Kerran vielä Lissabon

Olemme edenneet Lissabonstoorimme viimeisiin päiviin. Maanantaina matkasimme Belémiin herkuttelemaan ja tiistaina Sintraan ihastelemaan maisemia. Uskalsimme myös hurjaan ratikka-ajeluun Lissabonin mäkisille raiteille. Kiukkuiset kuskit eivät tehneet meihin kovinkaan suurta vaikutusta, mutta hienojahan nuo vanhat raitsikat ovat.

Belémiin kannattaa varata muutama tunti, jollei ole ihan museofriikki. Museoita kaupunginosassa nimittäin piisaa. Me sen sijaan tyydyimme tuijottelemaan löytöretkimonumenttia ja Jeronimos monasterya yksien pussikaljojen ajan. Välipalaa haukkasimme Lissabonin parhaassa patonkibaarissa Pão Pão Quiejo Queijossa (Rua Belém 126). Sitten olivat vuorossa ne kuuluisat vaniljakiisselileivokset, Pasteis de Belémit, joista olen kirjoittanut enemmän Paulig Cafén blogissa. Jos jollakulla on takuuvarma leivosresepti hallussaan, niin otan sen ilomielin vastaan.

Sintraan kannattaa myös ehdottomasti matkata vaikka lyhyemmälläkin reissulla. Upeimpia koskaan näkemiäni maisemia ja sanoinkuvaamaton tunne, kun kävelee pitkin Moorsin linnan raunioita. Sintrassa ei kuitenkaan kannata syödä, vaan pakata omat eväät reppuun ja nautiskella niitä jossain vuoren rinteillä patikoinnin lomassa. Mehän emme tietenkään tehneet niin, vaan söimme kälyiset älykalliit patongit jossain kaupungin turistiraflassa ja harmittelimme hölmöyttämme. Tuliaiskauppoja on Sintrassa vieri vieressä, mutta suosittelen ostosten tekoa Maria Saudadessa, joka erottui edukseen nuorekkuudellaan.

Lissabonin paras terassi löytyi ihan kotikulmiltamme, Santa Catarinan näköalatasanteelta Adamastorilta. Iso toasti ja bisse 5 egeä, taas kerran ihan sekoboltsit maisemat ja rennonletkeä tunnelma. Alueelle tuntuivat kokoontuvan niin paikalliset kuin turistitkin ikään katsomatta.

Vikan illan illalliselle on syytä vielä varata hieman palstatilaa. Cantinho do Bem Estar, Rua do Norte 46, Bairro Alto. Sisäänheittäjämies muistutti Kill Billin Billiä, osasi sanoa Minä rakastan sinua, oli joskus asunut Ruotsissa ja haki meidät vastapäisestä baarista kun pöytä pikkuruisesta ravintolasta vapautui. Jaettiin annos grillattua merianturaa ja riisiä, pullo vinho verdeä sekä pala maailman parasta suklaakakkua, jonka reseptiä en saanut vaikka kuinka yritin kauniisti pyydellä. Kuulemma salaisuus. Suosittelen ravintolaa erittäin lämpimästi, kokemuksemme mukaan se on Lissabonin paras (toiseksi paras on Alfamassa sijaitseva Canto da Vila (Largo do Limoeira 2), jossa oli hyvä palvelu, loistava hampurilainen sekä parasta Ginjaa).

Seuraavalla reissulla tutustumme paremmin Alfaman alueeseen, käymme Feira de Lardalla eli varkaiden torilla ja Sintrassa suuntaamme eväinemme Penan palatsiin. Niin ja Portoonkin pitäisi matkustaa, viini-Ilkka käski. Omat Lissabon-vinkkisi voit jättää kommenttina tuohon alapuolelle!