Blogi: Hannan soppa

Syksyn hitti: tulinen suppissoppa

Kuten monet saivat onnellisesti tuta, kulunut syksy oli sienien suhteen ihan mieletön. Itsehän en mihinkään mettään ehtinyt, mutta perheenjäseneni pitivät kyllä huolen siitä, ettei Hannalta suppilovahverot talven aikana tule loppumaan.

Ehdottomasti paras suppissoppa ikinä on tämä Maku-lehdestä löytynyt Emilia Kolarin Tulinen suppilovahverokeitto. Olen valehtelematta keitellyt tätä erinäisin variaatioin tänä syksynä ainakin kymmenen kertaa. Esimerkiksi loraus kookoskermaa sopii soppaan mainiosti, puhumattakaan hyppysellisestä savustettua chilijauhetta.

Tulinen suppissoppa

2:lle
100 g suppilovahveroita
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl kuivattua rosmariinia
voita
1 pieni chili
400 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
hunajaa
suolaa, mustapippuria
tarjoiluun
turkkilaista jogurttia
Hienonna sipuli, valkosipuli ja chili. Paistele paloiteltuja sieniä miedolla lämmöllä voissa, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Lisää kattilaan sipuli, valkosipuli, chili ja kuivattu (toki hienonnettu tuorekin käy) rosmariini ja freesaa tovi. Kaada joukkoon tomaattimurska sekä vesi. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen ja tarpeen mukaan vettä lisäillen puolisen tuntia. Mausta suolalla, mustapippurilla ja hunajalla. Tarjoile turkkilaisen (myös venäläinen  sopii paremmin kuin hyvin) jogurtin kanssa. Valmistaudu addiktioon.

Kommentit (2)

1

20.12.2011 16:01kmsu | http://kmsu.vuodatus.net/

Täytyypä pistää mieleen tämä keitto, ja kokeilla joulun jälkeen. Aina tulee tehtyä vain kermaisia sienikeittoja. Tämä olisi kevyempääkin. Aivan mahdoton sienivuosi oli! Nyt on sieniä säilöttynä valtavat määrät, joten uudet reseptit onkin tervetulleita.

1

25.12.2011 09:36hanna (hannan soppa)

Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla, olen itse aivan hulluna tähän "erilaiseen" sienikeittoon.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi