkin maisteli mielellään katkarapuja, vihersimpukan kastiketta ja mätikuppeja.

Äyriäisillallinen on helppo järjestää, koska suurin osa ruokalajeista ei vaadi pitkiä valmisteluaikoja vaan ruoat tehdään vähän ennen ruokailua valmiiksi ja syödään heti. Oli kivaa kun sai vaihteeksi minimoida kokkausajan ja viihtyä välillä keittiön ulkopuolellakin. Ruokapöydässäkin istuttiin tällä kertaa pidempään kuin yleensä, katkarapujen kuoriminen ei ole kovin nopeaa hommaa ja kun kerrankin söi maltillista tahtia, niin tuntui että sai maisteltua enemmän herkkuja.

Herkullisen ruoan lisäksi, illan kruunasi Siivouspäivästä löydetyt seurapelit, joita pelasimme ruokaa sulatellessa. Jälkiruoaksi syötiin mm. Fiskarsista ostettua tummaa suklaata, joka oli maustettu merisuolalla ja lakritsilla. Pyöräytin myös nopean kaura-omenapaistoksen vielä myöhemmin illalla. Ruokajuomana toimi jääkylmä valkoviini, mutta alkudrinkkeinä juotiin tietenkin kuplivaa.

Seuraavaksi viihdytän teitä illan kuvasaldolla ja resepteillä. Pakko sanoa, että illan yllättäjäksi nousi Tomi Björckin reseptillä tehdyt vihersimpukat. Enpä olisi uskonut että saisin niihin samaa fiilistä kuin Farangissa.

IMG_2880.JPG

IMG_2896.JPG

IMG_2908.JPG

IMG_2910.JPG

IMG_2917.JPG

Äyriäisten lisukkeena meillä oli tuoretta patonkia, vihreää salaattia ja hieman tuunattua ananassalsaa. Katkarapujen kanssa tarjottiin sitruuna-aiolia joka oli tehty Hellmansin majoneesipohjaan. Lisäksi pöydässä oli myös tuttuja rakuuna-konjakkietanoita ja marinoituja jättiravunpyrstöjä. Niin, ja se pihvi.