Blogi: Makumatkaaja

Paratiisiomenasta saa herkkuhillon

Elokuun lopussa vietetään Espanjassa perinteistä tomaatinpaiskomisjuhlaa La Tomatinaa.

Makumatkaajaa surettaa mehevän lemmenomenan tuhoaminen tuosta noin vaan. Sympaattisempi tomaattijuhla on joka heinäkuussa Genevessä, jossa esitellään kymmeniä tomaattilajeja, niin kuin nyt vaikka Bernin ruusu, Krimin musta, Andien sarvi, Vihreä seepra tai Suklaa.

Geneven alueen viljelijät esittelevät siellä tuotteitaan, mukana on myös juuston, makkaroiden, hillojen ja liköörien tekijöitä. Kivan näköistä, kun kansallispukuihin pukeutuneet sveitsiläisnaiset siemailevat jodlauksensa jälkeen mojitoja.

Hurjan eri makuisia eri tomaattilajit ovatkin. Vihertäväntummanpunainen Krimin musta maistuu mausteisen makealta ja pihvitomaatissa on kuin basilika istutettu jo mukaan.

Kypsät ja maukkaat tomaatit eivät kaipaa muuta kuin vähän öljyä, viinietikkaa, mustapippuria ja vaikka juuri sitä basilikaa. Jos lisäät mozzarellaa, fetaa tai oliiveja, kevyt kesäateria on leivän kanssa valmis.

Tomaattia ei kannata säilyttää jääkaapissa, siellä se menettää arominsa.

Tomaattijuhlissa jaettiin reseptejäkin, kuten helppoa tomaattihillo-ohjetta. Resepti on kirjoitettu vihreille tomaateille, mutta vaihtamalla keltaiseen tai punaiseen saat ihan eri makuja.

Hillo sopii aamiaispöytään, juustojen seuraksi, liha- tai kalaruokien lisukkeeksi ja mihin vaan, mihin haluat yhdistää makeaa ja hapanta. Mausteita, kuten kardemummaa lisäämällä saat itämaisia vivahteita. Sitruunan voi vaihtaa limettiin.

 

Tomaattihillo

2 kg tomaatteja

2 sitruunaa

1 kg hillosokeria

Kiehauta edellisenä päivänä kokonaiset tomaatit ja upota välittömästi kylmään veteen. Kuori, poista siemenet ja paloittele pieniksi kuutioiksi.

Pese sitruunat, leikkaa viipaleiksi ja poista siemenet. Lisää sokeri tomaattien ja sitruunojen sekaan kulhoon ja anna maustua 12 t jääkaapissa.

Poista seuraavana päivänä sitruunaviipaleet. Kaada tomaatit suureen kattilaan ja keitä 10 minuuttia hämmentäen jatkuvasti. Alenna lämpötilaa ja jatka hauduttamista 20 minuuttia. Jaa hillopurkkeihin.

Kommentit (0)

Artikkeliin ei ole vielä jätetty kommentteja.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi