Blogi: Hannan soppa

Joulukarkkipaja esittää: Nigellan maapähkinävoikupit

Perinteiset joulukarkkitalkoot ovat jo melkein ovella. Namussuunnitelma on vielä hieman vaiheessa, mutta klassikkonamusiimme kuuluvat hevosrakkaan joulukola (...) ja Nigellan mahtavat suklaiset maapähkinävoikupit. Männä vuonna askartelimme lisäksi tyrnitryffeleitä ja kirkon ikkunoita, mutta niistä lisää ensi kerralla.

Tämä resepti on joulunajan lempparikirjastani Nigella Christmas, ja sillä syntyy noin satamiljoonaa pikkukuppia (Nigella väittää että 48), joten reseptin voi ihan hyvin puolittaa tai vaihtoehtoisesti tehdä suurempia kuppeja. Puolueeton mielipiteeni on, että nämä ovat parhaita joulukarkkeja ikinä.

Suklaiset maapähkinävoikupit
pohjaan:
50 g fariinisokeria
200 g tomusokeria
50 g pehmeää voita
200 g maapähkinävoita
päälliseen:
200 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
koristeeksi nonparellitähtiä tai -lumihiutaleita tms.
n. 50 pientä karamellivuokaa
Sekoita keskenään sokerit, voi ja maapähkinävoi tasaiseksi massaksi.
Muotoile käsin yhden teelusikan kokoisia kiekkoja pohjamassasta ja paina sormella karamellivuokien pohjalle.
Sulata suklaat, sekoita keskenään ja lusikoi hieman jäähtyneenä pohjien päälle, noin teelusikallinen per kuppi.
Koristele haluamallasi tavalla ja säilytä jääkaapissa. Ota huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua, niin ovat parhaimmillaan.

Kommentit (2)

0

6.12.2012 11:38Minna Vuo-Cho | http://eriqou.blogspot.fi/

Tätä olen monena vuotena kyseisessä kirjassa ihastellut - pitäisi varmaan pistää tuumasta toimeen

0

13.12.2012 10:44Hanna -hannan soppa-

Suosittelen kyllä Minna - näistä on tullut meidän ehdottomia suosikeita!

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi