Blogi: Hannan soppa

Raakaa menoa välipäivinä

Joulu tuli ja meni, ikäänkuin yllättäin. Omalla kohdallani se piti sisällään yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa sekä melkoisen mahdottomaksi yltynyttä syöpöttelyä. Isän paistama kinkku oli huippuhyvää kuten aina ja äidin laatikot tekivät kauppansa. Toki settiin kuului lisäksi kaikenlaisia kaloja, rosollia, sienisalaattia, karjalanpaistia, leipää, joulutorttuja, itse tehtyjä joulusuklaita ja kuivakakkuja... Huh!

Jouluähkyn jälkeen tekeekin ihan terää hieman kevennellä edes parin päivän ajan ennen uuden vuoden vastaanoton herkkuja ja skumppia. Omalla kohdallani se tarkoittaa melko raakavoittoista kasvisravintoa (ja tapaninpäivänä isoa lautasellista äidin tekemää jauhelihakastiketta ja spagettia). Raakakeitot ovat ehkäpä helpoin askel raaempaan ruokavalioon kaikenmaailman smoothieiden ja salaattisysteemien jälkeen. Tämän kermaisen porkkanasopan ohje on napattu Halosta ja se kannattaa nautiskella tuoreeltaan.

Raaka porkkanakeitto

1:lle

1 suurehko porkkana

1 tomaatti

½ avocado

1 tl soijakastike

½ tl suola

½-1 dl vesi

ripaukset cayenne-pippuria, inkivääriä ja kurkumaa

 

Kuori ja pätki porkkana. Blendaa muiden ainesten kanssa sileäksi. Tämä vaatii tehokkaan blenderin tai melko pieniä porkkananpalasia ;)

Mausta mieluisaksi ja nauti heti, sillä keitto ei parane jääkaapissa.

Kommentit (0)

Artikkeliin ei ole vielä jätetty kommentteja.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi