Artikkeli

Mehevä suklaatäytekakku

appelsiini-suklaatäytekakku Mk4 kakkurakkaus

Näyttelijä Miia Nuutilan lempitäytekakku muuntuu juhlan mukaan. Appelsiinin ja suklaan yhdistelmä on saanut suosiota niin lapsilta kuin aikuisiltakin.

Miian vinkit täytekakun valmistukseen:

•Voit käyttää täytteeseen rahkan sijaan myös tuorejuustoa.

•Anna kakun vetäytyä kunnolla ennen tarjoilua.

•Muuntele koristelua tilanteen mukaan. Tumma suklaa ja sitruunamelissa sopivat aikuisten kakkuun, lapset taas rakastavat nonparelleja.

Appelsiini-suklaatäytekakku vaihe 1

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen, noin 2 litran kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia. Kumoa kakkupohja hieman jäähtyneenä.

Appelsiini-suklaatäytekakku vaihe2

Rouhi suklaa veitsellä. Sekoita rahka, sokerit, likööri tai mehu ja suklaarouhe keskenään. Mausta halutessasi teelusikallisella appelsiininkuoriraastetta. Vaahdota kerma ja lisää täytteeseen. Viipaloi banaanit. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Appelsiini-suklaatäytekakku vaihe3

Kostuta pohjalevy appelsiinimehulla. Levitä päälle puolet banaaniviipaleista ja puolet täytteestä. Kostuta ja täytä toinen kerros samoin. Nosta päällimmäiseksi kostutettu kakkulevy. Anna kakun maustua viileässä kevyen painon alla muutama tunti. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja kaakaojauheella. Levitä vaahto kakun päälle ja reunoille. Koristele makusi mukaan.

Kommentit (2)

1

25.9.2011 23:26Vierailija

Mitkä mitta suhteet? paljon munia, sokeria yms. ja mihinkin

0

26.9.2011 09:17Uura /Maku.fi | http://www.maku.fi

Hei!
Artikkelin lopusta pääset linkistä Appelsiini-suklaatäytekakun reseptisivulle. Artikkelissa meillä on tuo vaihekuvamahdollisuus,mutta reseptisivulta näet tarkat raaka-aineiden määrät.
http://www.maku.fi/resepti/appelsiini-suklaataytekakku

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • HTML-tagit eivät ole sallittuja
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Roskapostinesto
Varmennuskysymys automaattisten roskapostirobottien estämiseksi