Blogi: Hannan soppa

Vielä on tammikuuta jäljellä

Ja te varmastikin siellä ruudun toisella puolella kuolaatte vielä yhden superterveellissörsselin reseptin perään! Ja voi kuulkaa, ei nämä tähän tule loppumaan: meikäläisellähän on kameran muistikortti täynnä toinen toistaan kauniimpia vihertäviä smoothieotoksia viimeisen kuukauden ajalta..

Aloitan nykyään melkeinpä jokaisen päiväni vihersmoothiella (paitsi silloin, kun nukun melkein pommiin...), ja verrattuna aikaisempiin muna-pekoniaamiaisiin oloni on aamupalan jälkeen paljon energisempi ja kepeämpi, eikä nälkä iske yhtään sen nopeammin. Ei sillä, joillekin tuhti karppiaamiainen sopii paremmin ja jotkut toimivat parhaiten puurolla, jokaisen pitää vain löytää se oma ideaaliaamiaisensa. Vihersmoothie on kuitenkin iisi tapa lisätä lehtivihreää omaan ruokavalioonsa, kokeile vaikka välipalana jos aamulla vihreän mössön ryystäminen ei houkuttele.

Tänä aamuna blenderiin sujahti papaijaa ja avocadoa, kahta tämän hetken lempihedelmääni. Papaijan kauneusvaikutuksista olen kohkannut ennenkin, mutta vasta sain tietää että myös papaijan pippuriset siemenet kelpaavat syötäväksi ja ovat todellista superruokaa, ne mm. tukevat maksan toimintaa ja puhdistavat munuaisia. Papaijaa kannattaa vedellä myös silloin, kun vatsavaivat piinaavat, sillä sen on todettu olevan hyväksi ruoansulatukselle. Lisää voi lukea vaikka WHFoodsin sivuilta.

PS. Käytän tässä postauksessa nimityksiä sörsseli ja mössö ihan kaikella rakkaudella vihersmoothieta kohtaan.

PPS. Suosittelen myös bloggausguruni Eevan mahtavaa kirjoitusta aiheesta: Terveysvaikutteinen! Sisältää vitamiineja ja kuituja!

Vihreä papaijasmoothie
1:lle
½ papaija siemenineen
½ avocado
½ sitruunan mehu
1-2 dl vettä tai esim. luomuappelsiinimehua
kourallinen tummanvihreää salaattia
2 rkl hampunsiemeniä
1 tl spirulinajauhetta
(koristeeksi tyrnirouhetta tms.)

Laita kaikki ainekset blenderiin ja surruttele sileäksi.

Kommentit (3)

0

31.1.2012 17:31Anni Minerva | http://aistitasolla.blogspot.com

No nyt on kertakaikkisen ihana smoothieohje! Tiedänpä mitä huomenna syön aamupalaksi, sattuneesta syystä kun löytyy papaijaakin kaapista. Kiitos ohjeesta! :)

0

1.2.2012 02:04Vierailija

Hyvä vatsavaivoihin muuten paitsi kuukautiskipuihin, joita pahentaa, totesi eräs lääkäri. Jossain kuulemma papaijaa käytetään synnytyksen käynnistämiseenkin.

0

2.2.2012 11:33Hanna -hannan soppa

Kiitos Anni Minerva, toivottavasti maistui :)

Vierailija, Aijaa? Kuukautiskipujen lisäämisestä en olekaan kuullut, mutta olen kyllä törmännyt juttuihin, joiden mukaan papaijaa on käytetty ehkäisynä ja jopa abortin tekoon. Hullu hedelmä, pitäisiköhän sitä sitten olla suosittelematta raskaana oleville tai sellaisiksi mieliville... Asiaan täytynee paneutua.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi