Lissabonhehkutus osa 1

Lissabon on mahtava! Olen matkustelijana melkoinen keltanokka, mutta uskallan silti julistaa Portugalin pääkaupungin maailman parhaaksi kaupungiksi. Sellainen rappioromanttinen, boheemi, kotoisa. Voisin muuttaa sinne ja kirjoittaa vaikka keittokirjan kuivatusta turskasta ja vaniljakiisselileivoksista..

Lissabonissa siis hurahti viitisen päivää männä viikolla. Ei siinä ajassa kaikkea ehtinyt tehdä, mitä olisi tahtonut, mutta kaupunki kyllä iski sen verran kovaan, että eiköhän ensi keväällä oteta uusi reissu.

Matkakaverina mulla oli hyvä ystäväni Tytti. Vuokrasimme kämpän TravellingToLisbonin kautta Santa Catarinasta ja olimme kämppään ja välitysfirmaan oikein tyytyväisiä. Plussaa kämpillä odottaneesta punkkupullosta, se oli Aerobus-sekoilun jälkeen enemmän kuin paikallaan. Kannattaa siis matkustaa lentokenttä-kaupunki -väli taksilla, se on halpaa ja nopeaa.

Ekana iltana kävimme syömässä kotikatumme ravintola Zapatassa (Rua do Poco dos Negros 47). Paikallisten suosiossa olevassa tavernassa ei englanninkielisiä ruokalistoja ollut, mutta listalta bongattu Bacalhau & Patatas kuulosti tutulta opaskirjoista. Kuivattu turska oli ihan jees, mutta parasta annoksessa olivat perunat. Täydellisiä uusia pottuja! Tilasimme myös pullon talon vinho verdeä. Ravintolan hittituote tuntuivat olevan taskuravut, niitä nimittäin mäiskittiin vasaralla naapuripöydissä oikein urakalla. Jälkkäridrinksuille siirryimme Bairro Alton kaupunginosaan, joka on Lissabonin yöelämän keskus. Nimettömäksi jääneessä kivassa pikkubaarissa nautimme halvat ja vahvat mojitot ja caipirinhat ja painelimme väsyneinä takaisin kämpille koisimaan.

Lauantaina heräsimme myöhään ja päätimme skipata aamupalan. Käpöttelimme taas kohti Bairro Altoa mielissämme Mondon oppaassa suositeltu ravintola, joka oli kuitenkin sulkenut ovensa. Nälkäisinä päädyimme Rua da Misericóridialla sijaitsevaan A Gruta de Camoesiin. Söin pikkuisia simpukoita, jotka olivat ihan hyviä, ja jälkkäriksi flania, joka ei ollut kovinkaan hääppöistä. Simpukoiden kanssa ei tarjoiltu mitään lisukkeita, sen sijaan Tytin munakkaan rinnalle oli aseteltu kasa ranskalaisia. Hassuja nuo portugaalit. En nyt ehkä kuitenkaan lähtisi tätä ravintolaa suosittelemaan, kerta kaupunki on täynnä toinen toistaan kivempaa raflaa.

Armottoman shoppailukierroksen jälkeen illallistimme Pap'Acordassa (Rua da Atalaia 57, Bairro Alto), joka on tunnettu leipä-valkosipulipuurostaan eli acordasta ja suklaamoussestaan. Ravintola oli Lissabonin mittapuun mukaan jo melko kallis (acorda ja jättiravut 22 €, suklaamousse 7 €). Ruoka oli kyllä hyvää vaikkakin outoa, mutta palvelu hieman viileää ja hidasta.. Entäs se suklaamousse? Huhhuh. Parin lusikallisen jälkeen kävi hyvin selväksi, etten ikinä pystyisi lautasta tyhjentämään muuta kuin käsilaukkuuni. Suklaisinta suklaamoussea ikinä. Ruokaa sulattelimme taas Bairro Alton baareissa caipirinhojen merkeissä. Alueella iltameininki on aikamoista, jengi seisoskelee baarien ulkopuolella ja lipittelee drinkkejään, sisään kun ei meinaa mahtua ja alkoholilainsäädäntö on Pikkuisen Suomea höllempää. Kiva mesta on esimerkiksi Clube da Esquina Rua Barroca 30:ssa, jossa on tyypillistä enemmän istumapaikkoja sisällä, mikäli ulkona tönittävänä oleminen ei kiinnosta.

To be continued..

Ps. reissukuvia olen iskenyt Hannan sopan Facebook-sivulle. Tuu kattomaan!

Pps. Lissabonin parhaasta kahvilasta (ja niistä vaniljakiisselileivoksista) löytyy juttua Paulig Cafén puolelta.