Blogi: Hannan soppa

Talvisalaattien kuningas

Kuten arvoisat Pastanjauhajatkin tästä salaatista blogatessaan totesivat: salaattiin ei tarvitse välttämättä laittaa tomaattia.

Kausiajattelun pitäisi olla ruoanlaiton pohja, niinpä usein talvikautena jää salaatit puputtamatta kun kaupassa myytävät salaattivihannekset ovat nihkeitä ja muutenkin mieli tekee jotain tuhtia ja lämmittävää. Jos olet kuitenkin itseni tavalla suuntautunut uuteen terveellisempään elämään uuden vuoden myötä, niin muistetaanpa, että ei sitä raakaruokaa pidä unohtaa!

Hätiin tulee Jamie Oliver, joka kirjassaan Jamie at home kasaa kokoon maailman parhaan salaatin (ja ihan ilman tomaattia!). Paahdettuja porkkanoita, yyberterveellistä avocadoa, ihania mausteita, rapsakoita siemeniä. Hänen versioonsa tuli myös vaaleaa leipää, joka kuitenkin kaikessa karppiudessamme jätettiin pois ja sen sijaan paistoin broiskun tissit salaattia ruokaistamaan. Salaatti vaatii hieman esivalmisteluja, mutta on kaiken vaivan arvoinen!

Pitänee vielä mainita, että armaan poikaystäväni varovaisen arvion mukaan tämä oli ehkä parasta koskaan hänelle kokkaamaani ruokaa!

Salaatti avocadosta ja paahdetuista porkkanoista
4:lle

500 g pienehköjä (luomu)porkkanoita
2 tl kokonaisia juustokuminansiemeniä
1-3 kuivattua pientä chiliä
merisuolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä kuorittuna
2 tl kuivattua timjamia
oliiviöljyä
puna- tai valkoviinietikkaa
1 appelsiini halkaistuna
1 sitruuna halkaistuna
3 kypsää avocadoa
2 kourallista hyviä salaatteja
1,5 dl creme fraichea
4 rkl paahdettuja siemeniä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kuori porkkanat ja halkaise pituussuunnassa isommat yksilöt. Keitä suolavedessä viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes ovat melkein kypsiä.

Porkkanoiden kiehuessa valmista mausteseos: murskaa huhmareessa juustokuminan siemenet, chilit, pippurit ja suola. Lisää valkosipuli ja timjami ja nuiji tahnaksi. Lisää oliiviöljyä kunnon loraus ja tilkkanen puna- tai valkoviinietikkaa.

Asettele lähes kypsät porkkanat uunivuokaan tai pellille vieriviereen ja kaada mausteseos niiden päälle. Asettele sitruunan ja appelsiinin puolikkaat pellille porkkanoiden viereen leikkauspuoli alaspäin. Paahda uunissa noin kymmenen minuuttia. Ota jäähtymään.

Puolita avocadot, poista kivet ja irroita hedelmäliha. Leikkaa siivuiksi ja siirrä sivuun odottamaan. Purista sitruunan ja appelsiinin mehut avocadoille estämään tummumista. Kun porkkanat ovat jäähtyneet, sekoita nekin avocadojen sekaan. Lisää vielä loraukset oliiviöljyä ja etikkaa sekä mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele varovasti.

Revi mieluisia salaatteja annoskulhon pohjalle reilu kasa, kippaa päälle avocado-porkkanaihanuus, ripottele sinne tänne creme fraichea ja paahdettuja siemeniä. Tarjoile heti ja nuole salaattikulho aterian päätteeksi.

Kommentit (5)

3

17.1.2011 19:55 | http://ruokahommia.blogspot.com

Kommentoipas! Teen tätä tänään, tai siis ihan kohta, ja ajattelin vaihtaa kanan pekoniin! Odotukset salaattia kohtaan on huikeat.

En tiedä onko muilla samaa ongelmaa, mutta musta tuntuu, että sun merkinnät ei päivity blogilistalle. Sen sijaan sinne päivittyvät sun blogin nimellä muiden maku.fi-blogaajien merkinnät! Sen tähden oon missannut joitakin merkintöjä, mutta onneksi käyn kuitenkin säännöllisesti täällä kurkkaamassa, mitä ihanaa oot loihtinut.

1

18.1.2011 21:28Hanna -hannan soppa

Kiva kun kommentoit Janna :)

Toivottavasti salaatti maistui sulle yhtä hyvin ku meille, oon vieläkin ihan fiiliksissä koko safkasta.

Nyt pitäis olla osotteen oikein blogilistalla, mut on siinä jotain mätää kun ei oikein päivity uudet postaukset vaan aina tarjoaa vanhan blogin tokavikaa kirjoitusta.. Jospa se tässä saataisiin joku kaunis päivä kuntoon :)

1

20.1.2011 10:17 | http://ruokahommia.blogspot.com

Hyvää oli! Ihan älyttömän hyvää! Ainoa harmillinen juttu salaatissa oli se, että vedän ihan totaaliset porkkanaöverit. Ei oo kyllä koskaan maistunut porkkana niin hyvältä. Ja se pekoni ei kyllä haitannut ollenkaan, aah, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Tätä on pakko tehdä pian uusiksi. Kiitos inspiksestä!

1

20.1.2011 10:20 | http://ruokahommia.blogspot.com

*vedin, siis. Tai no, varmasti vedän ne överit uudelleenkin.

Ps. Ootko menossa sinne Sre-päätöstapahtumaan? Mä en oikein osaa päättää menisinkö.

1

20.1.2011 21:48Hanna -hannan soppa

Joo voi herranjestas sentään ne porkkanat. Ne oikeasti oli ihan uskomattomia.

Kyllä mie ajattelin sinne mennä. Varmastikin ihan hauska tapahtuma. Ja vielä hauskempi, jos sinäkin tulet! Tule, tule!

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi