Miracle Noodles do happen
Ei tästä kovin kauaa ole, kun kuulin ihmenuudeleista ystävältäni. Miten raaka-aine, jota japanilaiset ovat syöneet rapeat 2000 vuotta, on voinut jäädä minulta totaaliseen pimentoon?
Shirataki-nuudelit on valmistettu konjac-kasvin juuresta, ja sitä pidetään nolla-kaloriruokana (ihan niinkuin silmät kiinni syötyä jäätelöäkin!!), sillä se ikäänkuin vain pujahtaa ruoansulatuksen läpi putsaten samalla elimistöä kuona-aineista. Shirataki-nuudeleista n. 97 % on vettä ja loput lähinnä kuitua. Nuudelit eivät itsessään maistu oikein miltään, mutta imevät makuja itseensä ympäriltään, jonka takia ne soveltuvat mainiosti keittojen joukkoon. Rakenteltaan ne ovat melko sitkeitä ja kumimaisia, en sitten tiedä miten reagoivat pidempään keitettäessä. Etenkin karpit ovat löytäneet tämän hiilarittoman nuudelin ja Tokyokanissa on hyllyt jatkuvasti tyhjänä. Miracle nuudeleita voi myös tilata esim. Hiilariton.fi -verkkokaupasta.
Ihkaensimmäiset ihmenuudelini tungin misokeiton joukkoon, jonne pääsivät myös bataatti ja jättiherkkusieni. Vallan maukasta.
Misokeitto ihmenuudeleilla ja bataatilla
2:lle
0,5 l vettä
2 rkl misotahnaa
2 valkosipulin kynttä
1-2 pientä tulista chiliä
1 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl luomukasvisliemijauhetta
1 bataatti
1 jättiherkkusieni (tai muutama tavallinen)
400 ml kookosmaitoa
1 rkl kalakastiketta
1 limen mehu
(aoijaa, suolaa ja sokeria)
150 g shirataki-nuudeleita (tai muita kypsiä nuudeleita oman maun mukaan)
1 rkl sesamöljyä
Mittaa kattilaan vesi, misotahna, hienonnetut valkosipulin kynnet, chilit ja inkivääri sekä kasvisliemijauhe. Kiehauta ja lisää kuorittu ja kuutioitu bataatti sekä viipaloitu herkkusieni ja kookosmaito. Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia tai kunnes bataattikuutiot ovat sopivan kypsiä. Hio maut kohdalleen kalakastikkeen, limen mehun ja mahdollisesti soijan tai suolan ja sokerin kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon valutetut ja huuhdellut shirataki-nuudelit (tai kypsennetyt muut nuudelit). Jaa keittokulhoihin ja viimeistele annokset sesamöljylorauksilla. Pinnalle passaisi myös sirotella hienonnettua tuoretta korianteria ja minttua.








5.3.2012 10:54aleksi! | http://vivaciabatta.blogspot.com
ai tästäkin on tullut superfood.. iron cheffissä niillä oli konnyaky kilpailuitakin ja sitä oli aina joka toisessa ruuassa, eikö joku mung-papunuudelikin toimisi tämmösssä?
roskaposti filtterin salasana oli soppa..
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti5.3.2012 20:55Jael | http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/
Höh,laitoin tänne jo komenttia mutta taisi häipyä bittiavaruuteen..Olen noita shiratakeja etsinyt täältä joka puolelta jo parisen vuotta,mutten ole löytänyt.Hyvä kuulla,että Suomesta löytyy:) Yaelian
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti5.3.2012 23:35Jytis | http://herkkujakoukku.blogspot.com/
No kappas, kiinnostavaa! Eipä ole tullut ennen vastaan moiset nuudelit, miten multa on ironcheffissäkin mennyt ohi.
Silmät kiinni syödystä jäätelöstä tuli mieleen muut kalorittomat herkkuni, pimeässä syödyt karkit sekä puolitetut asiat (esim pizza tai pulla). Tosin myöhemmin tulee aina syötyä se toinen puoli mutta ei se sitten enää haittaa, henkinen voittaja.
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti6.3.2012 17:46Hanna -hannan soppa
Aleksi, pitää siis pitää ironcgefmaratooni ja opetella konnyakyn salat! Ja tässä siis tosiaan toimii varmasti ihan mikä nuudeli tahansa tai vaikka spagetti.
Yaelian, siinäpä sulle sitten kotiinviemisiä seuraavalta Suomen reissultasi :)
Jytis, ai puolikkaassa pitsassa ei ole kaloreita? Mahtavaa! Oliskos se Puttekeikka tässä joskus, puokkiin tietysti :P
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti6.3.2012 21:53aleksi! | http://vivaciabatta.blogspot.com
Hanna, siis se aito ja alkuperänen Japaniversio siis! :)
(mäkin tahon putten laihispitsan)
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti12.3.2012 23:34Jytis | http://herkkujakoukku.blogspot.com/
Puten laihispitsalle, anytime!
- vastaa
Ilmoita asiaton viesti