Blogi: Hannan soppa

Ylioppilaskakkuja

Kesäkuun alussa vietettiin monia ylppäri-, valmistujais- ja koulunloppumisjuhlia, ja yksissä niistä herkuteltiin äitini valmistamalla sapuskalla ja minun väkertämilläni kakuilla. Kakkujen toivottiin olevan eri näköisiä, mutta saman makuisia.

Kakkujen välissä on valkosuklaa- ja vadelmamousset, päällä marsipaani ja reunoilla vispikerma.

Vispikermaa kaupan hyllystä valitessa kannattaa olla tarkkana, ettei nappaa matkaansa Flora Vispiä, jonka ainesosat ovat vähintäänkin mielenkiintoiset tavalliseen vispikermaan verrattuna: osittain kovetettua kasvirasvaa, emulgointiaineita, sakeuttamisaineita, aromia, väriä jne.

Vadelmamousse
kakun väliin
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
hyppysellinen vaniljajauhetta
400 g vadelmia soseutettuna
6 liivatelehteä
tilkka sitruunamehua

Laita liivatteet likoamaan veteen n. 7 minuutiksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljajauhe ja soseutetut vadelmat (muista kiehauttaa ulkolaiset vadelmat). Liuota liivatteet tillkkaan kuumaa sitruunamehua ja sekoita nauhana ranskankermaseoksen joukkoon. Kääntele lopuksi sekaan kermavaahto. Moussesta riittää 8 munan kakun yhteen väliin.

Kommentit (3)

1

23.6.2011 10:35Vierailija

Flora vispillä tulee vaan huomattavasti paremmat pursotukset ja ainakin omaan makuuni on myös parempi, eikä ole kukaan muukaan valittanut. Vispikermallal tulee semmoiset pursotukset kun sinun kakussa ja floralla tasaisen kauniit.

5

23.6.2011 15:19Hanna -hannan soppa

Kiitos mielipiteestäsi, Vierailija.
Joillekin toki ulkonäkö on tärkeämpää kuin tuotteen luonnollisuus ja terveellisyys. Tietystikään kakuista puhuttaessa ei terveellisyys ole ensimmäisenä mielessä, mutta itselleni silti on tärkeää, ettei aineksia ole teollisesti liikaa käsitelty. Turha tuosta vinkistä on nokkiinsa ottaa, kaikki eivät vain tosiaan tiedä, mitä se Flora Vispi sisältää.
Ehkäpä vikaa on myös pursottajassa ;)

2

30.6.2011 22:39Kyökkis | http://www.maku.fi/blogi/kyokkipiika-kati

Tähän vaahtoon on Kyökkiksenkin pakko lusikkansa upottaa... On ihan totta, ettei sitä aina tule katsottua, mitä tuote sisältää. Loistavaa, että toiset ovat tarkkana! Pitkän päälle on hyvä tietää, mitä sitä massuunsa tulee ahdettua, ainakin päivittäisessä käytössä. Vierailijan kanssa olen samaa mieltä FloraVispin ihanasta ulkonäöstä ja itse pidän jopa maustakin:) Totta on kuitenkin, että aito kerma on aina kerma, ihanaa. Kesämansikoille valitsen taatusti ihan aitoa vaahdotettua kuohukermaa. Ja taas kerran pakko todeta, että onneksi meitä on monia ja tuotteita huisin paljon, jotta jokainen saa mieleistään tuotetta, eikö vain? Herkullisia kakkuhetkiä meille kaikille!!!

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi